Piip piip siellä, piip piip täällä...

...joka puolella piip piip, JEI!
Kaikilla kolmella juoksu päällä. Ekaa kertaa tämä meno alkaa olla aika hermoja raastavaa, yötä päivää. Unnalla on tärppipäivät, Omega seuraa aika tiukasti perässä. Oona aloitti nyt vuotamisen myös. 

Unna on vähän kuutamolla. Haaveilee, huokailee ja on muissa maailmoissa. Kiukkuinen perhana, jos O-tytöt tunkee pepun lähelle. Ja tunkeehan ne, koko ajan. 

Omega on ihan outo. Se piippaa, käy välillä totisena tuijottamassa minua ja sitten piippaa taas. Ja selvisi sekin, miksi Unnan pääkarvat ovat menneet yks kaks ihan takkuun: Omega käy nuolemassa sen korvia ja muutenkin nyysää nenällään Unnaa koko ajan. Äsken ehkä yritti alkaa astumaan Unnaa, mutta sitten tuli lähtö. Kunnes kaksi sekuntia myöhemmin oli taas takuttamassa afgaanin päätä. Tuolloin Unna on vain muikeana, ellei Omegalle tule muita ajatuksia.

Oona volisee. Se piippaa, se marisee, se mouruaa ja se mölisee. Se ei ole ikinä ollut tuollainen. Ja kun se ei hiljene, ei. Välillä käy silmiin tuijottamassa ja kiukuttelemassa, kun Mamma on tyhmä, eikä tajuu mitään.

Ei tajuu, ei. Pitkin yötä herättelevät vuorotellen, josko NYT olisi onni myötä ja pääsisi yöjuoksulle ihan itsekseen.
Noh, kohta olisi ohi, muutama viikko vielä. Onneksi juoksukierto näyttäisi synkronoituneen nyt samalle kuukaudelle, edellisistä on se 8-9kk. Ehkä tän kestää aina silloin tällöin.

Unna tokoilee jälleen

Mun on pakollista nyt hehkuttaa meidän eilisiä tokotreenejä, koska Unna oli SUPER!

Voi hitsit se oli iskussa. Teki seuraamista (vähän löysää ja poikittaista, mutta hitto vie seurasi kontaktissa!) tosi pitkiä sarjoja. Mentiin muiden koirakoiden kanssa kenttää ristiin rastiin, maassa leluja ja nakkikippoja, ohjaajalla vinkulelu. Unna oli intona ja se teki suoritusta iloisena. 
Tähän miljuuna sydäntä.

Ja sitten paikallaolo. Ensimmäistä kertaa Unna suostui tuolla hallilla jäädä istumaan ja odottamaan, mä poistuin about 5 metrin päähän, että ehdin reagoida (ja siepata kiinni), jos se nousee. 
Mutta vielä mitä. Unnan vierestä lähti koira riekkumaan, jonka perään Unna kyllä vähän katsoi, mutta sitten käänsi katseensa mun suuntaan, ISTUEN YHÄ PAIKALLAAN. Sain hillittyä itseni, että kiiruhdin vain palkkaamaan nameilla, kehuilla ja rapsutuksilla, enkä sukeltanut polvillaan halaamaan koiraa. :D

Vire kesti lähes koko tunnin, kunnes koira fyysisesti väsähti. Eli ei kyllästynyt touhuun laisinkaan, vaikka nyt tehtiin aika paljon ja taukoja oli vähemmän, mitä aiemmin.
Ai niin, ja Unna kiihtyi nyt lelupalkasta välittömästi niin paljon, että alkoi aina astua ilmaa, kun sai sen suuhunsa. Taivas. :D

Ihan loppumetreillä meistä piti ottaa ryhmäkuva. Että ollaan rivissä kaikki ja koirat kontaktissa vierellä. Mutta siinä vaiheessa Unna halusi jälleen olla erilainen nuori ja venkuroi ja vikuroi. Kuvassa koira on hienosti, mutta mä näytän siltä, että syön sen kohta illalliseksi. :D Enkä oikeasti ollut edes äreänä temppuilusta, mutta muahan ei tunnetusti kamerat rakasta... :)

Mutta hieno Uuki Puuki, Mamma on ylpee!
Vielä (muistaakseni) parit treenikerrat, sitten on tämä kurssi ohi. Kesäksi jätetään asiat hautumaan, koska alkavat muut harrasteet painaa niskaan. Ja ihan rehellisesti mua välillä vähän stressaa ja rasittaa kellonaikaan ja viikonpäivään sidottu tekeminen. Josko sitten syksyllä iltojen pimetessä taas.

