First Victory, Tampere

Jahas, ja suunta kisoihin! Tällä kertaa kutsui Tampereen Kauppi, matka tuntui mukavan lyhyeltä ja tutulta. Omega starttaisi jo lähdössä neljä, ei siis suurta odottelua, etenkään kun matkaan ei tarvitse varata ylimääräistä mahdollisten eksymisten ja suunnistusongelmien vuoksi... Aika tarkkaan kaksi tuntia menee pihasta pihaan.

Omega rauhoittui nyt autoon paremmin, kun en ollut läsnä. Peittelin auton ikkunat lakanoilla ja kävin välillä kurkkimassa, miltä näytti. Jos istuin autossa, koira läähätti selkäni takana. Jos olin pois autolta, Omega otti torkkuja Oonan kanssa.
Ilma oli viileä, joten tämä järjestely sopi minulle; koirat pärjäsivät keskenään. 

Kisapaikalla ennen lähtöä Omega on... noh, vähän rasittava. Se käy kierroksilla ja energia purkautuu erilaisina hyppyinä, pomppuina ja pyrähdyksinä. Saa todella pitää varansa, ettei grey leiskauta silmille. Esittelyssäkin koiraa on talutettava pannasta, jolloin se on hallinnassa, ja silti se rykii miten sattuu, kas näin. 

Ei onnistu pidemmällä remmillä, muuten se sinkoilee sinne tänne. Meidän kiltti Maikke muuttuu kyllä niin täysin, kun tullaan rata-alueelle, ei uskoisi samaksi koiraksi ollenkaan.

Omegan kopitus kävi näppeesti, lähtö sillä oli hyvä. Tuli kopista ehkä hitaimpana, mutta loisto kiihdytys. Ensimmäiseen kaarteeseen yhtä aikaa kakkosen ja kolmosen kanssa, ahdasta tuli. Omega haki kiskoon kiinni huolimatta siitä, että vastassa oli lihasmuuri. (Tämä on sen Tampereen erikoisuus ja siksi alkukaudesta sille keskitoiveen laitoin. Kaupissa sen juoksulinjat ovat ihan toista, mitä muilla Suomen radoilla.) Tässä kuvassa erityisesti näkee, miten pienestä kolosta pieni yrittää läpi. 
  
























 

















Ahdasta oli ja kontaktia tuli, mutta Omega pinnisti kaarteesta ensimmäisenä ulos ja takasuoralla otti koiranmitan johdon.

kuva Erkki Ruusunen

Sitten se meidän loppukautta vaivannut ongelma: hidas kaarrejuoksu. Muu porukka saavutti, kakkonen tuli sisäkautta väkisin rinnalle ja jälleen oli pienellä tytöllä tekeminen, että juoksu pysyi edes suunnilleen rytmissään. Miksi, oi miksi Omega ei saa häiriötöntä juoksua, missä voisi keskittyä vain etenemiseen... Ymmärrän, että nämä tilanteet kuuluvat lajiin, mutta.... Äh. Vähän turhauttavaa. Omegan massalla ei vain pidetä omia juoksulinjoja, vaan tilaa on annettava.

kuva Erkki Ruusunen

Mutta joka tapauksessa voin ilolla todeta, että eipä tuo pieni kirppu paljoa kumartele. Antaa periksi sen, mitä fysiikan lait vaativat ja lähtee jälleen punnertamaan kohti sisälaitaa.

kuva Erkki Ruusunen

Näiden kahden vääntäessä juoksulinjoista ulkona juossut nelonen pääsi iskuetäisyydelle. Ei ihan riittänyt Omegan etusuoran kiri. Maalikamerakuvasta tarkasteltuna Omega jäi kakkossijalle häviten kaksi sadasosaa. Kyllä, voin rehellisesti sanoa, että nyppii vieläkin. :) Omega olisi kyllä nyt todella ansainnut voittonsa, mutta kello on lahjomaton.
Pakko kuitenkin todeta, että tuossa se on greyhound racingin suola: upeaa taistelua, hengästyttäviä tilanteita ja jestas sitä addrenaliinin määrää, mikä virtaa suonissa ihan vain siellä kopin takana menoa katsellessa! Mä olen niin koukuttunut tähän lajiin.
 

kuva Erkki Ruusunen

 
Kotiin matkasi kuitenkin voittaja. Aina Maikke on voittaja, vaikka tulisi jumbona maaliin. Rapsutuksia ja suukkoja, parhaansa teki, kirppunen!  Palkintoraha meni Omegan omaan lippaaseen, jolla ostetaan milloin hierontapalveluja, milloin vaikka vain nameja. :)

Meidän kisakausi päättyy nyt tähän. Omega on ollut toiselta puolen edestä vähän kankea. Myös kynsivalli tihkuttaa vähän verta ja sekin täytyy parannella. Jos olisi ihan suunnitelmien mukaan menty, niin yksi kisa olisi ollut enää kisattavana, joten ei jää suuresti harmittamaan. Nyt vaihdetaan lepovaihteelle, viikon ohjelmaa ei aikatauluteta ja otetaan rennosti. Vuoden vaihteen jälkeen joskus aloitetaan sitten taas tavoitteellinen treenaaminen.

