Laukaat ja sairaskertomusta

Laukaan näyttelyt olivat ja menivät. Molemmille päiville sattui pilvipoutainen keli, mikä sopi meille oikein mainiosti.

Lauantai oli hieman erilainen näyttelypäivä. Puolalainen tuomari Maciej Kozber oli vähintäänkin erikoinen persoona. Arvosteli hitaasti, yhteenkin koiraan käytti aikaa melkein kymmenen minuuttia! Välillä pudisteli päätään kättä otsallaan pidellen ja... antoi koiralle erin! :D

Välillä huokaili ja kulki suu mutrussa, tai elehti käsillään dramaattisesti. Arvosteluskaala oli T-ERI. Ilmeisen tarkka hampaista. Ensimmäistä kertaa törmäsin tuomarointiin, jossa tuomari kävi heti kaikki saman luokan koirat läpi. Liikutti ne myös samaan aikaan. (Jolloin mä olin ekan kerran hiukka pois kartalta...)
Sitten PN-kehässä mä olin ihan kuutamolla, kun tuomari käski sieltä ja täältä koiria pysähtymään, toisia jatkamaan. Ja sitten mä luulin, että me jäädään paikalleen, mutta eeeei, kun mene mene, se viittoi. Uhhhh! :D  

Tässä käännöspalvelussa suomennettu arvostelu:
"Hyvät mittasuhteet, kaunis feminiininen pää, saksipurenta, hyvät tummat silmät, TUMMAPÄISET KORVAT (:D), hyvät ylä- ja alalinjat, hyvä eturinta, hyvät kulmaukset, hyvä liike." 
Unnalle tuloksena siis NUK1 SA:lla, ja jämäsija "PN5". Mutta ihan kiva!

Seuraavana päivänä Unna ei sitten ollut tuomarin mieleen ja tulos vaatimaton EH1.

Mutta Unna jaksoi hienosti tuplanäyttelyn ja esiintyi mielestäni paremmin sunnuntaina.

Vaan ovatpa nämä lähinäyttelyt mukavia, luksusta suorastaan!

Ah, tämä on kerrottava: 

Sunnuntaina homma meni todella odotteluksi, kun afgaanit olivat jälleen viimeinen rotu, ja arvostelu kesti ja se kesti ja se kesti. Kolmisen tuntia taisi vierähtää ihan odotellessa.

Unna torkkui avonaisessa näyttelyhäkissä, mä istuin tuolilla siinä vieressä. Kehän laidalla vuoroaan odotteli rouva englanninvinttikoiransa kanssa. (Koira oli varsinainen hyrrä ja hermokimppu, aika kurja nähdä sellaista greytä. Koira oli koko ajan tiukassa otteessa metallisessa kuristuspannassa, silti venkoili ja riehui melkein koko ajan, kaula punoittaen...) Sitten tuo rouva sanoi tarpeeksi äänekkäästi, jotta minäkin varmasti kuulen, miten "TUOKIN TUOLLA on avonaisessa häkissä, eikä edes remmiä kädessä! Mä en sitten luota NOIHIN."

Well, what can I say? Se ei ollut Unna, joka yritti näpsiä ohikulkijoita ja rimpuili ketjupannassa kuristusotteesta huolimatta... ;)

************************

Sitten vielä raportti sairaskertomuksiin. Piiiiitkästä aikaa Omega loukkasi itseään ja tuloksena kintereen alapuolelle reilu vekki. Iho rikki, mutta kalvot ehjät. En tiedä, mihin osui, koska oltiin hiekkakuopalla ja olin itse etsimässä autosta jotain, kun alkoi kuulua kimakka kiljuminen ja tapansa mukaan Omega juoksi mun luokse näyttämään, että nyt Mamma sattui, puhalla!

Verta tuli kiitettävästi ja huomasinpa, ettei autossa ollut minkäänlaista ensiapua mukana! Hyvä hyvä! Käärittiin siis matkan ajaksi tassu Nessuihin...

Lähdettiinkin sitten heti kotiin paikkaamaan, enkä ehtinyt edes jäädä katsomaan, mikä siellä oli vamman aiheuttanut. On meinaan aika omituinen paikka, jalan takapuoli.

Nyt jalassa on euron kolikon kokoinen reikä, mutta äkkiseltään näyttää ihan hyvältä. Suihkutusta ja suojausta, eiköhän se siitä. 

