Joulun riemua

Pakkasta on ollut nyt enemmän ja vielä enemmän, mikä on meillä tarkoittanut puuduttavia remmilenkkejä. Blaah! Ei ole kukaan osapuoli tyytyväinen. Omegalla on takkia, tossua ja huppua, mutta silti meinaa olla kylmä. Greyhoundihan meni ja pudotti reisistään karvaa nyt alkutalvesta ja iho kiiltää. Joku minulle sanoi Omen ollessa pentu, että brindellä greyllä hän ei ole ikinä nähnyt paljaita reisiä. Noh, nyt näkee. :)

Omegan tossut ja pipa ovat äitini käsialaa. :)




















Omega on välillä pyytänyt energiapurkauksissaan takapihalle, mutta kun pakkasta on ollut -25, tuloksena on ollut paikallaan teputtava ja kiljahteleva grey, joka ei tiedä, miten seisoa, kun jokaista jalkaa täytyisi pitää ilmassa. -10- -15 asteen pakkasista grey ei välitä mitään ja luulinkin sen olleen melko karaistunut jo kylmään. Mutta liika on liikaa. Oona puolestaan haluaa takapihalle jopa nukkumaan ja nautinnollisesti käy makaamaan ja maiskuttelee lunta. :)

Koirat olivat olleet ilmeisen kilttejä, paketeista päätellen. Pienen harjoittelun jälkeen Omega avasi paketteja erittäin sujuvasti ja nyhti käärepaperit tohkeissaan pieneksi silpuksi. Siinä meinasi mennä sitten jo kaikkien lahjat...:D Veljeltäni Omega sai lahjaksi ison hiiren, joka alkoi vedettynä täristä ja surista. Se oli ehjä melkein kolme minuuttia, kunnes Oona sai sen hampaisiinsa ja murskasi mekaniikan. :D Mutta onneksi Ome ei välittänyt, lelu oli (ja on) aivan ihana yhä vain.













Oona varsin tyytyväisenä työnsä äärellä: suriseva hiiri oli laitettu juuri hiljaiseksi.
Huomatkaa bling bling joulurusetti. :D




















"Mitäs me sitten saadaan?"














Yhtäkkiä joulusta tulikin Oonan surkein. Ei yhden yhtä herkkulahjaa! Paketit avattuaan Oona katseli ympärilleen, kävi makaamaan, laski pään tassuilleen ja aloitti hiljaisen itkunsa. Kyllä oli sydän särkyä. Mä selitin Oonalle, että tuohon aktivointipalloon saat nameja. Mutta kun ei se ole sama asia, sanoi Oona! Sitten mentiinkin yhdessä jääkaapille ja valittiin herkkua jos toistakin. Ja Oona oli jälleen onnellinen. :)

Omega arvosti kaikkia lahjoja, pallo oli tosi kiva tyhjänäkin!
(Huomatkaa Mamman lahja, joka oli haettu avattavaksi myös!)
Takana on kissojeni lahja "enolta": Suuren suuri sisal-narunippu, josta aletaan askarrella uutta kiipeilypuuta.



















Tämä on toinen kumipintainen aktivointipallo, molemmille on nyt omansa. Kovapintaisesta luovuttiin jokunen vuosi sitten, kun Oonallahan on sellainen tyyli, että se läimäisee etutassulla pallon liikkeelle (todellakin VOIMALLA!), pallo sinkoilee seinästä seinään ja Oona kulkee perässä ja syö namit. Siitä kävi niin hirveä kolina ja pauke, että pallo lahjoitettiin eteenpäin. Kolina kuului nimittäin kolmannesta kerroksesta alaovelle. Eh...

Loppuun vielä kuva Omegasta. Olin juuri torunut, että olkipossulla ei voi leikkiä, se menee rikki.
Mutta yritä nyt tällaiselta jotain kieltää... Muutama krokotiilin kyynel silmänurkkaan ja esitys olisi täydellinen. :D



















Olkipossu oli kuitenkin kokenut kohtalonsa eräänä työpäivänä. Sellaisesta tulee muuten hirmuisesti olkea! Peitti melkein koko kämpän lattian! Isoin homma oli nyppiä se olkisilppu pois isosta karvalankamatosta.

Ulkoasusta

Hmmm...

