Tänään oli Oonan toiset agi-treenit, viimeviikon karkelot jouduimme jättää väliin.
Tällä kertaa kun auto pysähtyi parkkikselle, Oona huusi suoraa huutoa. JodLAAti jadLAAti. Muutenkin tohotti ja touhusi, että meinasi hermo mennä. Mutta ku Noonanen oli innoissaan!
Heti alkumetreillä tosin halli raikasi, kun intopinkee Inkku hypähteli ympäriinsä ja vahingossa pyyhälsi suoraan takana istuneen Oonan syliin. Individualistina Oona ei elettä kauheasti arvostanut, mutta onneksi konflikti oli nopea, kovaa ääntä täynnä ("Pärkkele, kakara!!"), eikä sen kummempaa. Onneksi Inkkukaan ei tainnut säikähtää sen kummemmin, iloinen esiintyminen jatkui tunnin loppuun asti. :) Minä Oonalle sanoin tullessa, että olethan sinä itsekin ollut tuollainen riemumieli. "Minäkö muka? En muista sellaista", puhisi Oona.
Tällä kertaa käytiin kaikki esteet läpi, uutuutena rengas, keinu ja A-este. Puomi oli tällä kertaa täysikorkuinen ja putkeen tehtiin mutkaa.
Hypyt Oona tekee... noh, Oonamaisesti. Ensimmäisen se loikkaa hienosti, seuraavan ylittää jos onnistun ohjaamaan ja ärmäisenään lujaa HOPPA! tarpeeksi ajoissa. Muuten se edelleen juoksee vain päin ja tuijottaa minua ja palkkaa. Korotettu ääni saa koiran tähän maailmaan ja se muistaa hypätää. :D
Pitänee opetella nakkaamaan vinkulelu suoraan eteenpäin palkaksi, auttaisi ehkä?
Puomilla Oona rynni menemään namin perässä ja lopulta tömähti korkeuksista mun käsien läpi maahan kyljelleen. Oona on Oona, eikä välittänyt tästä mitään vaan heti yritettiin uudelleen. Ja kah! Koira alkoi vähän miettiä, missä ne jalat menevät ja teputtaa nyt puomin oikein sievästi. Noh, pientä lipsumista vielä, mutta hyvällä mallilla mennään.
A-esteelle Oonalla on aina kiire, koska nyt alussa siihen kontaktipinnalle jätetään nami odottamaan. Ohi kävellessämmekin Oonan on pakollista nuuskaista ja tsekata, ettei siihen olisi vain jäänyt mitään...
Keinu mentiin avustamalla pariin kertaan, jälleen Oona tepsutti rohkeasti, eikä välittänyt keikkuvasta alustasta.
Renkaan läpi se hyppäsi sujuvasti, siinä ei pitäisi tulla olemaan ongelmia.
Keppisarja tehtiin nyt täytenä, ja Oona pujotteli ihan ok. Mä ohjasin välillä väärin ja koira teki juuri niin hyvin, kuin mun ohjeilla pystyi. Tuota olisi hyvä siis harjoitella ihan ilman koiraakin.
Putki oli aloituspäivänä vähän hankala. Oona katsoi vuoroin putkeen, jonka toisessa päässä huutelin herrrrkkua ja välillä ihmetellen yleisöä: "Sekosiko tuo Mamma?"
Nyt se sujahtaa aika hienosti ohjaamalla ja juoksen itse toiseen päähän palkkaamaan. Nyt tehtiin putkeen mutkaakin ja edelleen Oona meni sieltä! Se oli minulle pienoinen yllätys, jotenkin odotin enemmän tahkoamista tämän kanssa.
Nyt harjoiteltiin melkein koko tunti, eikä paljoa vain hengailtu. Huomasi loppuajasta, että Ladya alkoi vähän tympäistä, tai tietysti saattoi väsähtääkin, kun koko ajan oli uuden oppimista ja aktiivisena olemista. Seuraavilla kerroilla pitää siis muistaa tauottaa paremmin, vaikka allekirjoittaneella olisikin hinku kokeilla jokaista estettä vielä kerran.
Hirmuisen mukavaa!
Kivaa tehdä jotain ihan erilaista ja nähdä, miten kehitytään yhdessä ja erikseen. Ja myös toisten tekemistä on kiva seurata: niin se vain vinttikoira oppii ja osaa, oli rotu tai ikä mikä tahansa. :) Joku vähän reippaammin, joku vähän ujommin, mutta yhteistä kaikille, että ihanasti ne luottavat ohjaajaansa ja tekevät mitä pyydetään.
Tunnin jälkeen käytiin vielä rentoutumassa metsälenksulla, jossa puolestaan Omega sai toteuttaa itseään ja reitti kulki lentäen yli kivien ja kantojen...
