Silmätarkissa

Omega kävi tänään virallisessa silmätarkastuksessa, jossa pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Päivi Kallioniemi ilmoitti, että terveet ovat. :)

Ellis eläinlääkärissä

Viimeisen kuukauden aikana Nelli aka Ellis (syksyllä 15v) on laihtunut melkoisesti. Huomasin asian konkreettisesti palattuani kotiin, kun kissat olivat olleet hoidossa lähes viikon ajan. Selkäranka tuntui ja kaikki lihakset olivat kuihtuneet. Tänään kävimme eläinlääkärissä, jossa perustutkimuksen lisäksi otettiin liuta verikokeita. 

Vaaka näytti, että Nellin paino oli vain 2,95kg, normaalin reilun neljän sijaan. (!!) Syke oli korkea 210/min, tietysti osaltaan johtui myös jännityksestä. Se mikä tuli puun takaa oli voimakas sivuääni, luokkaa 3/6. Sain itsekin kuunnella ja kamala mikä suhina siellä kuului joka supistuksella. Massussa ei tuntunut mitään epänormaalia, mikä oli helpotus, koska Nellillähän on diagnosoitu adenokarsinooma, jonka jäljiltä patteja on operoitu kolmesti. Anamneesin (pirteä, syö ahmien ja paljon, laihtuu vain) ja kaulalla olevan suurentuneen kilpirauhasmassan perusteella diagnoosi oli melkein jo varma, kilpirauhasen liikatoiminta. 

Nelli sai peruskilarit verikokeenotossa, mutta tällä kertaa pysyi hanskassa että näytteet saatiin. Kaksi piti kiinni, yksi pisti... Ja silti Nelli pääsi puremaan hoitajaa kissan "kuonokopasta" eli hupusta huolimatta. Olin varuiksi leikannut etutassuista kynnet, ettei käy tosi pahasti... :)

Verikokeissa selvisi, että kilpirauhasarvojen lisäksi myös munuaisarvot olivat korkeat. Voi johtua kilpirauhasen liikatuotannosta tai sitten olla oma itsenäinen juttunsa, vanhempi kissa kuitenkin jo kyseessä. Sydämen sivuääni johtunee kilpparista plus rajusta laihtumisesta, luultavasti (toivottavasti!) asia korjaantuu kun saadaan kilpparin liikatoiminta kuriin.

T4 suositus kissalla olisi 10-60, Nellin ikäisillä 10-30. Nellin T4 on 88.
Munuaisarvoista urea on 32.9 (saisi olla max. 12.9) krean ollessa 420 (saisi olla max. 212). Myös fosfori oli hieman koholla 2.8 (1-2.4). Muut veriarvot (maksa, glukoosi, kalsium, kolesteroli ym.) olivat normaalit.

Nellille aloitetaan nyt kilpirauhaslääkitys ja kontrollikokeet otetaan kuukauden kuluttua. Munuaisvaivaan syötetään jatkossa fosforisiepparia. Ruokavalio pidetään ennallaan ja toiveissa tietysti on, että kissa saa lihaa luidensa päälle. Toivoa sopii, että ruokahalu pysyy, syömättömyys ei olisi hyvä juttu ollenkaan.

Voi Nelli Ellis, mitenkähän tässä käy. Nelli on aina ollut melkoisen vaikea lääkittävä. Lääkkeen saa kyllä kissalle kurkkuun, mutta sitten alkaa oksentelu ja kuolaus... Ainakin nämä lääkkeet ovat varsin mauttomia ja fosforisiepparin voi sekoittaa ruokaankin, joten varovaisen optimistisia kuitenkin ollaan. Kissoilla on yleensä hyvä vaste tyroksiinihoitoon, joten en hetkeäkään ajatellut etteikö jotain kokeiltaisi. 

Rakas kilahteleva kilpparivikainen kilpparikissani. :D (Kilppari=kilpikonnaväritys)
Jos saadaan lääkitys kohdalleen, niin lopettaakohan Nelli tapansa, että se herättää minut 4-8 kertaa yössä: 
"Terve, tulen tähän nukkumaan."
"Hei, vaihdan paikkaa."
"Moro, pusken nenästäsi vähän."
"Hei taas, rapsutatko vähän leuan alta."
En ole tajunnut, että tuo voisi olla yliaktiivisuutta vaan olen pitänyt sitä vain huomionhakuisuutena. Mutta katsotaan, lääkitään ja seuraillaan. 

Maastoharjoituksissa 2004

Voi ihanuus, mitä kuvia ilmestyi tänään KSVKK:n FB-sivuille. Kuvia vuoden 2004 maastoharkoista! Kuvat ovat keväällä otettuja (Kiitos Johanna Savolainen ja Marko Heinonen kuvista!), joten ovat ihan ensimmäisiä harjoituksia meille kolmelle: minulle, Edille ja pikku-Oonalle. Voi sanoa, että noista harjoituksista lähti kaikki tämä innostus ja elämäntapakin vinttikoiralliseen elämään.

