Unnan luonnetesti

Viimeinkin sain aikaiseksi ladata videot nettiin, joten pieni kertomus Unnan keväisestä luonnetestistä. 
Sorry monet linkit, mutta videokameralta siirrettäessä oli triljoona ongelmaa ja siksi nyt näin... Viimeinen linkki kannattaa katsoa ainakin, siinä tuomarin arvio Unnan testistä. 

Alkuhaastattelu ja leikki meni kuten olin ajatellutkin. Unnaa ei suuresti kiinnosta, kuka hänelle juttelee ja kepin sylkäisi pois. :D Oma karvalelu oli pop!
Kelkka oli hauska. Unnan alkureaktiot olivat odotetut, mutta yllättävän pian se tuli katsomaan, MIKÄ HEMMETTI se oli.
https://vimeo.com/214413589

Tuomarin uhkailut... Sitten kun Unna viimein tajusi, että joku on hyökkäämässä kimppuumme (:D), oli selvää, että se näyttää suunnan mihin lähdetään karkuun. 
Mutta kun uhkailu muuttui lepertelyksi ja tuomari otti Unnan mukaansa, reaktio oli hauska:
"Uhkailit just kepillä, mutta toki voin lähteä iloisena mukaasi!"
https://vimeo.com/217383516

Haalari ja tynnyri olivat mielenkiintoiset ja siinä oli ensimmäinen ylläri. Osasin odottaa isoja ja näyttäviä reaktioita, mutta esim. välitön kiinnostus räminätynnyriin oli positiivinen yllätys. Olin ajatellut Unnan tarvitsevan hieman enemmän aikaa uskaltaakseen lähestyä tynnyriä. 
https://vimeo.com/217383639

Pimeästä huoneesta ei tietysti ole videota, mutta se tuli ensimmäisen eteisen läpi varovasti, mutta sitten itse huoneessa se rentoutui ja alkoi tutkia paikkoja. Ei välittänyt minusta tuon taivaallista vaan rauhassa nuuskutteli ja tutki jokaisen kolon ja tason. :D

Seinätesti on minusta kaikista julmin. Voi itkut, kun kävi sääliksi Unnaa, jonka äänestä kuulin, miten se huusi minun perään, että nyt Mamma äkkiä tänne apuun! Videolta näkee hyvin, miten se katselee mun perään ja äänen noustessa kimakaksi tiesin sen olevan vähän hädissään. 
Kun tuomari lopetti uhkailun ja lähestyi ystävällisesti, Unna oli helpotusta täynnä.
"Siis ihanaa, mä tiesin ettet sä tee pahaa!" 
Oikeasti olin kuvitellut, että jotain puolustusreaktiota tulisi pakon edessä, mutta erittäin hyvä näin.
https://vimeo.com/217383914

Laukaukset menivät ok, kuten ajattelinkin. Enemmän sitä kiinnosti Helsinki-Vantaalle laskeutuvat lentokoneet. :D
https://vimeo.com/214413731

Kaiken kaikkiaan Unnalta erinomainen suoritus!
Mainittavaa on, että Oona on saanut lähestulkoon samanlaiset pisteen samanlaisin osasuorituksin. Harmittaa vietävästi, että Oonan suoritus oli kuvattu vanhanaikaisella nauhavideokameralla, joka otti ja hajosi... Olisi ollut kiva katsoa uudelleen ja verrata hieman.

Toimintakyky +1a Kohtuullinen
Terävyys +1a Pieni ilman jälj.jävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 Pieni
Taisteluhalu +2b Kohtuullisen pieni
Hermorakenne +1a Hieman rauhaton
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma. 

Kaikki osa-alueet plussan puolella, joten olen tosi tyytyväinen. 

Loppuun vielä tuomarien pisteytykset kommentteineen, ehdottomasti parasta antia.
https://vimeo.com/218653913

Kauden avauskisat

Unnalla oli kauden maastokisa-avaus Liedossa. Mukaan oli ilmoitettu mukavat 8 afgaania ja luvassa oli aurinkoista, jopa helteistä säätä. Sattui onnekkaasti, että kisapaikan läheisyydessä oli pieni puro, johon Unna pääsi sitten kastautumaan ja viilentäytymään useamman kerran. Autoonkin oli lastattu n-litraa vettä, mutta aina helpompi noin! Aiheutti muissa ihmisissä hilpeyttä, kun Unna läpsytti märkänä ja vähän rapaisena siskonsa ja tätinsä kanssa menemään.

Alkueräpariksi arvottiin sisko Ushna. Ja voi pojat (tytöt!) mikä juoksu!
Kirsi kysyi menoa katsellessamme, miten täällä on yhtäkkiä näin kylmä. Vastasin, etten tiedä, kun mullakin on iho kananlihalla. Unnalla oli yksi väärä aavistus vieheen suunnasta yhdessä mutkassa, missä harmittavat pistemenetykset, mutta muutoin oli kyllä yksi hienoimmista suorituksista ever! Unnalle pisteitä 220, mihin sai olla ihan tyytyväinen verrattuna päivän kaikkien rotujen pisteytyksiin, mielestäni oli aika tiukkaa linjaa kaikenkaikkiaan. Tuossa vaiheessa hyvästelin serti-haaveet ja aloin toivoa yhtä hienoa finaalijuoksua.

Finaalissa Unna jaksoi erinomaisesti ja ajo oli nyt tarkkaa, eikä hukkia tullut. Pisteitä 228 ja totesin ristiriitaisin tuntein, että serti jäi kahden pisteen päähän. Mutta silti oli päällimmäisenä tosi hieno fiilis! Hienot juoksut, hyvät palautumiset, hyvä jaksaminen, tarkkaa seuraamista, ensimmäisen kerran paransi finaalissa... 

