Kolilla

Tänä vuonna kesälomaa vietettiin länsi-itä -akselilla. Nyt suuntasimme Lieksaan Kolia kohti, joka oli suht lähellä, "vain" neljän ajotunnin päässä. Matkassa mukana Omega ja Unna, arvelin Herajärven kierroksen pohjoisosan olevan liian pitkä ja rankka Oonalle. 

Ihan ekana koettiin huima hetki, kun parkkipaikalta nousi Luontokeskukseen hissi. Se teki kallion päällä ison kaaren kulkien raiteiden päällä. Koirat nyt eivät välittäneet, mutta mua jänskätti, kestääkö väpättävä vaijeri vai ei. Juuei, huvipuistolaitteet eivät ole mun juttu.
















Alkumatkasta oltiin intopiukkana! Enää 34.8km jäljellä! (ts. parkkipaikka taitaa näkyä vielä takana... :D )

Ensimmäisenä päivänä käveltiin 19 kilometriä, aikaa kului kahdeksan tuntia taukoineen. Pääosin polku oli kivikkoista ja juurakkoista, melko tarkkaan sai valita askeleensa. Etenkin kun repun lantiovyössä oli kiinni kaksi innokasta kamua, jotka olivat välillä sitä mieltä, että etenemme liian hitaasti. Ja nousua ja laskua, sitähän riitti. :) Tänne reitille ei oltu rakennettu nousua helpottavia rappusia tai köysiä, vaan ihan itse sai punnertaa ja kiivetä kivikossa menemään. 

Vaan toki oli myös leppoisia pitkospuita ja tasaista kalliota. Ja kaikkea siltä väliltä. Maisema vaihteli todella paljon niityistä harjuihin, lehtimetsästä havumetsään, vaaroihin ja suonotkelmiin. Hieno paikka, vaikka ei ihan hirveästi keskisuomalaisesta maisemasta eronnutkaan.

Oli yllättävän kuivaa joka paikassa ja koirien vesihuolto meinasi välillä aiheuttaa päänvaivaa, kun ei tiennyt, onko seuraavalle vesipisteelle (oja, puro, suo) kilometri vai kolme. Oli kuitenkin suht lämmin ja aurinkoinen ilma molempina päivinä. Sopivasti niitä kuitenkin sattui eteen, onneksi. 

Muutama lampi osui reitille myös. Unna tietysti  kastautui mielellään ja kävi kerran ihan uimassakin. Häntä heilui koko ajan, kun pieni afgaani oli onnellinen. :)

Virtaava vesi oli varmaan ihan uusi juttu, mutta tosi hauska sellainen. Ohi virtaavia roskia ja lehtiä oli kiva pyydystää. 

Omega ylitti itsensä ja kiipesi ensimmäistä kertaa hyvin jyrkkiä portaita pitkin luontotorniin. Sieltä olikin sitten varsin hulppeet näkymät.

Kodassa pidettiin ruoka- ja lepotauko.

Omega ja Omegan korvat. Taas uusi asento ikuistettuna.

Välillä ajattelin, että retkikeittimen mukana raahaaminen on järjetöntä näin lyhyellä reisulla, mutta kyllä maar tämä taisi olla vuoden makein aamiainen. Trangia pohisi, edessä aurinkoinen järvinäköala ja puuroon nappasin viereisestä pensaasta kourallisen vadelmia. 

Yövyttiin leirintäpalveluja tarjoavan yrityksen tiloissa, ihanassa aitassa. Koirat kotiutuivat paikkaan... en tiedä, minuutissa? Eivät välittäneet pihassa haukkuvista koirista, tai muustakaan liikenteestä.

Pah, miksi välittää? Ulkoiltu koko päivä, ruokaa massu täys ja alla pehmoinen sänky. :)

Nähtiin sitten sellainenkin ihme, että Omega veti joukkoa! Se ei ole missään määrin laumanjohtaja, eikä koe soveliaana ikinä kulkea joukon ensimmäisenä remmissä ollessaan. Nytkin se vähän kyseli ja epäröi, mutta rohkaisin kovasti ja kehuin. Niinpä se otti tärkeysilmeen (korvat nipussa takaraivolla :D) ja alkoihan se sujua! 

Enää 15km autolle!

Taukoa pitämässä, Unna lepuuttaa päätään hienosti. :D

Yksi uusi asia koettiin myös, vetolautta.

Koirat osasivat jälleen käyttäytyä mallikkaasti, mitä nyt Unna kurkotteli välillä vettä kohti ja laituria lähestyessämme otti hiittiä, hypätäkö vai ei.
(En tiedä, monestiko sanoin sanat UNNA EI tuon pienen vesistönylityksen aikana... :D)

Vaikka lautta oli vakaa, ei minulla ollut aikomustakaan sitoa koiria kaiteeseen kiinni.

Toisena päivänä Unna alkoi temppuilla. Selvästi se staattinen kävely alkoi tympäistä. Yhtäkkiä se alkoi tehdä hyppyjä oikealle ja vasemmalle isojen kivien päälle, piehtaroi maassa tuon tuosta ja kuten kuvassa näkyy, keksi siellä maan tasossakin ollessaan omakivaa ja repi tuppoja maasta tai pureksi kaikkea, mikä osui eteen.
Unnalla oli t y l s ä ä. 

