Tärkeä ilmoitusluontoinen asia

Omega aloitti ensimmäiset juoksunsa. :D
Pikkutyttö ei ole enää ihan niin pikkuinen.

Parina päivänä se on merkkaillut, alkanut nostaa koipea (kuten kaikilla mun TYTÖILLÄ on ollut tapana), ja ruopinut tohkeissaan takajaloilla maata. Ennustelinkin että jotain tämä enteilee.

Äsken mallattiin juoksupöksyjä ja grey oli ensin vähän hämillään, sitten sen näköinen kuin sitä olisi hakattu viikko, sitten taas vähän hämillään. Jännittävää nähdä, muuttuuko luonne juoksun ajaksi, mitä tulee olemaan valeraskausaika jne. Mutta tämä varmistaa sen, että radalle tullaan loppukesästä aikaisintaan.

Muutamat kuvat

Eh... Vähän kuoppailukuvia taas.
Laitoin nyt linkin taakse, ettei mene ihan mahdottomaksi. :D
https://picasaweb.google.com/elettaria80/HukkaJaOmega21411#

Omega treffasi ystävänsä Hukan ja vauhtia riitti tälläkin kertaa. Lopussa ne ottivat tiukan tuijotuskisan. Askel askeleelta hitaasti lähestyivät ja taas seisahtuivat tuijottamaan toisiaan pitkäksi aikaa. Välillä jännitti liikaa ja molemmat katselivat taivaille, sitten taas: silmästä silmään. :D Lopuksi hirmuinen hepuli ja täysiä kenttää ympäri.

Minulla ei muuten kertaakaan kestänyt pokka olla kyykyllään ja kuvata lähestyvää kaksikkoa. Henkiinjäämisvaisto on sen verran vahva. :D On nimittäin aika vaikuttava tunne, kun tanner tömisee ja näkee kameran läpi näiden kahden lähestyvän hurjaa vauhtia.
Henkeäsalpaavaa! Ihanaa! Upeaa!
Tuo meno on sitä, mihin greyhoundissa ihan ensiksi rakastuin. :)

Taas kuoppailukuvia

Jälleen hiekkakuoppailukuvia. Koira juoksee oikealle, koira juoksee vasemmalle. :D Sori, näitä tulee tässä blogissa olemaan vielä n-kappaletta. Minä en kyllästy katsomaan (enkä kuvaamaan), toivottavasti kuvista välittyy myös koirien riemu ja hauskanpito.
Parhautta! ♥

Nämä nauttivat aakeesta laakeesta, mutta kyllä hiekkakuopan jyrkät seinämät saavat ihan höpöiksi. Niissä vain on kiva pinnistellä huipulle ihan täysiä, kikkailla alamäkeen lasketellessa ja kokeilla omia rajojaan.














Etenkin Omegan meno on niin kevyttä, kadehdittavaa jopa! Mahtaa olla upea tunne, kun voi ylämäkeenkin kiitää noin vaivattomasti. Minulla henki salpaa muutaman metrin jälkeen. Kyllä, yritin juosta upottavaa rinnettä ylöspäin. :D Olo oli kuin ryhävalaalla kuivalla maalla, kun grey lasketteli pitkällä, vaivattomalla loikalla ohitseni ja huomasin sen hölkkäävän. :D



















Omega löysi kepin ja sitä oli kiva heitellä ja ottaa kiinni.
Huomaa pitkät sylkivanat keppiin saakka... XD



























Hepulin jälkeen on hiekkaa korvat, silmät täynnä...














Tässä on NIIN loistava esimerkki afgaanin ennakoimisesta ajotilanteessa. Maastokisoissa tuloksena olisi 0 pistettä, mutta niin vain joutui 2x nopeampi grey laittaa tossua välillä tosissaan toisensa eteen, kun afgaani olikin yhtäkkiä nenän edessä.
Kuvassa Omega paahtaa täysiä karkuun mäelle, Oona täysiä mäkeä alas ja jatkoi tuosta tasamaalla Omegan suuntaan. Oona ennakoi aivan oikein ja grey viilettikin mutkan takana mäkeä melkein syliin. Oona tietää, ettei se pärjää suoralla Omegalle ja kompensoi tilannetta mielettömän hyvin ihailtavalla ajattelulla ja taktikoinnilla.














Oona näyttikin ihan täysveriseltä metsästäjältä saparoissaan ja pinkissä niittipannassaan. :D














...vaikka olisihan tuota voinut joku vieras vaikka vähän säikähtääkin...
Kuten huomaa, turkkia on varsin kiitettävästi. Vähän on välillä puhalluttanut, kun turkista löytyy kaikkea mahdollista ns. kuivankelin lenkinkin jälkeen. Nyt on parissa viikossa pesty koiraa ehkä enemmän, mitä koko talvena yhteensä...
Juu, Oonalle on ostettu materiaali metsähaalaria varten. Pitäisikin ottaa kohta kone esille...