Kävin toisella koneella tässä blogissani ja tajusin, että asetukset heittää sen mukaan, minkälaiselta ruudulta tätä katselee. Vai oliko kyse Explorer selaimesta? Ei voi tietää.

Eli kun mä olen viilannut ja muokannut kuvien ja tekstien harmoniaa, ne eivät olekaan sitä muuta kuin minun koneellani..? Kiva.
Mutta jatketaan harrastusta.

Kuin kalju moshaisi

Yli vuosi greyhoundillista elämää takana. Enkä ole katunut. :) Omega sattuu vielä olemaan maailman kiltein ja ihanin greylapsi, joten mikäs tässä elellessä. Edelleen huomaan välillä ajattelevani: "...ei afgaanit kyllä noin...", joten paljon on eroavaisuuksia vinttikoiraperheessä.

Yksi asia, mitä jaksan ihastella ja katsella vaikka tuntikausia on greyhoundin liikkeet, asennot, ja lihakset. Kun afgaanilla nämä asiat piiloutuvat sen julmetun karvamäärän alle, grey on kuin veistos. En sano, etteikö afgaanikin ole vaikuttavan näköinen, en todellakaan. Mutta kaikki nuo pienet yksityiskohdat jäävät näkemättä. Edelleen muistan, kun tuijotin Ediä herkeämättä useita päiviä sen jälkeen, kun olin klipannut koneella sen lyhyeen turkkiin. :D Kyllä, visuaalinen maailma on minulle tärkeä. ;)

Mutta katsokaa nyt.
(btw, Oona on ihan mahdottoman sievä tuossa kuvassa. ♥)
























































Kyllä mä mielelläni pidän afgaanin turkissa (vaikka minullakin on joskus heikot hetkeni...) ja kaunis karva on afgaanin kaunistus (Ai miten ihanan turhamaiselta kuulostankaan!). Turkki tehostaa liikkeitä, etenkin jos kyseessä on oikealaatuinen silkkinen karva, eikä mallia alpakka. Tapporavistuksen afgaani tekee niin näyttävästi korvakarvat ja hiukset heilahdellen, greyn ravistelu puolestaan on kuin kaljun miehen moshausta. :D

Nyt ulkona on pakkasta -20C. Grey ei meinaakaan mennä ulos ilman takkiaan, Oona puolestaan pyytää takapihalle, jossa vain hengailee hangessa makaillen. Pari viikkoa sitten hippasilla ollessaan juoksivat ruusuaidan läpi: Omegassa oli pientä naarmua siellä täällä, afgaanilla vain muutama ruusunoksa turkkiin sotkeutuneena. Kun hangessa on jäinen pinta, greyllä on varpaat punaisena, afgaani ei ole edes huomannut asiaa. Kyllä tuo turkki siis asiansa ajaa!

Omega osaa arvostaa isosiskon kyljessä lämmittelyä. (Nojoo, oikeasti sattuivat seisahtumaan sekunniksi leikkimiseltään. :D)

Uusi blogi!

Tervetuloa seuraamaan myös paskarteluaiheista blogiani:
http://piianpaja.blogspot.com/

Yöllistä menoa

Serkut tulivat hoitoon pariksi viikkoa. Veljeni kolme kissaa siis. Vanhimman kanssa tulee suunnilleen toimeen, mutta adhd-kaksoset... Hyppivät välillä kirjaimellisesti pitkin seiniä (Viola yritti illalla vetää niskaansa rautaisen seinäkynttelikön) ja keksivät mitä ihmeellisimpiä asioita. Sebastian aka Seppe halii kukat kuoliaaksi, enää kaksi onnetonta riukua jäljellä. (Pitääkin muistuttaa veljeäni, jotta vierailu Viherlandiassa olisikin kohta paikallaan, ;)) Viola on maailman ihanin pikkukissa. Mutta odotas kun käännät selkäsi: sille kasvaa sarvet. :D

Yöllä heräsin yhden maissa, kun yölamppu putosi lattialle. Kuului kurnaus, kun Viola ilmoitti, että hän se ei ainakaan ollut. Kun laitoin valot ja tarkistin, että toimii vielä, totesin että Seppe oli TAAS avannut vaatekaapin ovet ja mönkysi menemään hyllyillä. Vaatepinoja oli pitkin lattioita. Pientä siistimistä, yölampun jätin lattialle ja nukkumaan.