Sellaisia ihania arkisia juttuja. :)
Tällä kertaa kun auto pysähtyi parkkikselle, Oona huusi suoraa huutoa. JodLAAti jadLAAti. Muutenkin tohotti ja touhusi, että meinasi hermo mennä. Mutta ku Noonanen oli innoissaan!
Heti alkumetreillä tosin halli raikasi, kun intopinkee Inkku hypähteli ympäriinsä ja vahingossa pyyhälsi suoraan takana istuneen Oonan syliin. Individualistina Oona ei elettä kauheasti arvostanut, mutta onneksi konflikti oli nopea, kovaa ääntä täynnä ("Pärkkele, kakara!!"), eikä sen kummempaa. Onneksi Inkkukaan ei tainnut säikähtää sen kummemmin, iloinen esiintyminen jatkui tunnin loppuun asti. :) Minä Oonalle sanoin tullessa, että olethan sinä itsekin ollut tuollainen riemumieli. "Minäkö muka? En muista sellaista", puhisi Oona.
Tällä kertaa käytiin kaikki esteet läpi, uutuutena rengas, keinu ja A-este. Puomi oli tällä kertaa täysikorkuinen ja putkeen tehtiin mutkaa.
Hypyt Oona tekee... noh, Oonamaisesti. Ensimmäisen se loikkaa hienosti, seuraavan ylittää jos onnistun ohjaamaan ja ärmäisenään lujaa HOPPA! tarpeeksi ajoissa. Muuten se edelleen juoksee vain päin ja tuijottaa minua ja palkkaa. Korotettu ääni saa koiran tähän maailmaan ja se muistaa hypätää. :D
Pitänee opetella nakkaamaan vinkulelu suoraan eteenpäin palkaksi, auttaisi ehkä?
Puomilla Oona rynni menemään namin perässä ja lopulta tömähti korkeuksista mun käsien läpi maahan kyljelleen. Oona on Oona, eikä välittänyt tästä mitään vaan heti yritettiin uudelleen. Ja kah! Koira alkoi vähän miettiä, missä ne jalat menevät ja teputtaa nyt puomin oikein sievästi. Noh, pientä lipsumista vielä, mutta hyvällä mallilla mennään.
A-esteelle Oonalla on aina kiire, koska nyt alussa siihen kontaktipinnalle jätetään nami odottamaan. Ohi kävellessämmekin Oonan on pakollista nuuskaista ja tsekata, ettei siihen olisi vain jäänyt mitään...
Keinu mentiin avustamalla pariin kertaan, jälleen Oona tepsutti rohkeasti, eikä välittänyt keikkuvasta alustasta.
Renkaan läpi se hyppäsi sujuvasti, siinä ei pitäisi tulla olemaan ongelmia.
Keppisarja tehtiin nyt täytenä, ja Oona pujotteli ihan ok. Mä ohjasin välillä väärin ja koira teki juuri niin hyvin, kuin mun ohjeilla pystyi. Tuota olisi hyvä siis harjoitella ihan ilman koiraakin.
Putki oli aloituspäivänä vähän hankala. Oona katsoi vuoroin putkeen, jonka toisessa päässä huutelin herrrrkkua ja välillä ihmetellen yleisöä: "Sekosiko tuo Mamma?"
Nyt se sujahtaa aika hienosti ohjaamalla ja juoksen itse toiseen päähän palkkaamaan. Nyt tehtiin putkeen mutkaakin ja edelleen Oona meni sieltä! Se oli minulle pienoinen yllätys, jotenkin odotin enemmän tahkoamista tämän kanssa.
Nyt harjoiteltiin melkein koko tunti, eikä paljoa vain hengailtu. Huomasi loppuajasta, että Ladya alkoi vähän tympäistä, tai tietysti saattoi väsähtääkin, kun koko ajan oli uuden oppimista ja aktiivisena olemista. Seuraavilla kerroilla pitää siis muistaa tauottaa paremmin, vaikka allekirjoittaneella olisikin hinku kokeilla jokaista estettä vielä kerran.
Hirmuisen mukavaa!
Kivaa tehdä jotain ihan erilaista ja nähdä, miten kehitytään yhdessä ja erikseen. Ja myös toisten tekemistä on kiva seurata: niin se vain vinttikoira oppii ja osaa, oli rotu tai ikä mikä tahansa. :) Joku vähän reippaammin, joku vähän ujommin, mutta yhteistä kaikille, että ihanasti ne luottavat ohjaajaansa ja tekevät mitä pyydetään.
Tunnin jälkeen käytiin vielä rentoutumassa metsälenksulla, jossa puolestaan Omega sai toteuttaa itseään ja reitti kulki lentäen yli kivien ja kantojen...
Sellaisia ihania arkisia juttuja. :)