Jotenkin söpö kuva Omegasta tähyilemässä heinikossa.














Eilen minulta kysyttiin, onko tämä espanjanvinttikoira. Ei ole, tämä on grey.
Seuraava ihminen 15 minuutin kuluttua: Onko tämä ylikorkea whippet. Ei ole, tämä on grey. :D
Pointsit vinttikoirarotujen tietämyksestä, ja kyllähän tuo äkkiseltään menisi molempiin raameihin. :D














Harmillista, ettei loikan korkeus oikein erotu tässä kuvassa. Omega leijaili paikaltaan ponkaisten keposesti muutaman metrin loikan, korkeutta parhaimmillaan liki metri. :)














Lopuksi perinteiset lätäkkökahlajaiset. Me olemme kevättä jäljessä, sillä Oona ei ole vielä käynyt "pudottamassa talviturkkiaan". Kyllä se lätäköissä on makoillut, mutta järvi- tai ojavesien lähellä emme ole nyt olleet.

Kuin kaksi marjaa

Hiekkakuoppalenkillä törmättiin sekalaiseen vinttikoiralaumaan: galgo Lilah (aka Putti), whippetit Aava ja Sofi, afgaani Nadia ja ajokoira Vivi. Nadia oli Omegalle ennestään tuttu, muita ei oltu ennen nähtykään. Vinttikoiran sosiaalisuus näkyy tuollaisessa tilanteessa niin upeasti: hetkessä oltiin kavereita ja lauma juoksi menemään sulassa sovussa kuin olisivat aina tunteneet. Voi jee, että Omegalla oli lystiä!



























Oona mielellään katseli toisten riehumista arvokkaasti sivussa, mutta välillä innostus iski ja
Noonanenkin pisti parastaan. Juostessaan jyrkkää rinnettä alas Oona hyppäsi lumisohjoon, joka antoi periksi ja sieltä se tuli rumasti naamallaan maata kyntäen. Suukin oli ihan hiekassa. Onneksi ei käynyt kuinkaan ja Noonanenkaan ei loukkaantunut naurunpyrskähdyksistä. :D

Oona tutustuu hienotunteisesti uuteen ystävään.












Eniten nauratti näiden kahden yhdennäköisyys. Kun kyse ei kuitenkaan ole edes sukulaisroduista!












Välillä ei todellakaan tiennyt, kumpi on kumpi. Paikallaan seistessä kropan mallin erot näkyivät selvästi ja ovathan ne ihan erinäköiset ilmeeltään, mutta äkkiseltään meni greyt ja galgot sekaisin.








































Kotiin lähtiessä Omega hieman vastusteli autoon nousua, kuten aina kun ei vielä malttaisi lähteä. Minulta kysyttiinkin, olenhan mä varma, että punnaan autoon oikeaa koiraa. :D

Galkot(kin) ovat yksi vinttikoirarotu, joista pidän todella. Ihan mukavaa, että matkaan on osunut tuollainen vähän galgontapainen. :D















Kaikki kuvat on ottanut Anna Lavikainen, kiitos paljon! :)

Edin synttäripäivä

Hyvää syntymäpäivää rakas Edi. ♥

Nämä kuvat Eppusesta on otettu kevättalvella -05. Hassua, että tuosta on jo kuusi vuotta! Muistan nimittäin kuvaushetken ja tuon reissun edelleen tosi hyvin. Koirat täytyi pitää koko ajan kiinni, etteivät lähteneet ajamaan lokkeja kiville ja heikoille jäälautoille. Oona (tuolloin reilu 1v) hyppi ja tempoi remmissä ja minä sinnikkäästi halusin kuvata kevätmuistoja. :D



































Oli muuten ihanaa omistaa niukkaturkkinen afgaani, en vain osannut antaa arvoa asialle tuolloin. :D Nimimerkillä kevät, kura ja rapa is back. Ediä ei ikinä tarttenut trimmata, vain muutama höttökarva selästä pois silloin tällöin jos haluttiin olla vimpan päälle siistinä. Luonnollisen siistit posket, kaula, niska, selkä, häntä, peilit... Moneltako afgaanilta (ja vieläpä urokselta!!) löytyy tänä päivänä? ;) Edelleen ihastelen eniten afgaaneja, joista näkee, että siinä maltillisen karvan alla on oikea vinttikoira. Tietysti sille ei mitään voi, jos sitä karvaa vain tulee (vai mitä Oona?), mutta periaate "mitä enemmän turkkia, sitä parempi", saisi unohtua jo.

Edin sisarpuoli, Tiltahaminan Dorpankukka, täytti eilen 15 vuotta. Lämpimät onnitteluni Nellalle upeasta iästä!

Herra Koponen

Tervetuloa Koponen!













