Suutarin lasten kengät

Tulin kotiin töistä neljän maissa, ilta meni niitä näitä puuhastellessa ja puoli kymmeneltä illalla aloin suunnitella nukkumaanmenoa. Mitäpä aarteita löysinkään taas sängystä peitteiden välistä... Korkattu Rimadyl-purkki. Kaksi vaivaista tablettia pohjalla (klähmäisiä ja pohjaan tarttuneita, ei suinkaan sinne unohtuneita!), joten Oona oli syönyt 18x 50mg tablettia. (Omen kipulääkkeet siis olivat unohtuneet pöydälle.)

Pikaista googlettelua yliannoksen vaaroista ja puhelu pieneläinhoitajaystävälle. (Kiitos paljon taas Minni kaikesta avusta!) Suolalla olisi turhaa oksennuttaa, koska syömisestä on jo useita tunteja, välissä ollut normi ruokakin. Lääkehiiltä siis ostamaan, onneksi keskustan apteekki olisi auki vielä tunnin! Koira tippaan ja seurailemaan. Nukkumaan mentiin lopulta puoli neljältä aamuyöstä. Ja sittenkin heräilin vähän väliä tarkistamaan, onhan Oona ok. Jos koira nukkui sikeämmin, tönin sen hereille. :D

Kuinkahan monesti entisessä ammatissani sanoin asiakkaille: "Säilyttäkää nämä koiran tavoittamattomissa, etteivät saa syötyä kaikkia kerralla kun ovat hyvän makuisia."

Järkyttävää huolimattomuutta!!! Mitä olisikaan voinut pahimmillaan tapahtua...
Suureksi onneksi Oona ei oireillut mitenkään missään vaiheessa, myöhemmin on kuitenkin syytä selvittää verikokein munuaisarvot. 


Niin, ja Omegahan noita ei ole syönyt.
a) Se ei ikinä ota mitään pöydältä
b) Se ei ikinä pureskelisi/saisi tuollaista purkkia auki
c) Eihän se syö Rimadylejä tarjottunakaan, vaan ne täytyy murskata ruokaan. Kissanruokaan.  :)

Nyt jälkeenpäin voi jo vähän naureskella tapahtuneelle. Ei ole turha tyttö tuo Oona laisinkaan: Purkin paina-ja-kierrä korkki oli siististi taiteiltu auki, purkissa itsessään oli vain yksi hampaan tekemä reikä. Kyseessä on kuitenkin aiemmin korkkaamaton purkki, joten en ole sitä vahingossa jättänyt auki. 
Ehkäpä Oona oli ajatellut purkin parissa touhutessaan, että tänään Mamma olikin jättänyt astetta visaisemman puuhapaketin. :) Voin kuvitella, mikä puhina siinä touhutessa on käynyt.

Mutta tässä tapauksessa voi sanoa, että näin ei meillä tapahdu enää koskaan, ikinä.

  

Triceps-vammainen

Retkeilyä seuraavana aamuna minulla oli jälleen minuutin verran kolmijalkainen grey. Omega ontui samaa jalkaa, mitä loukkasi harjoituksissa. Mutta jo pienessä hetkessä kinttu vertyi ja koira oli kuin ei mitään. Mä seisotin sitä ja vertasin eri puolen lihaksia. Ttunnustelin, koettelin, venyttelin, painelin. Koiralla silmä luppasi, kun tuntui kivalta. Eli ei kipukohtia, koska Omegahan parahtaisi kyllä.
Lopulta etsittyäni löysin kuin löysinkin karvan alta mustelmaa olkavarresta. Pieni epäilys heräsi heti triceps-lihaksen vammasta, mikä on greyhoundeille melko tyypillinen paikka.

Käynti eläinlääkärissä vahvisti epäilykseni. Vielä ei lähdetty esim. rtg-kuvaamaan, koska oltiin kaikki sitä mieltä (ELL, minä, kasvis), että kyse on pehmytkudosvammasta. Nyt lepoa viikko kipulääkityksen kera, siitä asteittaista liikunnan lisäystä. Lisänä fysioterapia.

Good bye sitten kesän kisat. Syksyllä voisi vielä olla mahdollisuus osallistua pariin kauden päätöskisaan, mutta nyt ei voi pitää kiirettä, ettei saada pahempaa vahinkoa aikaan.

Sitä harmituksen määrää ei voi sanoin kuvailla. Se, onko syynä rasitusvamma vai osuma ryhmäharkassa? Ei voi tietää, mutta itsesyyttelyä on ollut ilmassa. Sitä luuli tehneensä oikein, mutta selvästikään ei. Mä olin laittanut puhelimeen muistutuksen, että muistan ilmoittautua viikonlopun kisoihin. Kyllä, rehellisesti pettymys oli valtava, kun muistutuksen deletoin. 
Kyllä mä olen tiedostanut koko ajan, että greyn pitäminen kisakunnossa on vaativaa, ja kaikkea voi aina sattua, mutta just tässä vaiheessa, ennen yksiäkään kisoja...

Muutaman päivän kuluessa pahin harmitus ehti laantua. 
Omega leikki kotona pupullaan korvat pystyssä ja naureskellen (kaikki suun hampaat pystyi laskea parin metrin päästä :D) ja mä totesin, että koira ei tästä tiedä mitään. Sillä ei selvästikään ole kipuja. (Onneksi, oi onneksi Omega näyttää heti jos jossain tuntuu! Muuten olisi pahimmassa tapauksessa lähdetty kisoihin ja rutistuksessa lihas olisi revennyt lisää!) Koira ei tästä treeni- ja kisatauosta kärsi ja onhan se ihan täydellinen siinä, mikä Omegan päätehtävä on ollut alusta asti: Olla kainaloinen, seuralainen, Oonan pikkusisko ja perheen ilopilleri. :) Kisat tulevat joskus olemaan vain se extra siinä kaikessa, tätä on hyvä näköjään itselleen aina välillä muistutella. Se on VAIN harrastus, ei elämää suurempi asia minkä takia menettää yöuniaan. 


Halatkaa omianne, ovat ne niin tärkeitä!