Treenausta treenausta

Viime viikon kopitustreenit menivät oikein hienosti, molemmilta. Oona näytti parasta osaamistaan ja kopista lähtö oli jälleen nopean upea. Harmillisesti vieheen vetäminen hieman epäonnistui ja ensin Oona oli saada vieheen kiinni, jonka jälkeen viehe lähti vauhdilla taas karkuun. Kun viehe pysähtyi, Oona ei juuri kiinnittänyt huomiota moiseen, vaan se oli sit niinq siinä. Noh, aika tyypillistä Oonalle.

Omega laitettiin menemään pari kertaa avoimen kopin läpi, jonka jälkeen oli pieni tauko ja sitten sama suljetusta kopista. (Ja sain neuvon: "Elä höpötä sille koiralle sinne koppiin, että se saa keskittyä!" XD) Pieni säpsähdys kopin veräjän päästämästä pamauksesta, mutta sitten täysiä perään. Toinen veto suljetusta kopista olikin sitten ihan pro ja siihen oli hyvä lopettaa.

-------------------------

Tänään puolestaan ajeltiin Tampereen Kaupin radalle.

Oona.
Oona on Oona.
Tänään ajattelin, että pään hakkaaminen seinään saattaisi olla jopa mukavampaa, mitä juoksuharrastus tämän koiran kanssa.

Ihan oikeasti, Oona on juossut nyt viimeisen puolen vuoden aikana erittäin hyvin Omegan seurana: monipuolisesti, pitkiä matkoja, useita kertoja ja tietysti on joutunut pistellä ihan täysiä mukana pysyäkseen. Ja mä kuvittelin, että nyt on kunto hyvällä mallilla, maastotreenitkin menivät niin hyvin. Ja niinkuin edellä käy ilmi, kisojakin ihan suunnittelin.

Onneksi tehtiin tämä reissu ja onneksi etsittiin kissojen ja koirien kanssa jokin ajanottoväline.

Kävin hakemassa koiran lämmittelyä varten autosta ja ihme kolina kävi, kun koira käveli. Hmmm, irroitetaan aurinkolasit koiran turkista. Hmmm, todetaan, että aurinkolaseista on yksi sanka jo jäänyt johonkin...

Oona oli intopiukkana, veti tohkeissaan kopeille, sujahti lähtökoppiin ja jälleen upean nopea kopista lähtö. Ensimmäiseen kaarteeseen asti ok... Ja sitten. Muutama katsoja sanoi, että koira hyytyi, mutta tosiaan minun on vaikea uskoa sitä. Se on juossut huonommalla liikunnalla paljon parempaa aikaa. Loppumatka oli kyllä melkoista hölkötikölkkää ja vieheen pysähtyessä koira lompsotti ohi ja jäi odottamaan minua.
Aika 280 metrillä: 28 ja risat. Mie en järkytyksestä muistanut enää kymmenyksiä, mutta noilla sekuntiluvuilla ihan sama.

Koira ei vaikuttanut juoksun jälkeen väsyneeltä: ei suurempaa puuskutusta, palauttelussa käveli kevyesti ja palautui hyvin nopeasti. Kaikki siis viittasi siihen, että jostain syystä koira vain jätti juoksemisen kesken. Minkä takia? Voi kun tuo osaisi puhua. Mutta kisasuunnitelmat meni sen myötä jäihin ja katsotaan nyt mitä keksitään. Ainakin lihashuoltoon varataan aika.

Omegan vuoro.
Nämä olivat Omelle ensimmäiset ratatreenit ja hui kun jänskätti! Minua siis, koira oli iloinen oma itsensä. Menimme 480 koppien eteen, josta lähtö handslippinä. Omega hoksasi lähestyvän vieheen, lähti hienosti perään ja upea kiihdytys! Tuttava katsomosta sanoi, että kaarteessa etusuoran jälkeen koira pisti vielä uuden vaihteen silmään, mutta siinä vaiheessa viehe pudotettiin.
Hetken aikaa Omega seisoi vieheellä, sitten se juoksi minua vastaan. Ja taas täysiä vieheelle, nyt se otti sen suuhunsa ja toi minulle hyvin tohkeissaan.
Hienoa Omega!