Kolmen jälkeen heräsin epämääräiseen töminään. Katulamppujen valossa näin olkkariin, että Omega pyöri itsekseen hyrrää ja Seppe ihmetteli. Välillä Omega pesi ja kirputti Seppeä tai töni nenällään selällään makaavaa kissaa, ja kissa läpsi leikkisästi takaisin. Välillä Ome kantoi Sepelle palloa tai Ikea-pupua, mutta Seppe ei ihan tajunnut. Ja taas hyrrä pyöri, kun oli niin hauskaa. En hennonut kieltää, vaan jatkoin unta.

Puolisen tuntia myöhemmin heräsin taas, kuudes vaisto, sanoisinko. Kuulin, että Omega nyhtää jotain ja hetken aikaa heräiltyäni tajusin, ettei sillä ole mitään lelua, mistä kuuluu tuollaista ääntä. Sitten taisivat herätä naapuritkin.
"EEEIII JUUMAALAAAUUUTAAA!!"
Olin juuri saanut valmiiksi uuden huovutusafgaanin. Viimeistelyyn turkiksi olin valinnut bombyx-silkkiä, joka oli ihanan näköistä, laskeutuvaa ja vähän kallista. Se oli haastavaa ja hidasta pistellä kiinni, lähes karva kerrallaan. Tein afgaania kahtena iltana usean tunnin. Ja nyt tuo ihanuus oli pienenä silppuna ja karvatuppoina ympäri olkkaria. Grey seisoi jähmettyneenä ja valkoista villaa roikkui huulista. Viola ja Seppe leikkivät karvatupoilla ymmärtämättä lainkaan, että olivat itse juuri päätyä huovutettavaksi. Yhteistyöllä se sujuu: kissat olivat kiivenneet/hypänneet/teleportanneet itsensä kirjahyllyyn ja pudottaneet afgaanin Omegalle.

Mutta vahinko oli tapahtunut, melkein itkua niellen suurimmat palaset roskiin (kyllä, se OLI kaunis työ) ja makkariin. Ehtisin nukkua vielä pari tuntia. Yritin hokea, että materiaa se vain on, mutta silti harmitti vietävästi.

Viiden jälkeen keittiöstä kuului kolinaa ja sirpaleiden ääntä. Viltsun ja Sepen rallirata oli kulkenut tiskipöydän läpi ja yksi kuppi oli heidän reitillään. Menin siivoamaan jäljet ja totesin, että kohtahan tuo kello soi joka tapauksessa, eivätkä hermot sallisi enää yhtään ylimääräistä herätystä. Keitin kahvit ja katselin, kun kissat alkoivat venytellä ja valmistautua unille.
Pah, mikä reilukerho!

Joka yö ei tietystikään ole samanlaista sirkusta, mutta välillä tapahtuu ihan tarpeeksi. Rakkaita ovat kaikki, vaikka rukkastehtaalla välillä uhkailenkin. :D

Ensilumi vol. 3

Aamulla istuin sängynlaidalla ja vähän hämmästyneenä totesin Omegalle: "Yöllä on satanut lunta!" Mitä tekee grey? Hyppäsi sängylle mun vierelle ja silmä pyöreänä meni katselemaan ikkunasta. :D Se on paljon fiksumpi, mitä antaa ymmärtää. :D

Olikohan nyt tämän syksyn kolmas (vai neljäs..?) "ensilumi" ja aina tuo grey höpsähtää. Takapihalla se vetää ensin hurjana hyrrää ja sitten seisoo jalat pukkiasennossa hetken aikaa, kun maailma jatkaa pyörimistä. Lenkillä se paahtaa ihan hulluna itsekseen. Välillä makaa lumessa ja viilentää itseään, kunnes taas.














Oona ei (mikä yllätys!! XD) juuri juoksennellut, mutta selvästi naatiskeli talvisesta kelistä. Makoili, maisteli lunta ja ensimmäisen lumienkelinsäkin taiteili.

Lumisade (välillä pientä ja hentoa, välillä kokoa villasukka) antoi omat haasteensa kuvaukseen. Oikeastaan mikään kuva ei onnistunut, mutta jotain lemppareita sieltä kuitenkin löytyi seasta.
Omegan kuvassa asetelma viehättää kovasti, ihan vahinkolaukaus eikä mitenkään rajattu.




