Tälle kaudelle Omegalle tuli yhdeksän starttia, joista kaksi kertaa kakkosena, kolme kertaa kolmosena. Erikseen täytyy mainita SM-kisojen A-finaalipaikka. Ajallisesti on menty laidasta laitaan, tosin ratojen kunto on vaihdellut aika paljon, eivätkä ne ole suoraan verrannollisia. Ei suuria loukkaantumisia, saimme ehjän kauden, jota ei edes kiima sotkenut! 

Tällainen se oli, minun ja Maikken ensimmäinen kisakausi. :)

Suuren suuri kiitos kaikille kuvaajille, jotka ovat antaneet kuvia käyttöön!

Welcome, Nappula!

Saimme taloon äijäenergiaa, tervetuloa Nappula!

Nappula on kummipoikani, jonka adoptoin nyt omakseni. Ihan uusi tuttavuus tämä katti ei ole, Nappis on ollut minulla ennenkin hoidossa ja tokihan on nähty usein kyläillessämme veljeni luona.

Tässä jokunen kuva muutaman vuoden takaa kyläreissultamme: minun kissani Viivi (oranssi), Veronica (raidallinen edessä) ja Nelli (pitkäkarvainen), sekä veljeni kissat Viola (musta pieni), Sebastian (toinen raidallinen) ja Nappula (iso musta):

Tässä kuva, kun Viltsu ja Sebbe olivat pieniä vielä.

 

















Nappula onkin aika sankari. Esim. kissatarhassa kotipuolessani alkaa olla valehtelematta parisen sataa nippusidettä tukemassa verkkoa sieltä ja täältä. Siksi koska...

Jos tarha pitää sisällään Nappulan, niin ei sieltä kukaan tai mikään muukaan ulos pääse. :D Tarhalla on kokoa (ainakin 3x5m, korkeutta 1,5m), mutta kun Nappista ahdistaa! Ei se kauaksi lähde (talo keskellä ei mitään, maaseudulla), kunhan pääsee verkon toiselle puolelle ja juoksee sitten ovelle pyytämään sisälle. Ellei sitten keksi jotain aktiviteetteja sitä ennen... Eh... :D (Hyi, ei saisi nauraa, mutta minusta noi kuvat nyt vain ovat karuudessaan aika mainioita. Ja kissa komennettiin ja haettiin pois heti kuvien jälkeen.)

Jokaisessa kissassa asuu pieni saalistaja, Nappulassa se on leijonan luokkaa. Tappoipa tuo kerran kissatarhaan eksyneen (!?) haukankin! Jumalaton ryminä kuulemma kävi, ja kun veljeni ehti tarhan puolelle katsomaan mitä tapahtuu, niin siellä tämä sankari oli ylpeänä saaliinsa kanssa. 

Nappulalla on yksi pieni elämää vähän rajoittava juttu, astma. Se on pysynyt kuitenkin hyvin kurissa inhalaattorilla, johon kissa oppi hyvin nopeasti. Kävimme juuri vuosikontrollissa ja sen verran hyvin on vastannut hoitoon, että astmalääkettä otetaan nyt vain kerran päivässä.  

 













Nappula on nyt kissa, jota voi sylitellä ja vaikka velloen rapsutella massusta. (Ei muuten tulisi kyseeseen Viivin kanssa :D) Itseasiassa Nappulalla on hyvin usein suuren suuri halipula ja silloin se tunkee syliin ja puskistelee, ihan sama mitä on kesken ja miten yrität estellä.

V-tyttöjeni kanssa (Viivi ja Verski) Nappula tulee toimeen oikein hyvin, O-tyttöjen kanssa yrittää olla vähän kuin heitä ei olisikaan. Omega on ihan jees, mutta Oonasta Nappula ei oikein paljon tykkää. Nyt jo kuukauden aikana niiden suhde on edennyt ja osaavat luovia toistensa ohi hyvin hienovaraisesti, nukkuivat ihan samalla soffallakin jo eräs päivä! Tosin oli Nappula yksi yö tuhonnut mun mustan huovutusafgaanini. Ihan tuusana. Ehkä se helpotti sen verran, että tuo isompi versio on nyt saanut olla rauhassa? :)

Mammaksi en osaa itseäni Nappulalle tituulerata, se on yhä vain Tädin Oma Kulta. :)

Samettinen syyskuu

Meitä on hellitty niin mahtavilla ulkoiluilmoilla, että kummasti sitä on hektisen työpäivän jälkeen saanut energiaa ja ulkoillessa on mennyt tunti jos toinenkin. Siinä sivussa on tullut kotiintuomisina sieniä ja marjoja. Ja käpyjä ja risuja askarteluun. :D 

Lempparipaikassamme Leivonmäellä kierrettiin Mäyränkierros. Harjuja, suota, lampia ja kangasta. Harmittavasti ei ollut kamera siinä käsillä, mutta arvatkaa mitä teki afgaani, kun harppasin rannalta vedessä pilkottavan kiven päälle syömään eväitä ja nauttimaan auringosta? Uskollisesti hän kävi viereeni makaamaan ja odottamaan, että hän saa osansa myös. Siis järveen. Puhisi ja mulkoili, joten siirryimme sitten kuitenkin rannan puolelle ja afgaani oli onnellinen taas. :)
 


















Tänään puolestaan tehtiin ensimmäinen lenkki järven toiselle rannalle Kanavuoreen, joka näkyy olohuoneeni ikkunasta.

