Match Show Jyväskylä

Lähdimme harjoittelemaan taas esiintymistä ja esittämistä mätsäriin. Oona esiintyi jälleen edukseen: juoksi mallikkaasti, antoi asetella ja patsasteli niin pitkään kuin oli tarpeen. Kävi niin yllättävästi, että Oona palkittiin sinisten isojen koirien voittajaksi ja ei auttanut kuin jäädä odottelemaan "loppukilpailua". :)
Kaiken kaikkiaan alueella odoteltiin ja hengailtiin melkein kolme tuntia kehien kestäessä ja kylläpä taas Neitikoirasta näki, miten tämä touhu olikin muuttunut TYL-SÄK-SI. Hiukan jännitti, miten Oona jaksaa esiintyä vielä kaiken sen odottelun jälkeen.

Liikkeet onnistuivat jälleen, mutta seisomisessa meillä oli pientä ongelmaa, kun Neitikoira oli päättänyt, että tää riittäis jo. Nyki jalkoja, meinasi pyörähdellä paikallaan, halusi katsella ympärilleen (niinkuin ei siinä odottaessa olisi ollut aikaa :D) ja muutenkin vain oli hieman hankalan uppiniskainen. Mutta jaksoi kuin jaksoikin tsempata parhaansa mukaan loppuun asti.

Hieno Neitikoira, tuloksena BIS4. :)

Itse ihastuin täysin 4kk:n (vai oliko se 5kk...) ikäiseen rottweilerin pentuun, joka oli kyllä ihan mieletön pakkaus! Tämä rotikka sijoittui BIS-kisassa toiseksi, itse olisin kyllä sijoittanut tuon ihanuuden voittajaksi. Kertakaikkisen reipas pikkukoira, joka esiintyi kuin vanha tekijä.

Tässä muutama kuva, tosin otettu aikaisemmin mainitussa Muuramen Match Showssa. Silloin kun Noonaa huvittaa, niin on se kaunista katseltavaa, liikkeessä ja paikallaan. :) ♥

Kuvat on ottanut Heli Herranen, kiitos!

Maastoharkoissa

Ilo se on pienikin ilo ja täytyyhän tämäkin varsin mitätön asia jakaa kanssanne. :)
Maastoharjoitukset menivät jälleen hienosti. Oona sai kunnian tällä kertaa toimia juoksuparina ensimmäistä kertaa parijuoksua kokeilevan nuoren Onyxin kanssa.

Lähtö meni hiukan säntäillessä ja sählätessä Iso Oon ja Pikku Oon hakiessa juoksulinjoja, mutta kylkikontaktit eivät häirinneet kumpaakaan koiraa, vaan molemmat ajoivat tiukasti viehettä. Oona ennakoi ehkä hiukan viehettä alkumatkasta, mutta toisaalta ei niin pahasti, mihin ollaan totuttu...

Alamäkeen ja mutkaan vauhti oli ilmeisesti liian kova (?) ja koira ei vain taittunut vieheen perään. Itse en tapahtumaa peltokummun taakse nähnyt, mutta yleisöstä kuuluvat henkäisyt ja taivastelut antoivat ymmärtää, että jotain tapahtui. Ja kun esiin tuli viehe, jonka perässä edelleen sinnikkäästi juokseva Onyx, eikä Neitikoiraa näkynyt, ehdin jo säikähtää. Pian kuitenkin Oonakin näkyi ja kieltämättä varsin jäykän näköisesti lähti juoksemaan peltoa ylös ja vieheen perään.

Veto oli onneksi suht lyhyt. Vieheellä ei tullut sen kummemmin sanomisia, kun siellä oli kiinniottaja ja muutenkin Oona luovutti "saaliin" heti tapansa mukaan ja lähti minua vastaan.

Oona oli kuulemma vetänyt ihan kunnon voltit ja mennyt kuperkeikalla nurin täydestä vauhdista. Jos jotain hyvää siitä etsii, niin olihan se allekirjoittaneelle pienoinen yllätys, että Neitikoira edelleen lähti vieheen perään ja juoksi loppuun asti. ...mutta toisaalta, jos juokseminen tuntui pahalta, niin miten seuraavan kerran..? En tiedä, kuvittelinko, vai oliko palauttelussa havaittavissa pientä etujalan ontumista, mutta luultavasti huomenna sen näkee tarkemmin. Mitään taivuttelua tai tunnustelua Oona ei arista, joten ehkäpä selvitään säikähdyksellä ja allekirjoittanut vain taas hysterisoi. :D Joka tapauksessa joitain päiviä otetaan nyt rauhallisemmin.

Vuotiaalta Iso Oolta juoksu oli hieno, eikä Onyxin menoa näkynyt haittaavan törmäily, parin ihmeelliset juoksulinjat tai koppa. Lisäksi energiaa ja intoa olisi piisannut helposti vielä toisellekin kierrokselle. Siitä on hyvä jatkaa. :)