Sairaslomailua II

Olipahan taas episodi.

Niin se taas greyn nahka sanoi räks. Asian teki monimutkaiseksi se, että koirat olivat hoidossa 160km:n päässä paikassa, jossa ukkosmyrskyn jäljiltä ei ollut kännyköissä kenttää! Onneksi veljeni ymmärsi heti ottaa koiran kiinni, teipata kyljen ja lähti ajelemaan eläinlääkärille. Joka oli lomalla! Ja edelleenkään ei puhelimessa kenttiä. ...joten suunta Äänekoskea kohti. Siinä matkalla puhelin toimi ja tässä vaiheessa mä sain puhelun. Keskusteltiin, sain mailiin kuvia ja sovittiin, että mä alan soitella lääkäriä. Ja aika saatiin usean tunnin päähän, joten ilmoitin veljelleni, että ajelee takaisin ja minä tulen perästä. Veljeni ei olisi enää ehtinyt lähteä viemään koiraa 100 km:n päähän, sillä töihin piti keretä, joten minä pakkasin laukkuni ja vapaapäivän suunnitelmat muuttuivat kerrasta.

Vamma oli onneksi suhteellisen pieni, parin sentin luokkaa ja sijaitsi selän puolella. Hetken jo mietin, kannattaako lähteä tikattavaksi, mutta haavassa oli yksi kohta, mikä näytti pikkuhiljaa antavan periksi ja pelkäsin edellisen uusintaa, eli kun nahka venyy tarpeeksi, tapahtuu repeäminen. Eikä tämä kuuman kostea kelikään tietysti ihan paras vaihtoehto ole avohaavanhoidolle.

Rauhoitus meni hyvin, tietysti illan minulla oli vaisu ja vähän pöllyssä oleva koira. Harmitti suuresti, sillä kun maalla oltiin, niin nyt oli kaikki kiva kiellettyä ja vinttikoirakerholta lainaan hakemani käsiviehekin oli ihan tarpeettomana. Ja että pikkuinen grey oli taas tuomittu remmilenkkeilyyn.

Seuraavana aamuna kun heräsin ja haukoittelin, sain välittömästi kimppuuni sen saman, onnellisen ja ihanasti elämäniloa täynnä olevan greyn, joka jakoi suukkoja vuoroin minulle ja vuoroin kissoille. ♥ Onnettomuudesta ja vammasta ei tietoakaan ja Omega on välillä kovin kummissaan, miksi nyt ei saakaan hypätä sohvalta selkänojan yli lattialle tai miksi lelua ei saisi nakella ilmaan loikkien itse perään.

Onnea tietysti sikäli, että pikkuvammasta on kyse, vaikka toki olisi saanut jäädä tapahtumatta. Mutta parannellaan tämä parhaimpien taitojemme mukaan ja sitten taas paluu normaalielämään.

Maastoharjoituksissa 21.7.

Olipahan harkat vol. tosi mones.

Oonaa pyydettiin juoksupariksi maastoharkkoihin ja paikkana oli hiekkamonttu jossain Laukaan korvessa. Kartasta katsoin oikein sopivan oikoreitin, josta kesälomilta tullessa on hyvä mennä, eikä tarvitse ajaa Jyväskylään saakka ensin mutkaa.
Milloinkahan mä eksyn sen verran kunnolla, että se epämääräinen hiekkatie ei tunnu hyvältä idealta, oikaisee miten paljon hyvänsä?
Ajeltiin, ajeltiin ja vastaan tulee Y-risteys, jossa ei ollut tien nimeä kumpaankaan suuntaan. Joku olisi kääntynyt takaisin, mutta eeeeenhän minä! Entten tentten vaikka vasemmalle. Kilometrikaupalla monttuista hiekkatietä, korpea ja lisää monttua. (Ei karttaa, ei navigaattoria, ei nettiä...) Viimein päästiin asfaltille, hyvin kaponen tie vielä sekin. Mutta nyt hetken ajettuani löytyi edes joku viitta! Ja sitten puhelu veljelle, jotta katsotko missä päin on tällainen tie ja kumpaan suuntaan mun pitää kääntyä. (Pienen hiljaisuuden jälkeen puhelimesta kuului varovainen : "Nii mihin sä olitkaan menossa?" ja "Ai mitennii et tiedä, minkä kunnan alueella olet?" :D)

Mutta viimein perillä! Porukkaa oli mukavasti ja oli ihana nähdä kerhon uusia tulokkaita ja tulevaisuuden lupauksia. :)

Ihanaa, että paikalla oli myös kuvaaja, joka kärsivällisesti otti kuvia pyynnöstä.
Kiitos paljon Salla Kuikalle hienoista kuvista!

