...kyseessä on tosin Omegan oma versio: Bones And Rotten Food. Uuuh...
Jo edellisellä vierailukerralla veljeni luona Omega löysi EHANAN aarteen, viikkoja (?) vanhan räkätin raadon talon takaa. Ehti syödä siitä pätkän matkaa, ennenkuin huomasin asian ja nakkasin raadon syvemmälle metsään. Nyt pari viikkoa myöhemmin tuo sama raato (oletan näin, vaikka ihan sama; raato kuin raato...) oli taas pikkuneidin hampaissa ja olipahan työ saada se pois! Pikkuneiti puri hammasta yhteen ja jos hellitin otetta, se yritti niellä kokonaista siipeä eteenpäin. Kyllä teki pahaa, mutta pakko oli paljain käsin vetää vain mätiä sulkia pois.
Toisen AHAA! -elämyksen Pikkuneiti sai pellolla.
JÄNIKSENPAPANAT! Niitä se nuuskutti ja etsi, söi minkä kerkesi. Kiellot menivät kuuroille korville. Tai ei eihan kuuroille: heilutti se häntäänsä, että mä kuulen juu, mutta kun nää on niin hyviä *mumsk mumsk*
Juu, Mammaa ei suukotella hetkeen.
Uusia kuvia piti ottaa, mutta ei onnistu näillä vehkeillä. Salaman kanssa tulee ihan surkeita räpsyjä, ilman salamaa ei saa olla mitään liikettä. Tosi harmi, koska pentu kasvaa kohisten, 10 kiloa ohitettiin juuri. Ja viehetreenitkin olisi ihana ikuistaa. Kun Omega saa karvaan otteen, niin leuat napsahtavat kiinni ja irti se ei päästä. Välillä Oona on ottanut karvan toisesta reunasta kiinni, ravistellut ja juossut menemään. Ja Omega on sinnikkäästi pitänyt kiinni. Tänään repesi pala toppatakkiakin siinä rytäkässä. Olin vasta ottamassa karvaa taskusta ja samalla pikkuinen grey lensi ilmassa karvaa tavoitellen ja naskalihampaat upposivat takkiin. Onneksi päätös uuden takin ostamisesta oli tehty juuri edellisellä viikolla, joten saatoin vilpittömästi ja välittömästi kehua pentua.
Oona oli myös kovin innoissaan, vaikka välillä tuo leikki on ollut jopa ihan laiskanpuoleista, sellaista "teen Mamman onnelliseksi kun hyppään edes sinnepäin". Tänään hommassa oli taas ruutia ja Oona oli täpäkän terävänä, reagoi jokaiseen karvan liikahdukseen. Hienoa Neitikoira!
Yksi onnistuneen tapainen kuva. Mä en ymmärrä, miten kuvassa sattuu olemaan juuri sellainen "minä olen pienen pieni riepuinen grey -ilme", sillä koira oli juuri rallattanut ympäri pihaa ja pysähtyi järsimään pensaan oksia, josta matka jatkui vieressä makaavan Oonan niskaan. :D
Jo edellisellä vierailukerralla veljeni luona Omega löysi EHANAN aarteen, viikkoja (?) vanhan räkätin raadon talon takaa. Ehti syödä siitä pätkän matkaa, ennenkuin huomasin asian ja nakkasin raadon syvemmälle metsään. Nyt pari viikkoa myöhemmin tuo sama raato (oletan näin, vaikka ihan sama; raato kuin raato...) oli taas pikkuneidin hampaissa ja olipahan työ saada se pois! Pikkuneiti puri hammasta yhteen ja jos hellitin otetta, se yritti niellä kokonaista siipeä eteenpäin. Kyllä teki pahaa, mutta pakko oli paljain käsin vetää vain mätiä sulkia pois.
Toisen AHAA! -elämyksen Pikkuneiti sai pellolla.
JÄNIKSENPAPANAT! Niitä se nuuskutti ja etsi, söi minkä kerkesi. Kiellot menivät kuuroille korville. Tai ei eihan kuuroille: heilutti se häntäänsä, että mä kuulen juu, mutta kun nää on niin hyviä *mumsk mumsk*
Juu, Mammaa ei suukotella hetkeen.
Uusia kuvia piti ottaa, mutta ei onnistu näillä vehkeillä. Salaman kanssa tulee ihan surkeita räpsyjä, ilman salamaa ei saa olla mitään liikettä. Tosi harmi, koska pentu kasvaa kohisten, 10 kiloa ohitettiin juuri. Ja viehetreenitkin olisi ihana ikuistaa. Kun Omega saa karvaan otteen, niin leuat napsahtavat kiinni ja irti se ei päästä. Välillä Oona on ottanut karvan toisesta reunasta kiinni, ravistellut ja juossut menemään. Ja Omega on sinnikkäästi pitänyt kiinni. Tänään repesi pala toppatakkiakin siinä rytäkässä. Olin vasta ottamassa karvaa taskusta ja samalla pikkuinen grey lensi ilmassa karvaa tavoitellen ja naskalihampaat upposivat takkiin. Onneksi päätös uuden takin ostamisesta oli tehty juuri edellisellä viikolla, joten saatoin vilpittömästi ja välittömästi kehua pentua.
Oona oli myös kovin innoissaan, vaikka välillä tuo leikki on ollut jopa ihan laiskanpuoleista, sellaista "teen Mamman onnelliseksi kun hyppään edes sinnepäin". Tänään hommassa oli taas ruutia ja Oona oli täpäkän terävänä, reagoi jokaiseen karvan liikahdukseen. Hienoa Neitikoira!
Yksi onnistuneen tapainen kuva. Mä en ymmärrä, miten kuvassa sattuu olemaan juuri sellainen "minä olen pienen pieni riepuinen grey -ilme", sillä koira oli juuri rallattanut ympäri pihaa ja pysähtyi järsimään pensaan oksia, josta matka jatkui vieressä makaavan Oonan niskaan. :D