Voi kun olisi voinut edes hetkeksi päästää irti päästämään höyryjä, mutta kulkijoita oli yllättävän paljon. Suurin osa Keski-Euroopasta, saksalaisia ja espanjalaisia. Suomalaisia kulkijoita oli vain muutama.

Vaan niin me tytöt selvittiin!

Nousut eivät olleet pahoja (tokikin puhallutti viimein siellä ylhäällä), mutta alastulot... Ihan uudet lihasryhmät työskentelivät ja toisena päivänä maitohapoille mentiin ihan huolella parissa isossa laskussa. Arvatkaas minkälainen fiilis ja kävelytyyli oli illalla, kun viimein parkkipaikalle saavuttuamme hyppäsin suoraan autoon ja ajoin non stoppina neljä tuntia perille? :D Jos olisi ollut fiksu, niin olisi edes illalla sitten venytellyt. Vaan ei.
Nyt on meno, kuin sillä mummolla hangessa.

Yep, syksyn ohjelmaan lisätään taas kyykkyhaasteet ja muukin lihaskuntoa vaativa työ. Ulkoilemme paljon, mutta kuten sanottua, se on omalta osaltani sitä haahuilua, jossa lihakset eivät pääse oikeaan työhön. 

Ai mites Unna ja Omega?
Rallattivat riemukkaana menemään ympäri pihaa, niinkuin ei olisi ikinä missään oltukaan. :)

Rantsulla

Oj joj, kun meillä on ollut leppoisia lomapäiviä! Ihan himona ei olla ulkoiltu, mutta sellaisia 3-5 tunnin reissuja kuitekin. Marjastettu, hengailtu, bongailtu ja muuta mukavaa, joten tahti ei ole ollut tappava. Mummokoira on sellainen mittari, miten mennään. Ja mikäs touhutessa, kun Oona tuntuu ihan olevan elämänsä vedossa! :)

Tänään oltiin rantsulla. 

Omegasta on tulossa ihan vesipeto. Outoa. :D















Se on alkanut mm. juomaan siten, että se työntää päänsä veden alle. Tekniikassa on vielä vähän hiomista, kun pitäisi ymmärtää olla hengittämättä sisään samalla. Ja korviin ei näköjään saa mennä vettä. 

Uimisen jälkeen se kuivattelua. Hiekalla. 

Hiekkaa silmissä ja vettä korvissa, onko nyt hyvä? :D

Tämä on yleensä näkymä, kun koirat ovat järvessä. (Tai meressä, kts. aiempi postaus.)

Tosiaan Mummokoira on ollut ihan hassuna. Se rallattaa ja riekkuu, haukkuu ja komentaa, nauraa ja touhuaa. :)

(Tässä vaiheessa alkoi harmittaa, että ns. parempi putki jäi kotiin ja lähdettiin reissuun kevyemmällä arsenaalilla... Sumeita ja suttuisia ovat, mutta riemua tulvillaan!)

Ilmeellä. :D
Oona alkoi tuossa kiilata Omegaa järveen ja se oli Mummon mielestä ihan superhauskaa. :D 

Suomineito Suomen suvessa.

Sand masked golden...

Omega söpöstelee.

Vaan sitten alkoi tapahtua jänniä... Unna ne ensimmäisenä bongasi.

Se on taivahan tosi, että kun jättää joko kameran tai sen pidemmän putken kotiin, niin jo alkaa olla tapahtumaa myös luonnossa. Tukkakoskelopoikue lipui meitä kohti ja tuli ihan siihen eteen kalastamaan ns. nuotassa, eli rintamana sukeltavat ja ajavat kalat parveen. Tapahtumasta ei tämän parempia kuvia, mutta olipa hienoa katsottavaa. Ihan saivat saalistakin, josta oli välillä kova kamppailu, kuka kalan saakaan syödä.

Kun poikue tuli rantaan, pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Koirat olivat kiinnostuneita, mutta eivät "vauhkonneet" perään, joten linnut eivät juurikaan meistä välittäneet. 
Olipa kiva tapaaminen. :) 

Lomailijat

Me ollaan niin lomalla!
Veri veti taas merta kohti, ja Porissa vietettiin jokunen päivä. Ohjelmaan kuului tottakai kuuluisan koirarannan testaaminen.

Alkuillasta rannassa oli paljon koiria, ja pidinkin tyttöjä yksitellen irti. Aamuisin saatiinkin sitten olla ihan keskenämme. Muuten mahtava ja upea ja hieno paikka, mutta vähän harmittavan lähellä tietä. Aitojahan ei ollut minkäänlaisia. Etenkin nuorison rallatessa välillä ruohomättäiden taakse, sai heti huudella perään, kun ei nähnyt jatkuiko matka suoraan kohti tietä vai kikkailevatko siellä dyynien välissä vain.
Täss kuvassa näkyvien linjojen vieressä menee tie, ei ole vinttikoiralle kuin muutaman sekunnin päässä. 