Kotiin tultuamme kävimme vielä pelloilla juoksentelemassa jännitys ja matkustamisen kankeus pois jäsenistä. Sitten saatiin sellainen musta itikkaparvi kimppuumme, että kilpaa juostiin autolle ja sitten viimein väsyneinä, mutta tyytyväisinä oltiin kotona.

Hiekkakuoppareissinkii

Omegan sairaslomailu alkaa olla ohi ja vapaata liikuntaa on harrastettu nyt muutamana päivänä. Tänään kamerakin pääsi ulkoilemaan, sillä vesisateeseen tuli pieni tauko. Haavassa eivät tikit pitäneet kaikilta osin, kuten ennustettavissa oli, mutta nyt ollaan siis jo kovasti voiton puolella. Yksin ollessaan pidin Omegalla kennelkoppaa, joka oli ehdottomasti kauluria kätevämpi vaihtoehto. Omega parin minuutin ajan pyyhki kuonoaan nojatuoliin ja tassulla raapaisi koppaa muutaman kerran. Sitten se kävi juomassa (koppa edelleen päässä) aivan kuin olisi aina elänyt koppa päässä! Samoin napuroiden syöminen kävi näppärästi, kun yöllä alkoi vain rouskutus käydä. On se näppärä ja reipas likka!

Ajelimme hiekkakuopalle, joka alkaa olla ylikansoitettu. Nytkin jouduimme turvautua vaihtoehtoon kaksi, ja silti ympäriltä kävi crossipyörien pärinä. Rasittavaa. (Vaikkakin ajaminen on kyllä hauskaa, joten ymmärrän sikäli.)

Aluksi Oona päätti, että täällä on tylsää, eikä Hän halua liikkua. Istui pitkät tovit ja huokaili.


















Omega puolestaan onnellisena jolkotteli siellä täällä ja otti välillä itsekseen spurtteja ja hyppelyitä.

"Jotta minä kuulisin sinut paremmin!"















Hetken aikaa tuumailtuaan...













...ja hieman Omegan yllytyksestä...











JIPIIIIIIII!!!









Weeeeeeehhh!!!
Lisävauhtia antaa kummasti karvanpala Omegan suussa.













Ihana kuva Oonasta, varpaan ojennusta myöten. :D













Riehumisen jälkeen on toki vilvoiteltava. Omega on käynyt eri lätäköihin makaamaan vain muutaman kerran, Oonalle puolestaan kelpaa mikä tahansa edes etäisesti vettä muistuttava.















Omega pärskytti vettä Oonan päälle ja haastoi vielä riekkujaisiin. Oonaa ei kiinnostanut, Hän halusi nyt viilentäytyä rauhassa.














...paitsi hetken kuluttua ralli oli taas mukavaa! Omega määräsi suunnan ja vauhdinkin jälleen karva suussa. Niin sitä siis mentiin...






...ja tultiin...









Ja mentiin taas. Ihanaa nähdä Oona vauhdissa jälleen!












Omega himmailee ja katselee taakseen, tuleeko Oona vielä perässä.












Tulihan se, ja yhtäkkiä olikin taas kiire ja Omegakin joutui kiihdyttää tosissaan.













Isosta vesilammikosta oli mukava juosta läpi moneen kertaan. Pärskis, loiskis!












Ja kerran vielä!









Sitten unohtui kuvailut. Metsästä ilmestyi kolme crossipyörää, jotka ajoivat hiekkakuopan reunaa eteenpäin. Ja sitten nuorimmainen läks! Kiihdytys ja pyörien perään! Raivostuttavaa oli se, että crossailijat kiihdyttivät myös ja lopputulos oli, että pyörät ja koira olivat kovaa kyytiä menossa kohti maantietä! Liekö tahdonvoimaa vai mitä, mutta juuri ennen risteystä Omega teki U-käännöksen ja samaa vauhtia juoksi takaisin. Olihan siinä kurkku taas allekirjoittaneella kipeä...

Huomenna olisi tiedossa koppitreenit ja käsivieheenvetoa, tiistaina ajellaan Kauppiin harjoittelemaan ja katsomaan miten lyhyt matka menee. Pienesti toiveissa olisi ratajuoksun veteraanimestaruuskisat, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että työt haittaavat suuresti harrastusta, enkä matkaan pääse. Mutta onneksi koirat ovat onnellisia jostain tämän päiväisen kaltaisesta. :)