Oonan juoksujen perusteella voisi tarkistaa kalenterinsa, edellisestä kiimasta on jälleen kulunut jämpti 10 kk. Aikaisemmin hormonimyrskyissä minulla on ollut äärimmäisen kiukkuinen Neitikoira. Ei, ei aggressiivinen, vaan kiukkuinen. Mikään ei ole silloin hyvin. Ruoka on pahaa, sitä on liikaa, liian vähän tai väärässä kupissa. Kissa katsoi pahasti ja tyynykin on väärin sängyllä. Siitä saan osakseni kimakkaa haukkua ja kiljahtelua, jonka jälkeen yleensä oli vielä pienet itkut sängyn alla.
Vaan Oonalla, 6 vuotta, alkoi tikittää biologinen kello, kuten minulle osuvasti sanottiin. Meillä on nyt menossa ihan erilainen juoksu, mihin on totuttu. Ei kiukuttelua vaan tilalle on tullut piippaus. Piippada paappada hela tiden. Sitä on kestänyt nyt reilun viikon, ehkä saman verran vielä jäljellä ja ihan rehellisesti on myönnettävä, että ensimmäistä kertaa minulla on hermot kireällä koiran käyttäytymisen vuoksi.
Ihan alussa koira herätti ja piippasi yöllä, kun ulos olisi päästävä. Ja siellä käytiinkin pariin otteeseen. Koira nuuskutteli ilmaa, maisteli lunta, piippasi ja piehtaroi, jolloin hoksasin, ettei kyse ole nyt vatsavaivoista. Oona viettää sisälläoloaikansa ikkunan äärellä kaukaisuuteen tuijottaen ja piipaten. Välillä tehostaa viestiään katsomalla minua ja sanomalla vähän lujempaa, että tuonne pitäisi päästä. Illalla kun vedän verhot eteen, Neitikoira menee sinne verhojen väliin katsomaan kaukaisuuteen ja piippaa. Ulkona ei voi oikein kävellä, kun pitää piipata tai kieriskellä maassa. Aamupissakin tulee kymmenenä eri pikkulirauksena. Yöllä se tönii kuonolla hereille ja piippaa, kun pitäisi päästä ulos piippaamaan. (Reilu viikko vajailla yöunilla, ei ihme että kiristää...)
Sisätiloissa se astuu Nelli-kissaa, nuolee Omegaa totisena ja aina liikahtaessani ryntää toiveikkaana ulko-ovelle. Ja sitten pienet itkut, kun Mamma on tyhmä, eikä tajuu. Eilen se itki ja pureskeli samaan aikaan rikki Omegan pupulelua: repi irti molemmat korvat, nenän ja hännäntöpön. Tänään saman käsittelyn sai PikkuPossu. Yyy-yyy-yyy-narsk-narsk-yyy-yyy.
Oikeasti, välillä ei voi kuin nauraa (toki salaa Neitikoiralta), mutta kyllä mä olen vilpittömästi onnellinen, kun tämä on ohi. Mitä mahtaa tulla mahdollisesta valeraskausajasta?
Vaan Oonalla, 6 vuotta, alkoi tikittää biologinen kello, kuten minulle osuvasti sanottiin. Meillä on nyt menossa ihan erilainen juoksu, mihin on totuttu. Ei kiukuttelua vaan tilalle on tullut piippaus. Piippada paappada hela tiden. Sitä on kestänyt nyt reilun viikon, ehkä saman verran vielä jäljellä ja ihan rehellisesti on myönnettävä, että ensimmäistä kertaa minulla on hermot kireällä koiran käyttäytymisen vuoksi.
Ihan alussa koira herätti ja piippasi yöllä, kun ulos olisi päästävä. Ja siellä käytiinkin pariin otteeseen. Koira nuuskutteli ilmaa, maisteli lunta, piippasi ja piehtaroi, jolloin hoksasin, ettei kyse ole nyt vatsavaivoista. Oona viettää sisälläoloaikansa ikkunan äärellä kaukaisuuteen tuijottaen ja piipaten. Välillä tehostaa viestiään katsomalla minua ja sanomalla vähän lujempaa, että tuonne pitäisi päästä. Illalla kun vedän verhot eteen, Neitikoira menee sinne verhojen väliin katsomaan kaukaisuuteen ja piippaa. Ulkona ei voi oikein kävellä, kun pitää piipata tai kieriskellä maassa. Aamupissakin tulee kymmenenä eri pikkulirauksena. Yöllä se tönii kuonolla hereille ja piippaa, kun pitäisi päästä ulos piippaamaan. (Reilu viikko vajailla yöunilla, ei ihme että kiristää...)
Sisätiloissa se astuu Nelli-kissaa, nuolee Omegaa totisena ja aina liikahtaessani ryntää toiveikkaana ulko-ovelle. Ja sitten pienet itkut, kun Mamma on tyhmä, eikä tajuu. Eilen se itki ja pureskeli samaan aikaan rikki Omegan pupulelua: repi irti molemmat korvat, nenän ja hännäntöpön. Tänään saman käsittelyn sai PikkuPossu. Yyy-yyy-yyy-narsk-narsk-yyy-yyy.
Oikeasti, välillä ei voi kuin nauraa (toki salaa Neitikoiralta), mutta kyllä mä olen vilpittömästi onnellinen, kun tämä on ohi. Mitä mahtaa tulla mahdollisesta valeraskausajasta?