Tässä mummokoira bongaa kolme lentävää hanhea... ja lähtee niiden perään!
Tietenkin kohti tietä. Taas jouduin avata ääntä.






























Mutta olihan se vain hieno paikka, vai joko sanoin? :D Ihan käsittämätöntä luksusta verrattuna Jyväskylän kuppaisiin "koirapuistoihin". 

 












Oona oli ihan innoissaan myös. Välillä hengaili rantavedessä, mutta välillä tassut lähtivät viemään ihan vimmatusti. :)

Tää on ihan mun lemppari,

ei lujaa, mutta täysiä! 

Yksi nolostuminen koettiin, kun tuolla koirarannalla oli myös eräs perhe lapsineen päivää viettämässä. Pieneltä tytöltä lähti tuulen mukaan puhallettava rantapallo, jota perheen isä lähti juoksemaan kiinni. Omega huomasi tämän ja laittoi kisan pystyyn: Juoksi isän ohi, pukkasi palloon lisää vauhtia ja pyöritti sen mereen asti. Sitten iloisena vielä muutamat grey-spurtit näytöstyyliin isän ympäri ja lopulta koira palasi mun luokse iloisena, kun isä kahlasi mereen palloa hakemaan. 

No okei, nauratti vähän myös. Onneksi Unna oli kiinni, koska se olisi saattanut purra pallon rikki...

Jotta myös minä pääsin totetuttamaan itseäni, vierailimme lintutorneilla ja kävelimme n-määrän pitkin polkuja ja pitkospuita.  Koirat kulkivat joka paikassa mukana, tottakai. Pääosin itseksemme saimme kulkea, joten suurimpaan osaan torneista koirat kiipesivät mukaan. Aika kivasti alkavat Omegaltakin sujua kapoiset avoportaat ylös ja alas. Ja tornissa osaavat rauhoittua alas lepäämään. Noh, Unna välillä katselee maisemia ja Oona saattoi välillä märistä, kun repussa eväät pilaantuvat, jos niitä ei pian syödä pois.

Leirintäalue oli meille just sopiva: pieni, vähän syrjässä, meren rannassa ja rauhallinen paikka. (No oli rauhallista, mä olin varmasti paikan nuorin! :D )

Ranta oli pelkkää kalliota, jota pitkin oli ihana kulkea. 

 

Auringon laskiessa käytiin ottamassa yksi kuvasarja myös. Ja sain kuulla, miten mulla on hienot ja hyvin koulutetut koirat, kun noin hienoti jäivät käskystä poseeraamaan. :D
Ah, kerrankin annettiin fiksu kuva ulospäin! :D














Mökki oli mukava ja tilava. Mutta Omegan mielestä yöllä aivan liian kylmä, koska ensimmäisenä yönä grey yritti tunkea mun makuupussiin. Pää ja etutassut olivat jo makuupussissa, heräsin siihen, kun jäi hartioistaan kiinni, mutta yritti vain punnertaa sukkeluksiin. Kun kysyin, mitä ihmettä se touhuaa, Omega jähmettyi niille sijoilleen.
"Ehkä se Mamma ei huomaa mitään ja nukahtaa uudelleen, jos olen ihan liikkumatta. Minä en halua pois täältä lämpöisestä!"
Onneksi olin ollut fiksu ja ennakoiva, joten Omega sai ihan oman peiton päällensä ja nukkui omassa sängyssään onnellisena aamuun asti.
On se vähän erikoinen lapsi. :D

Torstaina huomasin, miten Unnan kuonon päällä ollut pieni patti alkoi yhtäkkiä paisua. Selvästi alkoi haitata koiraa myös, se hieroi nenäänsä tuon tuosta. Onneksi saatiin vielä perjantaille lääkäri Jyväskylään, joten perjantaina jouduttiin startata matkaan heti aamusta. 















Unna rauhoitettiin ja lopputuloksena syvältä puristettiin ulos iso määrä märkäistä eritettä. Ei oikein tietoa, mistä tuo juttu on peräisin. Keväällä oli sama homma, silloin mentiin pelkällä AB-kuurilla, ja patti hävisi. Nytkään ei löydetty tikkua, piikkiä tms. mikä siellä tuota tulehdusta aiheuttaisi. Nyt sovittiin, jos tämä huuhtelu ja AB ei auta, avataan seuraavan kerran isommin. Huoh. Pidetään peukkuja, että tää olisi nyt tässä.

Ohi menee nyt yksi näyttely ja ne perhanan SMM-kisat, joita on oikeasti odotettu kuin kuuta nousevaa. Mutta ei voi mitään. Nyt oikeasti tärkeintä, että kultainen paranee pian ja ongelma katoaisi. 

Niin, kultaisen vointihan oli heti parempi, kun saatiin paine pois. Tänään mm. käytiin uimassa ja Unna opetteli hyppäämään laiturilta veteen. Oli selvästi jännittävää, mutta voi hitsit, miten hauskaa! :)