Kotikielellä sanottuna:" Siis ihan ältsimys pältsimys upeeta, Uuke!"

Tässä Evan videoimana päivän afgaanilähdöt.
Unnan ae sinisellä manttelilla kohdassa 3:30 ja finaali punaisella manttelilla 6:35.
https://www.youtube.com/watch?v=WQ66XqC8cOk

Ja tässä kaksi Suvi Ylikojolan ottamaa upeaa kuvaa.

Tässä erityisesti on niin paljon tunnetta! 










Rinta ja niska kärtsäsi, olkapäät myös. Ruuaksi oli autossa lämmentynyttä salaattia kuumalla appelsiinimehulla. Aamulla startattiin klo 3:40, illalla kotiuduttiin joskus puoli kasin aikoihin. Viimeiset 50km oli yhtä tuskaa pysyä hereillä ja oli ihan superväsy. Ei niin mitään järkeä! :D Mutta toivottavasti pian taas. 

Seuraava tavoite on saada se viimeinen ryhmäjuoksu radalla suoritettua. Jännittävää sikäli, ehtiikö Unna aloittaa juoksut ennen sovittua päivää... Aina niin lähes kellontarkasti juoksunsa aloittanut Unna on nyt kuukauden jäljessä. Eli voi tapahtua päivänä minä hyvänsä. 

That's my spot

Veronica nukkui pois lauantaina. Mikä on ihan käsittämätöntä uskoa, kun perjantaina se reippaana kuljeskeli mukana pihalla ja käytiin ihan saunalla asti. En ole juurikaan Veronican kanssa käynyt ulkona, kun ei se ole halunnut yleensä kynnystä pidemmälle viime syksyn jälkeen. Välillä se on sylissä tykännyt nuuskutella ulkoilmaa, mutta halunnut pian takaisin sisälle. Mutta ensimmäisen lämpöisen kevätpäivän Veronica halusi viettää ulkona. 

Lauantaina kävin töistä tullessa hakemassa Nutrisalia, että Veronica saisi vähän energiapitoista extraa. Kissa kun laihtui laihtumistaan hyvästä ruokahalusta huolimatta. Kotiin tullessani kissa ei oikein hyvin päässyt kävelemään, vaan vaappui hetken, kaatuili ja jäi niille sijoilleen huilaamaan. Ruokakupin ääreen se piti nostaa, mutta edelleenkin ruokahalu oli hyvä. Kanasuikaleet menivät alas huis vain!

Hih, hauskaksi muistoksi jää, kun tarjosin Verskille Nutrisalia ensin ihan sormenpäästä haistettavaksi ja maistettavaksi. Veronica ajatteli, että tässäpä on iso lihakimpale ja jurskautti täysiä mua sormeen. Kun kiskaisin kättä pois, kissa tuli perässä.  Nyt on sormi hellänä ja kaksi reikää muistona hetken aikaa.

Mutta kun kissa piti sitten taas kantaa takaisin pedilleen, niin tiesin, että se oli nyt tässä. 

Saatiin nopeasti aika eläinlääkäriin, missä kaikki meni hyvin ja Veronica nukahti kauniisti pois. 

Nyt jo on niin kova ikävä rakasta raitapaitaa. 

Tässä yksi kuva vajaan viikon takaa, oli se kaunis kissa.

Kotona eniten muistuttaa Veronican poissaolosta sohva ja Veronican tyyny.

Oletko katsonut Subilta sarjaa Rillit huurussa? Siinä Sheldonilla on sohvalla se oma paikka, "my spot", eikä hän voinut istua missään muualla. Vaikka tyynyn vaihtoi toiseen paikkaan, niin silti tuntui oudolta.

Veronica saattoi niin samaistua! Aina samassa kohtaa ja jos yritin vaihtaa tyynyjen järjestystä, ettei tuo yksi painuisi noin linttaan, niin sain siitä sanomista.

"This is not my spot, where is my spot!??"

Kun sitten vaihdoin tyynyn takaisin paikalleen, Veronica oli heti tyytyvinen. 

En tiedä, koska raskin tuon tyynyn kohentaa muotoonsa. 

Nyt jokainen kerta olkkariin astuessa tuo paikka huutaa tyhjyyttään.

Ei tähän totu. Ei tietysti pidäkään, mutta on tää raskasta. 

Mutta Veronicalla on nyt kaikki hyvin ja siskot ovat jälleen kaikki yhdessä. Yksi aikakausi on ohi.

VeronicaNelliViivi

Tuo kuva on 15-16 vuotta sitten otettu. Kuvaa täydellisesti, miten tiivis kolmikko olivat. 

Tuo kolmikkohan on syntynyt minulla kotona. Veronicaa viimeisiä kertoja silitellessä en voinut olla ajattelematta niitä liikkuvia muhkuroita Pörri-kissan massussa, tai kun pentujen syntyessä värejä ihastelin ja pyyhkeellä pentuja kuivasin. Ympyrä sulkeutui, kun tunsin sydämen hidastuvan ja sitten pysähtyvän. 

18 vuotta ja 7 kuukautta. Pennuista viimeisin, Veronica, kulki matkassani puolet elämästäni. Tosi paljon enemmän, mitä olisin uskaltanut toivoa, mutta silti tää on syvältä. Luopuminen on raskasta.

(Kirjoituksen ulko-asu jää nyt vähän hassuksi, kun kopioin tekstejä toisaalta, mutta en jaksa nyt alkaa enempää säätämään.)