Koponen on toistaiseksi hoidossa, mutta luultavasti (toivottavasti!) jää asumaan meille. Koponen on ollut rakastettu lemmikki, mutta vähän huonolla pidolla, mikä ikävä kyllä on kilpikonnien arkea. Nykyään on netti ja informaatiotulva, mutta mitä mahdettiin tietää maakilpikonnista silloin Koposen nuoruudessa? Koposella on ikää 29 vuotta, joten se on saapunut Suomeen kauan ennen CITES-todistuksia... Sen tarkempaa historiaa en ole saanut selville.

Mutta pikkuhiljaa alkaa herralla olla puitteet kunnossa! Se on ihan valtavan symppis konna, kertakaikkiaan. Kun tulen töistä, se kopottelee häkissään vastaan ja kaula pitkällä katsoo, kukas siellä. Koirista se ei välitä yhtään. Eilen se sai maisteltavakseen persiljaa. Ensin vähän nyrpisteli ja söi salaatit vierestä. Sitten alkoi häkistä kuulua kopinaa ja siellä se juoksenteli persiljanippu suussa. Todellakin, juoksenteli. :D Vähän köppäisesti, mutta kuitenkin.Askel nousi korkealle ja se jaksoi riehua persiljansa kanssa pitkän aikaa. Kyllä se lopulta söikin niitä, mutta olipa hassua menoa.

Oona ihastui Koposeen ihan täysin. Ei vedä vertoja edes Sulolle. Oona nukkuu Koposen häkin vieressä (kyseessä siis korkeareunainen kaninhäkki, mikä toistaiseksi käy Koposen tarpeisiin oikein hyvin) ja oikeasti Oona ei meinaa malttaa mennä edes syömään. Ensimmäset pari päivää Oona jopa vinkui (!!), yötä myöten. Katsoi konnaa ja itki, piippasi ja vinkui. Kävi herättämässä minua yöllä ja vinkui, että pitäisi Koposta tulla katsomaan. Nyt nukutaan makkarin ovi kiinni, koirat makkarissa. Kun aamulla avaan oven, Oona juoksee tassut sutiean katsomaan, onhan Koponen vielä tallessa. En käsitä, mitä ihmettä moinen on, mutta sanomatta selvää, että kaikki hoitotoimenpiteet tehdään Oonan tarkan valvonnan alla.

Omegaa konna ei juuri kiinnosta. Kun se on niin hidas ja vähän tylsä. :D

Niin, ja todellakin: Koposen esi-isät ovat kotoisin samoilta seuduilta kuin afgaanitkin. Hauska sattuma. :)

Veto- ja kopitustreenit maneesissa

Ihanaa, vetotreenikausi avattu!
KSVKK teki jälleen pientä historiaa ja järjesti kopitus- ja vetotreeniharjoitukset Polleparkin maneesissa (http://www.polleparkki.com/etusivu.html). Upeat puitteet ja erinomainen hiekkapohja. Mukaan otin vain Omegan, Oona sai jäädä kotiin rustoluunsa kanssa.

Omega oli nauravainen ja hilpeä oma itsensä heti autosta tultuaan. Ihanaa, ystäviä joka puolella! HyppypoNppu vain, häntä heilutti peppua ja hymy ulottui viimeisiin poskihampaisiin saakka. Kävin maneesilla näyttämässä sille yhden vedon ja jopa tytöstä tuli totinen. Se hoksasi heti, mitä oli tultu tekemään. Tämä toimi mielestäni oikein hyvin: kun tultiin lämmittelemästä, koiraa ei tarvinut yhtään "psyykata", vaan se veti tohkeissaan maneesia kohti ja muut koirat unohtuivat. Voi mieletön sitä menoa, kun viehe lähti liikkeelle, kylmät väreet kulkivat. :) Pikkuinen Maikke juoksi, että maneesi tömisi. ♥ Vieheeseen se kävi kiinni oikein hienosti ja odotti siellä. Otin vain yhden vedon, koska hyvältä näytti ja halusin säilyttää energioita kopituksiin.

Kopituksissa jännitti, noinko oli mitään jäänyt mieleen viime syksyltä. Aloitettiin suoraan suljetusta kopista, viehe lähti edestä. Hieno lähtö, ei arasteluja missään vaiheessa. Toinen lähtö tehtiin siten, että viehe lähti kopin takaa vasemmalta. Ome ei mennyt hämilleen vaan odotti rauhassa, starttasi hienosti. Mamma oli ylpee! ♥

Piti ottaa mukaan kameraa ja videokameraa, mutta niin se sitten unohtui. Lähtiessä oli pientä säätämistä, koska meille tuli jälleen perheenlisäystä ja tiettyjä juttuja oli tehtävänä. Kerron tulokkaasta myöhemmin lisää. Vinkkinä hieman, että esi-isänsä ovat kotoisin Lähi-idästä: Afganistanin ja Pakistanin aroilta, Intian pohjoisosista ja Iranistakin näitä löytyy. ;)