Unna sitä, Unna tätä

Tämän viikon toko-treenit jäivät väliin, koska elin ihan väärää päivää, kun työviikko alkoi tiistaina. Tostaina herätessäni näppäilin kännykkää ja ihmettelin, mitennii torstai, tänäänhän keskiviikko.
Noh, ei ollut, ja treenit olivat olleet edellisenä iltana. Hip hei.

Tänään puolestaan harjoiteltiin näyttelyjuttuja. Jos viime viikolla tunti oli lähinnä urheilusuoritus, niin tänään meni kuin unelma. Vaikka Unnalla oli ekaa kertaa pöksyt jalassa juoksun vuoksi! Se asettui just siihen asentoon, mihin laitoin. Otti tosi hyvin ohjausta vastaan ja siirteli painoaan jalalta toiselle hyvin pienillä avuilla. Antoi nostaa hännän (!), antoi tutkia täysin tyynenä. Ja liikkeetkin pääosin hienosti, ei rynnimistä toisten perään. 

Enpä tiedä, mitä kummaa tässä välillä on tapahtunut. Ja voihan se toki olla siten, että ensi viikolla on taas piru irti... :D Sellaista se on, afgaanien kanssa. :)

Juu, eli se Unna aloitti tosiaan sen juoksunsa. Reilu viikko sen jälkeen, kun tänne kirjoitin, että kaikki olisi valmista kisakauteen. :D Ai hitsit, kun ihan ääneen piti hörähtää, kun neidin pöksykarvat olivat suttaiset. Mutta meni kesän suunnitelmat uusiksi. Kunhan nyt järkiintyisi edes hieman, että voitaisiin kiertää parit näyttelyt nuortenluokassa. Tässä lähellä olisi skaboja nyt kesälle aika kivasti.

Ai niin, tänään ihan kotipihassa Unna järjesti sellaisen (tahattoman) nolotus yllärin, että vituttaa ja hävettää vieläkin. :D Siitä ehkä joskus lisää. Mutta onpahan taas naapureilla puhuttavaa. :P

Pääsiäisulkoilua

Ensin muutama sananen eilisistä näyttelytreeneistä. 

Ihan alkuun Unna tarjosi vahvasti istumista, koska tokoahan siellä samassa hallissa on tahkottu. Vaan äkkiä hoksasi, että nyt ei tehdä niitä juttuja.

Kyllä, minä halusin vahvatahtoisen afgaanin, sellaisen itsekkään pikku paskiaisen. Mutta että NÄYTTELYtreenin jälkeen handlerin selässä valuu hiki norona... :D
Unna oli taas kaikkea vastaan ihan periaatteen vuoksi. Olipahan taas kerran selälläänkin potkimassa ilmaa.  

Laitoin Unnaa seisomaan, Unna vikuroi. Kävelytin koiran itseni ympäri, laitoin Unnaa seisomaan, Unna vikuroi. Tämä toistettiin valehtelematta vähintään viitisenkymmentä kertaa. Jo alkoi lopputunnista koira taipua mun tahtoon. (Onneksi, mä aloin olla ihan sippi. :D)

Mutta hei! Ei ollut meidän Unski, joka tuolla tunnilla riistäytyi irti, juoksi tömisten kunniakierroksen, jonka jälkeen hyppäsi laidan nurin ja yritti ulko-ovelle. :D 

Tänään käytiin muutaman päivän tauon jälkeen hiekkakuopalla. Se on kyllä yhtä velliä paikoin, ja äkkiä kävi selväksi, että kaikki kolme pääsevät pesulle. Huoh. Tästä se taas alkaa. Mutta onpahan mentykin melko pitkällä pesuvälillä koko talvi. 

Mä en vaan kyllästy tähän greyn virtaviivaiseen rakenteeseen. Nytkään ei mennä edes lujaa, pystyt korvat paljastavat sen. 

Hauska kuva. Arvatkaas, menevätkö koirat tässä ylös- vai alaspäin. :)

Tää on epätarkka ja sumea, mutta jotenkin niin tunnetta täynnä. :)

Tottakai tässäkin kameran säädöt liian kirkkaalla, en saanut pelastettua. :P

And we had so blast!

Ja välillä oli muuten vain tosi kiire eteenpäin. Niinkuin näkyy, niin kummallakin ihan omat linjat. Täysiä menivät ympäri kuoppaa, ilman sen kummempaa määränpäätä. :D

Oona rallasi jälleen nuorison mukana pitkät pätkät. 

Leikkasin jokunen aika sitten Noonaliin korvakarvoja lyhkäisemmäksi, polkkatukkamalliin. Kohta pitäisi turkkiakin keventää. On muuten kasvanut paljon talven aikana!

