That's my spot

Veronica nukkui pois lauantaina. Mikä on ihan käsittämätöntä uskoa, kun perjantaina se reippaana kuljeskeli mukana pihalla ja käytiin ihan saunalla asti. En ole juurikaan Veronican kanssa käynyt ulkona, kun ei se ole halunnut yleensä kynnystä pidemmälle viime syksyn jälkeen. Välillä se on sylissä tykännyt nuuskutella ulkoilmaa, mutta halunnut pian takaisin sisälle. Mutta ensimmäisen lämpöisen kevätpäivän Veronica halusi viettää ulkona. 

Lauantaina kävin töistä tullessa hakemassa Nutrisalia, että Veronica saisi vähän energiapitoista extraa. Kissa kun laihtui laihtumistaan hyvästä ruokahalusta huolimatta. Kotiin tullessani kissa ei oikein hyvin päässyt kävelemään, vaan vaappui hetken, kaatuili ja jäi niille sijoilleen huilaamaan. Ruokakupin ääreen se piti nostaa, mutta edelleenkin ruokahalu oli hyvä. Kanasuikaleet menivät alas huis vain!

Hih, hauskaksi muistoksi jää, kun tarjosin Verskille Nutrisalia ensin ihan sormenpäästä haistettavaksi ja maistettavaksi. Veronica ajatteli, että tässäpä on iso lihakimpale ja jurskautti täysiä mua sormeen. Kun kiskaisin kättä pois, kissa tuli perässä.  Nyt on sormi hellänä ja kaksi reikää muistona hetken aikaa.

Mutta kun kissa piti sitten taas kantaa takaisin pedilleen, niin tiesin, että se oli nyt tässä. 

Saatiin nopeasti aika eläinlääkäriin, missä kaikki meni hyvin ja Veronica nukahti kauniisti pois. 

Nyt jo on niin kova ikävä rakasta raitapaitaa. 

Tässä yksi kuva vajaan viikon takaa, oli se kaunis kissa.

Kotona eniten muistuttaa Veronican poissaolosta sohva ja Veronican tyyny.

Oletko katsonut Subilta sarjaa Rillit huurussa? Siinä Sheldonilla on sohvalla se oma paikka, "my spot", eikä hän voinut istua missään muualla. Vaikka tyynyn vaihtoi toiseen paikkaan, niin silti tuntui oudolta.

Veronica saattoi niin samaistua! Aina samassa kohtaa ja jos yritin vaihtaa tyynyjen järjestystä, ettei tuo yksi painuisi noin linttaan, niin sain siitä sanomista.

"This is not my spot, where is my spot!??"

Kun sitten vaihdoin tyynyn takaisin paikalleen, Veronica oli heti tyytyvinen. 

En tiedä, koska raskin tuon tyynyn kohentaa muotoonsa. 

Nyt jokainen kerta olkkariin astuessa tuo paikka huutaa tyhjyyttään.

Ei tähän totu. Ei tietysti pidäkään, mutta on tää raskasta. 

Mutta Veronicalla on nyt kaikki hyvin ja siskot ovat jälleen kaikki yhdessä. Yksi aikakausi on ohi.

VeronicaNelliViivi

Tuo kuva on 15-16 vuotta sitten otettu. Kuvaa täydellisesti, miten tiivis kolmikko olivat. 

Tuo kolmikkohan on syntynyt minulla kotona. Veronicaa viimeisiä kertoja silitellessä en voinut olla ajattelematta niitä liikkuvia muhkuroita Pörri-kissan massussa, tai kun pentujen syntyessä värejä ihastelin ja pyyhkeellä pentuja kuivasin. Ympyrä sulkeutui, kun tunsin sydämen hidastuvan ja sitten pysähtyvän. 

18 vuotta ja 7 kuukautta. Pennuista viimeisin, Veronica, kulki matkassani puolet elämästäni. Tosi paljon enemmän, mitä olisin uskaltanut toivoa, mutta silti tää on syvältä. Luopuminen on raskasta.

(Kirjoituksen ulko-asu jää nyt vähän hassuksi, kun kopioin tekstejä toisaalta, mutta en jaksa nyt alkaa enempää säätämään.)