Jep, Oonakin juoksi oikein mallikelpoisesti:














...tosin juoksulinjat olivat NIIN oonamaisia, kuin vain mahdollista oli. Lähtö oli hyvä, luja kiihdytys. Sitten koiran pää nousi vähän ja huomasin sen vilkuilevan ison hiekkakasan vasemmalle puolelle, missä lanka pöllytti hiekkaa ilmaan. Sinne siis, vaikka viehe ja Onyx katosivat kasan oikealle puolelle. Vielä muutama reilu ennakointi ja Oona taisi juosta vain kolmasosan koko radan matkasta. Fiksu tyttö: mitä sitä juoksemaan pitkää matkaa vieheen perässä, kun voi mennä odottamaan, että viehe vedetään syliin! Jei...
Mutta hei: Se kuitenkin juoksi sen koko matkan!

Onneksi Onyx ei tuntunut välittävän parinsa omalaatuisista linjauksista.

Koska maastona oli hyvä hiekkapohja, myös Omega pääsi moottorivieheen perään. Sille viehettä tosin vedettiin vain muutaman kymmenen metrin suora. Mutta oli mukava nähdä, millä volyymilla Omega ampui vieheen perään! Ensimmäisiin harjoituksiin verrattuna Omega ei nyt vieheellä kiinnittänyt huomiota yleisöön ja muihin koiriinkaan, pärinä ei haitannut lähtöpaikalla ja kropan hallinta kiihdytyksestä jarrutukseen oli oikein hienoa. Kohta olisi tiedossa koppitreeniä ja Kaupissakin pitäisi ajella kerta jos toinenkin.

Ome jarruttaa:

Kesälomailua

Historian lämpöisin hellejakso osui juuri kesälomani ajalle. Toisaalta aika kiva, toisaalta suurin osa tekemisestä on täytynyt sijoittaa liki yöaikaan. Jopa kissat ovat mieluummin majailleet päiväsaikaan sisällä ja ovat vasta yöllä siirtyneet tarhan puolelle.
Nelli päiväunilla tuulettimen pohistessa. Huomaa äärettömän karvainen nojatuoli... :D












Onneksi asumme keskellä vesistöjä ja koirat ovatkin saaneet uida/kastautua/kahlata lähes jokaisella lenkillä. Etenkin Oona arvostaa. :)













...mutta Omegakin tietää viilentäytymisen tärkeyden.












Ystävien kanssa tämä kaikki on paljon kivempaa! Kuvissa Omega Karo-schäferin ja Wänni-kelpien kanssa pärskyttelemässä hellepäivänä. Oona nöksähti (älä kysy mistä, en ole ihan varma :D) ja makasi rannalla, välillä ihan käänsi selkänsä moiselle riehumiselle.









































Mamman oma ballerina, joka vetten päällä tanssahtelee... :D



















Vettä korvassa, vettä linssissä...














Kotipuolessa käydessämme Omega nautti maalaiselämästä täysillä, eivät helteet paljoa hidastaneet! Tosin Mamma hidasti ja välillä koira oli vain otettava sisälle, että malttoi välillä huilatakin. Mutta kun ne jalat vain veivät! Välillä huomasin, että siellä se grey taas vetää itsekseen pellon sarkaa päästä päähän, juoksuttaa lelua tai tekee koordinaatioharjoituksia juoksemalla siksakkia marjapensaiden välissä. Ihailtavaa ahkeruutta, mutta... :)
Matalan, pikkuruisen ja kuivan ojan ylikin tulee Omegan mielestä hypätä näin:
(klikkaa kuvaa ja näet sen suurempana)














Oona on hyvinkin mielellään lepäillyt, huilannut, ottanut päikkäreitä ja pötkötellyt. :D Kun Neitikoiran kimakkaa käskyä ulko-oven avaamisesta ei kuunneltu, Hän oli ihan itse avannut oven ja marssinut sisälle sohvalle makoilemaan. Eli Oona osaa avata oven molempiin suuntiin, huomasin. ...seuraavaksi metsästimme kaksi avoimesta ovesta karannutta kissaa takaisin turvaan ja totesimme, että pienen tauon jälkeen ulko-ovea täytyy pitää taas lukossa. Edihän niitä aikoinaan availi toistamiseen, ihan vain avaamisen ilosta.