Ryminällä. 
Unnaa pitää vähän varoa, koska jos Omega edellä tekee äkkikäännöksen, niin Unna ei yhtään katso, mitä on edessä, kun se taittaa perään. Eli käytännössä on hyvin usein jyrätä minut. 















Viimeisiä viilentäytymispaikkoja. 

Omega keksi tänään ihan uuden jutun. Se haukahteli isolla äänellä ja iloisena kuunteli, kun kaiku vastasi. Se oli sen mielestä tosi hauskaa. Nojuu, niin minunkin mielestä. :D
Unna ei ymmärtänyt ollenkaan, vaan hämmästeli vieressä, kuka sieltä toiselta laidalta aina vastasi. 

Hakekasa Unnan kanssa sävy-sävyyn. 

Omega pysähtyi ihmettelemään ylilentäviä lintuja. 

Tässä U&O nujusivat hammasteluleikkiä, kun hihkaisin kameran takaa:
"Kaverikuva!"
Ja molemmat pysähtyivät niille sijoileen poseeraamaan. :D

Nyt hetki vielä omaa aikaa. Afgaanit kuivattelevat peitoissa pesun jäljiltä. Kohta nuoremman harjausta ja vanhemman trimmausta. 

Liiba laabaa tokotunnilta

Viime viikolla jouduttiin jättämään tokoilutunti väliin, mutta tänään jatkui. Tällä välilläkään ei ole tehty juurikaan mitään harjoituksia mun selkävamman vuoksi. 

Namipalkaksi oli nakkeja, lihapullia ja uunissa haudutettua kanaa. Lelupalkkana karva narun päässä.

Ja taaskaan alkuun Unnaa eivät kiinnostaneet namit, ei. Sitä kiinnosti pikku villakoira (joka myös ehdotteli toisuvasti Unnalle, että voitais leikkiä, eikä tehdä näitä tyhmiä temppuja) ja välillä täyden huomion sai schäferin volina, kun se kävi hieman kierroksilla. Ja kun en itse tuskastunut koiran kuurouteen, niin sieltä se Unna kohta alkoi hakea kontaktia, kun kaikki oli nähty ja kuultu. Edes viereiseltä agi-kentältä kuuluvat kiljahdukset ja innokas haukku eivät häirinneet! Jee! Sekin on jo melkoista edistymistä!

Istuminen ja kontakti aika jees. Kävellessä se alkoi haahuilla sinne tänne, kunnes aloin palkata lelulla. Ja herttinen, että mun Unna seurasi vierellä, löysällä taluttimella kentän päästä päähän! Siinä muiden suorittaessa ympärillä! (Ja ei sitten todellakaan mitään tiukkaa seuraamista, vaan kunhan kulki vierellä ja vilkuili minua ylöspäin. Se on meille ihan supersaavutus!) Olin oikeasti aika fiiliksissä, kun koira seurasi tarkkana mun vierellä:
"Koska se lelu tulee..Oi nytkö?!!..ai ei ihan vielä, mutta varmaan ihan just..." :) Mahtista! :)

Ja yhtäkkiä sille alkoi kelvata namipalkkakin. Harmi, kun en hoksannut katsoa kellosta tarkempaa aikaa, mutta oltiin oltu kentällä ehkä 20-30min. Hetken aikaa se teki pelkällä namillakin intona seuraamista ja istumisharjoituksia.

Ja vaikka mä yritin tehdä lyhyttä sarjaa, niin yks kaks innostus lopahti ja koira selvästi väsähti.

Note to myself: Jätä tähän. 

Lopuksi vielä tehtiin hyödylliset porrasharjoitukset: metallisia avoportaita yläkertaan ja takaisin. Ekan kerran Unna vähän arasteli avoportaita, mutta tokalla kerralla tuli jo sujuvasti. 

Juu, ei me ihan vielä olla tähtioppilaita. Mutta jos ajattelee, että nollasta on lähdetty, niin kivasti on edistytty. 

Ja meillä on valovuosi vielä matkaa siihe, mitä osaamista Oona näytti eräs päivä, kun verestettiin muistoja tottelevaisuuden saralta. Oli mummokoira taas niin tikkana, jotta!

Btw, aloitetaan taas myös näyttelyharkat. Yksi irtotunti otettiin, missä Unna teki just, mitä Unna halusi. :P Ei se auta, kuin jatkaa harjoituksia. Herttinen, jos mä saan koiran seuraamaan kontaktissa vieressä, miten helevetin vaikeaa voi olla saada koira seisomaan paikallaan pieni hetki?
Noh, vaikeaa. On tuo aika puupää, jästi jääränen. :D