Ja Maikke, meidän erilainen lapsi on onnesta ymmyrkäisenä, kun HÄNTÄ nyt HOIDETAAN ja SUIHKUTETAAN ja HUOLLETAAN, eikä afgaaneita ollenkaan! :D

"Ooo, ihanko vielä kääritään suojakin, voi minua onnentyttöä!", muikistelee Omega. :D Se on välillä niin käsittämättömän outo! :D

Niin, nyt Omegaa sitten hemmotellaan viimesen päälle. Ja Omega osaa ottaa siitä kaiken irti. Kahtena päivänä ruoka on tarjoiltu Hänen Riepuiselle Korkeudelleen sänkyyn ja soffalle. 

Tänään se puolestaan huusi aijaijai jo valmiiksi, kun käännyin sängyllä ilmeisen lähelle kipeää jalkaa. Sitten se oli helpottunut ja vähän nolona, kun eihän siihen  mikään edes hipaissut. :D Voi meijän Maikkea! 

Eipä se jalka kuitenkaan haitannut yhtään menoa, kun aloittivat Unnan kanssa iltarallit olkkarissa... :)

Suomea ristiin rastiin

Perjantaina tehtiin reissu Kotkaan, matkaan sisällytettiin pieni ulkoilu luontopolulla meren rannassa. Aurinkoa ja lämpöä riitti helteeksi asti, mutta siinä rannassa puhalsi kuitenkin sen verran, että ilma oli ihan täydellinen. Koirat pääsivät lisäksi kastautumaan meriveteen useamman kerran, joten mikäs siinä oli viettää liki täydellistä päivää.

Tyhmä reppu on kuvassa, että sain koirat johonkin kiinni... Merivesi oli kovin vilvoittavaa ja sai porukan melko pirteeksi. :D

Kannattais tarkistaa se linssi aina välillä, ettei sitten vasta kotona huomaa, että se on täynnä pärskeitä ja kuvat suttuja... X/

Windy at the top! :D

Tuossa kohtaa puhalsi niin lujaa, että kävi melkein föönauksesta; afgaanien turkki kuivui silmissä.

Oonaa kuvatessani Unna oli jo ehtinyt kieputtaa itsensä aika tiukasti tolpan ympäri. :D

Fiilistelyä.

Ai niin, Unna ui tuolla käsipohjaa. :D :D 

Rantavedessä oli isoja aaltoja, joihin se heittääntyi ihan rentona, takajalat suoraan taaksepäin ja kellui vain. Välillä se, edelleen pitkin pituuttaan, etujaloilla "kävellen" vaihtoi paikkaa ja taas antoi aaltojen keinuttaa. Oli mainio näky. :D

Tänään lauantaina puolestaan oli varsin jännittävä päivä, kun Unna debytoi maastokisoissa Iisalmessa. 

Alkueräpariksi arvottiin veli Zahir. 

Lähdössä Unna iski lujaa vasemman polvensa lähtökeppiin, pamaus vain kävi. Mutta sinne läks, tukka hulmuten. 

Hyvin jaksoi 600 metrisen, kumpuilevan radan ja viehellä odotti puuskuttava koira. 

Ikävä kyllä pisteet olivat surkeat, 201. Koska yli puolet radasta oli kisauttajalle näkymättömissä, kävin ylituomarilta kysymässä, mitä tapahtui.
Hän oli pisteliuskaan kirjoittanut kommenttina, että Unna peesasi alkumatkan Zahiria, vasta puolenvälin jälkeen oli alkanut "itse" seurata viehettä. Siitä pistemenetykset.

Kyllä, harmittaa. :P 

Päätin vetää Unnan finaalista pois, koska sertiin olisi oikeastaan vain teoreettiset mahdollisuudet, vaikka kuinka parantaisi finaalijuoksuaan. Lisäksi vaakakupissa painoi se, että valeraskaus oli vasta helpottamassa ja alle oltiin nyt saatu erinomaisen kiva ensimmäinen juoksu parin kanssa. Ja mikä se oikea tavoite oli, niin tulos on nyt alla, että voimme ilmoittautua syksyn SMM-kisoihin. 

Noh, toivottavasti tästä on suunta ylöspäin.

Allekirjoittaneelle on tullut nyt tuhat ajokilometriä pariin vuorokauteen ja vähän tuntuukin siltä. Josko huomisen rauhoittuisi, että jaksaa taas iloisen työviikon. Viikon kuluttua Laukaan tuplanäyttely.