Joulun odotusta

Mä olen viettänyt lomaviikkoa ja onpas löytynyt kivasti energiaa monenlaiseen, mihin arkena ei juuri jaksa panostaa. On tehty tärkeitä juttuja, kuten otettu joulukuvia. 
Veronica söpöstelee.




















Nappula ei. :D
"I will kill You all."
Mutta sitä oli helppo kuvata, kun se ei suostunut liikkumaan mihinkään tonttupuku päällänsä. Korkeintaan kellahteli kumoon. xD















Lucian-päivää vietettiin asianmukaisesti myös. 
Jee! Koulutuksessa on siis otettu askel eteenpäin, edellisinä vuosina tämä ei ole vielä onnistunut.

Ihan kotistudiotakin pistettiin pystyyn. Niin paljon en vieläkään jaksanut panostaa, että olisin taustan silittänyt... Objektiivi ei meinannut millään selvitä, etenkään Oonasta. Sahasi, sahasi, sahasi, että meinasi hermo mennä. 

Oonalta oli tarkoitus trimmata tuo mummoparta pois, mutta kuviin sitten ihan tupeerasin sitä esille. :D Vauva Noonalii!

Unna oli kuvauksellinen, kuten aina.

Ja Omegalla poseerausilme. Se vetää suunsa muikeaksi heti, kun otan kameran esille. :D

Ulkoilun jälkeen Omega käpertyi afgaanien väliin lämmittelemään. 

Autuaaksi olotila muuttui tällä hetkellä:

Vaikka ulkona on ollut välillä kipakkaakin pakkasta, Unna on halunnut päivystää vahdissa.
Itseasiassa on vähän outoakin, miten se siellä kärvistelee ja nostelee tassujaan, mutta kun pyydän sitä sisälle, niin koira kirmaa karkuun. Ja kun viimein sen saan huijattua sisälle, onnellisena se käpertyy soffalle nukkumaan.
??
Aika moneen juttuun totean nykyään, että se on Unna. 
(Vähänkö ihanasti puskee tuota mustaa karvaa esiin olkapäillä!)

Mulla ei ole erikseen koirille makuupaikkoja tai alustoja. Yöt nukkuvat makkarissa mun vierellä, päivät makoilevat sohvalla. Joskus vain afgaanit ovat niin leveästi, että Omega parka jää ilman petiä. (Eihän makkariin voi yksin mennä, ei!) Olen sitten joustanut ja roudannut nyt olkkarin lattialle patjan. Kokoa on kyllä, että siihen yksi grey mahtuisi, mutta niin se toisesta päästä kuitenkin loppui kesken.
Nenästä kuului hauska pffffiiiiiiffff jokaisella hengityksellä. :D 

Mä olen hurahtanut ainakin hetkellisesti todenteolla neulomiseen. 

En muistanut, mitä haasteita siinä olikaan... 

Toisaalta onneksi koirat ovat ohittaneet sen iän, että ne eivät enää nappaa lankakerää suuhun ja juokse aarre mukanaan makkariin. On muuten kerran jos toisenkin juostu perään, kerätty matkalta puikot ja yritetty epätoivoisesti pelastaa silmukkapaot. 
Vaikka kyllähän edelleen lankakerät ja keskeneräiset työt säilytetään muovisessa laatikossa klipsujen takana, ettei houkutus käy liian suureksi...