Vaan mikä mahtoi saada Oonaan näin kovasti virtaa, että se hepuloi pitkän aikaa menemään?? Koska todellakin on melko harvinaista, että marssijärjestys on tämä.















Reinon ansiota tämä kaikki. :)
















Uusi tuttavuus Reino sai tyttöjen päät sekaisin, Oonankin! Oona oli niin innoissaan EHANASTA, reippaasta ja kivasta pikkukoirasta, että tosiaan sai hepulin ja rallatti Omega kannoillaan pitkin pihaa. Ja Reino ihmetteli. :D
Harmillista, etten saanut kelvollista kuvaa Oonasta ja Reinosta, mutta se oli sellaista pyörimistä ja Reinosta näkyi välillä vain vähän varpaita, kun se oli Oonan tarkan tutkimisen ja nuuskimisen kohteena.

Tässä vielä ihana kuva:














Helteet taitavat nyt helpottaa, mutta kesä jatkuu. :)

Uusia asioita

Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa.
Se hämmästyttää, kummastuttaa,
pientä kulkijaa.

Omegalla, 10 kk, tulee edelleen lähes päivittäin vastaan uusia asioita. Kesä on tuonut tullessaan seuraavia:

Jänis.
Istuimme autossa, kun tuo koipeliini hyppeli nurmikolla, söi korsia ja hyppeli taas. Omegan silmät laajenivat ja koira tuijotti jänistä hievahtamatta hieman väristen. ...ja suupielestä alkoi valua ohut kuolavana.

Siili.
Tutustuminen siiliin tapahtui, kuten kaikilla koirillani. Hirmuisella hopulla perään, nenä piikkeihin ja sitten tasajalkaponnistus metrin verran taaksepäin. Nenän hieromista, pari aivastusta ja suurta ihmettelyä: mikä on tuo sähisevä piikkikasa?! Kiertämistä, haukkumista ja tassulla läpsimistä. Mutta kaukaa toki.

Pörriäiset.
Omega pitää huolen, että asumme ötökkävapaalla alueella. Slurps vain, ja sinne menee itikat, kärpäset kuin perhosetkin. Ampiaistakin maisteltiin kerran ja pienen uikahduksen kanssa sylkäistiin nopeasti pois. ...mutta muutamaa minuuttia myöhemmin pyydysti sellaista taas takapihalla.

Heinäsirkat.
Kun säkätys kuuluu, mutta mitään ei näy! Pikkuinen grey on yrittänyt kaikenlaista hyppy-yllätys-loikkaa, muttakun ei. Vetää välillä mietteliääksi, "kuulenkohan mä omiani..?".

Hevonen.
Omega seurasi silmät suurina laiduntavaa hevosta, tärisikin hieman. Pian koko koira suorastaan vapisi ja hampaista alkoi kuulua "kalikalikalikali". Poiskaan ei olisi halunnut, mutta pelotti ihan pirusti. Mikä on tuo julmettu, korskuva eläin??

Sammakko.
Tien poikki loikkiva, nyrkin kokoinen sammakko kiinnitti heti huomion. Ennenkuin ehdin paikalle, sammakko oli tönitty kuonolla pari kertaa ympäri ja Omega veti hiekkaista sammakko-parkaa takajalasta varovasti pitkin maata. Ei ei tytöt, ei näin. Kukkahattuinen Mamma piteli koiria kiinni, kunnes sammakko oli päässyt turvaan ojaan. Katsoa saa, muttei koskea.

Käärme.
Mutta kuminen sellainen. Kokeiltiin Omegan reaktiota, kun se näkee maassa käärmekerän. Koiralla nousivat korvat pystyyn, hirmuinen spurtti, mennessä käärmettä hännästä kiinni ja ai että kun olikin hauska lelu! Hmmm...

Puutarhatonttu.
Ehkä pelottavin asia maailmassa?
Mutta kun se mykkä puolimetrinen pikku-ukko tuijotti hievahtamatta myssynsä alta, sitä oli pakko haukkua. Vielä matkan päästä Omega vilkuili taakseen, ettei tuo vain seurannut meitä. Ihmeteltiin Omegan kanssa molemmat, kuka tuollaisia pitää pihallaan.