Viime vuonnahan matkasimme sinne ensimmäistä kertaa, mutta grey sotkeentui itsekseen hepuloidessaan jalkoihinsa ja veti tosi rumasti nurin. Hetken aikaa luulin sen pudonneen kalliolta alas asti, koska parkaisun jälkeen tuli hiljaista, eikä koiraa näkynyt. Sen seurauksena koiralta oli ihoa rikki sieltä ja täältä, ranteista näkyi kalvot ja oli muuten kipeä koira pari päivää! Nyt Omega oli tiukasti kiinni suurimman osaa lenkistä, vain metsäpätkällä se sai olla irti ja silloinkin seurasin sports trackeristä, missä ollaan menossa, koska tulee jyrkänteitä.

Afgaania ei huimannut, eikä velipoikaa. Mä pysyin greyn kanssa visusti kauempana reunoista.















Eipä ihme, että meinasi alun nousu puhalluttaa! 
 


















Erinomaista jalkalihastreeniä, etenkin alaspäin tullessa reidet tutisi ja tuntui, että jalat pettävät ihan justiin. :D Suunnitelmissa olisi kelien salliessa lähteä parin viikon päästä kiertämään mm. Pieni Karhunkierros ja Riisitunturia. Miten mahtaa käydä, jos Kanavuorikin tuntuu kintuissa? :D

Nousun alussa oli jyrkät portaat, loppumatka kavuttiin kiveltä toiselle muhkuraisella polulla. Ihailtavan hyvin Omegakin vain handlasi hankalan maaston, siitä on tullut huomattavasti varmajalkaisempi ja uskaliaampi, mitä nuorena. Kävi mielessä, miten mahdamme tulla kapeat lankkuportaat alas greyn kanssa, mutta ei mitään ongelmia.















Tauon aikana Omega meinasi kadota kanervikkoon. :D
Onneksi oli mukava sammalpeti, missä levätä. :)














Oona jaksoi reitin myös erinomaisesti, oli itseasiassa niin elementissään, kun oli vaikeakulkuista maastoa! Jyrkänteiden reunoilta sen sai kutsua kauemmaksi lujalla komennolla, koska ei tosiaan pakottanut päätä yhtään. Hyvin varmana ja rauhallisena se siellä kuljeskeli, mutta silti. Portaat se meni tottuneesti, mutta tokihan tuossa on koira, mikä on kiivennyt tikapuita pitkin ylöspäin oravan perässä. 

Harmittavasti minulla ei edelleenkään ole kunnollista "posetuskuvaa" Oonasta mummoturkissaan, mutta tästä näkee vähän mallia. Kyljistä lyhentyi kymmenisen senttiä, jaloista vähän enemmän ja massussa on vain sentin karva. Jotenkin tuntui, että askel keveni, eikä se ole ollut niin kuumissaan.   


  

Ja uskomatonta, miten paljon on risusavotta vähentynyt, vaikka tuota karvaa edelleen ihan kiitettävästi onkin! 
...toki raparalli jatkuu. Ei, tämä ei ole mustavalkoinen kuva. :)
Mutta vedellä tuo kaikki lähtee ihan tuskatta. Auto on tietysti aika mielenkiintoisen näköinen aina välillä. 

Omegan kanssa rallia ja kikkailua. :)

Ja Omegasta yksi muka-taiteellinen: koira juoksee varjonsa kanssa kilpaa. :D

Olen aina tykännyt tosi paljon Oonan liikkeistä. Vapaat, rennot, peittävät maata, mutta ei liioitellusti. Tässä vapaata käyntiä hiekkakuopalla. Selässä alkaa ikä vähän jo näkyä, mutta ikävä kyllä pahemmin notkuvia selkälinjoja näkyy jo nuorilla koirilla näyttelyissä... :P

Vielä muutama syyskuva. Ihana vuodenaika!

Omega 4 vuotta!

Perheen kuopus täyttää tänään neljä vuotta, 
aina iloinen korvaeläin!

 











  












...vaikka osaahan Omega olla myös varsin muikeana, näyttää äkkiseltään jopa seesteisen aikuiselta vinttikoiralta. :D 

 











Ja tässä vielä muutama kuva tuulen koirasta fiilistelemässä meren rannalla. 

Paljon riemuisia ja iloisia vuosia rimppakintulleni, olet kovin rakas! :)