Noonalii, ½ vuotta, seuraa tarkkana isompien menoa. Voi tuota poskipartaa ja pörröistä otsista! :D

♥♥♥Voi rakas Eppu Paapaa! ♥♥♥
Tässä kuvassa ikää 7 vuotta, jolloin ikä ei vielä painanut. Edin kanssa oli hauska käydä harjoituksissa: välillä se kiljui, pomppi ja veti vieheelle. Tuossa se puolestaan istuu rauhassa suu naurussa, kun odoteltiin starttilupaa. 
Jestas, että tulikin ikävä. :'/ Maailman Hienoin Afgaaniherra. ♥

 
Oona on aina ollut hirmuisen reipas, niin myös alusta asti noissa harjoituksissakin. Ei arkaillut muita koiria, moottorin pärinää, ei mitään. Empimättä lähti vieheen perään ja itseluottamus täysi sata asiassa kuin asiassa jo tuossa iässä. Enpä tainnut tuolloin vielä tietää, miten kertakaikkisen mainio pakkaus tuosta pienestä mustasta olikaan kasvamassa, Elämäni Koira. ♥

Kuvia katsellessa tuli myös suunnaton haikeus. Tuntuu, että tuosta on vasta pieni hetki, mutta niin vain kaikki nuo pentuset ja nuoret koirat ovat jo veteraaneja tai muistoissa enää vain... Aika on armoton. Mutta ihania muistoja, kertakaikkiaan. ♥

Kauralyhteelle kyytiä

Viime talvena kyytiä saivat talipallot, nyt lähti liikkeelle kauralyhde. :D
Kiitos Toni videosta. :)
 

gps-Oona

On erinomaisen hienoa, että jollain porukassa on erehtymätön suuntavaisto. Viikolla Oona pelasti harhailulta, kun olimme uusissa maisemissa ja kävelimme risteilevillä metsäpoluilla. (Ei sen puoleen, osaan eksyä varsin hyvin tutuissakin maisemissa.) Semimummo seisoi tiukasti polkujen risteyksessä ja kiljahteli jalkaa maahan polkien: "Tyhmä Mamma, se auto on täällä suunnassa! Ei sinne, E-I S-I-N-N-E!" 
Kun käännyin katsomaan, Oona öhkäisi ja otti pyrähdyksen haluamaansa suuntaan. Vilkaisin vielä polkua, jonne minun mielestäni pitäisi lähteä. Sehän kaartaisi autolle, olen 100% varma. Tai ainakin 99%:n varma. Hmm...
Mutta kokemus on osoittanut, että tässä on luottaminen afgaaniin. Ja kuinkas kävikään: saavuimme autolle hetken kuluttua. Minun suuntavaistollani olisi lähdetty täysin päinvastaiseen suuntaan. (Aurinko paistoi täydeltä terältä, note to myself: opettele käyttämään sitä hyödyksi suunnistamisessa, helpottais kovasti.)

Näin on käynyt pari kertaa ennenkin. 
Syksyllä oltiin marjastamassa ja totesin koirille, että nyt on ämpäri täynnä, lähdetään autolle. (Oona tietää tarkasti tuon "lähdetään autolle" lauseen. Meillä on oma hassuttelujuttu tuo autolle meno, koska se on Oonasta aina hirmuisen kivaa, lähtiessä tai tullessa, ei väliä. :)) Lähdin kävelemään oikeanpuoleista polkua, kun afgaani marssi määrätietoisesti polkua vasemmalle. Kutsuin sitä, mutta afgaani kiljahteli ja ilmoitti varsin päättäväisesti, että tänne vain koko lauma. Ihmettelin, miten Oona haluaa vielä retkeillä vaikka oltiin oltu liikkeessä reilu pari tuntia. Totesin kuitenkin, että jos haluat, niin käydään sielläkin vielä. Eihän meillä kiire ole. Hämmästykseni oli suuri, kun pian siellä mäen takana pilkotti autoni katto. 
Jaaaaa, se auto olikin tuolla suunnassa...
Silloin ensimmäistä kertaa tajusin, että Oonan ohjeita kannattaa noudattaa. 
Kehuin koiraa ylitsevuotavasti. Oona puhisi tärkeänä ja räpsytti silmiään. Tottakai hän osasi, pah! 

Joskus tämä on tuonut omat ongelmansa. Esim sienimetsässä afgaani on luullut, että kierrämme kehää. Muutaman kerran se ilmoittaa, että tänne suuntaan ja joskus on sitten ottanut spurtin itsekseen autoa kohti, kun ei ole saanut haluamaansa toimintaa aikaiseksi. Hmm... miten ilmoittaa koiralle, että Mamma ei ole eksyksissä, vaan oikeasti on tarkoitus kulkea vähän ympyrää? :)  

Omegalla ei ole ollut havaittavissa samanlaista tutkaa. Tai oikeastaan sille on ihan sama mihin mennään. 
-Oikealle? -Joo!!! 
-Vai sittenkin vasemmalle? -Voi kyllä sekin käy, jee!
-Käännytäänkö takaisin? -No tottakai, mut mennään täysii! 
:D