Oona nyt on muuten vain kovin söpöisästi vaaleanpunaisen rusettinsa kanssa. :D


















Välillä Omega kävi pyytämässä Oonaa mukaan, mutta kuten sanottua; lumen maistelu ja hengailu oli Oonasta paljon kivempaa.















Omegaa asia ei jäänyt häiritsemään. :D
Omega liitää, kiitää.














Riemun määrän voi greyllä mitata kuolana ja vaahtona, mikä on pitkin naamaa ja rinnuksia... :D















Pikku greyhoundini, jota jostain syystä on usein galgoksikin luultu. Miksi ihmeessä...? ;)













Yksi lemppareistani, pikkuneiti paahtaa niin kovin totisena menemään.
Mutta onhan tuo kikkailu otettava tarkasti: vauhtia riittävästi, luminen ruoho alla ja muutaman metrin päässä edessä Mamma polvillaan kameran kanssa. Pari kertaa Omega on (vahingossa) jysäyttänyt päin askelmerkkien puuttumisen tai jonkin muun pikkujutun vuoksi ja onhan se tömäys. Viime viikolta on vieläkin muistona sinertävä polvi ja reisi. Silti luotan kameran läpi katsoessani, että kyllä se väistää, kyllä se väistää, toivottavasti se väistää, väistäähän se..., ÄLÄ JUOKSE PÄÄLLE!
















Loppuun vielä kuva, mikä kertonee asiasta tietämättömille, mitä höttölumi tarkoittaa afgaanille. (Ja omistajalle...) Lunta oli maassa siis vain muutama sentti, Oonan jalkoihin sitä kertyi varmasti kilon verran. Oonan vauhti alkaa olla sitä luokkaa, että voisimme kokeilla niitä töppösiä, jotka aikaisempina talvina ovat jääneet jonnekin hankeen. (Siinä selitys käsittämättömistä paikoista löytyneisiin yksittäisiin froteesukkiin ja fleecetöppösiin... :D)

Piippada paappada

Oona teki yllärit ja aloitti juoksut pari kuukautta etuajassa, mikä on ennenkuulumatonta. Aiemmin niin jämpti 10 kk:n väli lyhentyi kahdeksaan ja jessus tätä eloa.

PiippiippiipVOLINAAAAApiippiippiip.

Ensimmäiset pari päivää koira oli hyvinkin vaisu ja jopa kipeän oloinen. Mutta sitten se herääminen jälleen tapahtui. Piippausta yötä päivää. Juoksujen kolmas viikko alkaa kohta (eli loppupuolella ollaan!) ja meno alkaa olla melkoista. Oona yrittää astua kissoja ja sitten volisee ja itkee, kun kissat menevät piiloon. Välillä käy minullekin kiljumassa, miten TYHMIÄ kissat ovat.

Ulkona kuullessaan haukkua jostain päin, Oona katsoo kovin toiveikkaana minua silmiin; "Sinne!"
Ja sitten saan osakseni itkuhuutoa, kun Mamma ei tajuu. Lenkillä miljoonat pisut ja joka ruohonkortta pitäisi nuuskia minuuttikaupalla. Oonalla on nyt ollut jopa ajoittaista kuuroutta (ei reagoi "herkku"-sanan kuullessaan, joten silloin jotain ON vialla...), joten irtipito on ollut hyvin varovaista. Sellainen tuntuma olisi, että Oona saattaisi ottaa ritolat Elämänsä Uroksen perään.

Viime viikolla Oona pyysi illalla ulos ja päästinkin takapihalle ilmaa nuuskimaan, lenkiltä kun oltiin tultu tunti sitten. Mutta Neitikoira marssikin määrätietoisesti portille ja yritti ottaa selvää portin tekniikasta. Ei näin tyttöseni, takaisin sisälle sieltä!

Mutta pakko se on myöntää, että olihan se herttaista, kun eräänäkin yönä Oona töni minua varovasti kuonollaan hereille ja hiljaa kuiskaten mörisi ja jutteli, voisinko päästää hänet ulos. (Aiempina öinä se oli kokeillut kaikkea piippauksesta, haukkumisesta, yli kävelemisestä ja oven kolisuttamisesta lähtien...)
Ei, Oona ei päässyt siltikään pihalle. Itkuinen koira tuli viereeni ja pian nukahti siihen.
On se niin kovin rakas, tällaisinakin hetkinä. ♥

Maastokausi 2010

Tässä viimein tilastoja myös maastokisoista.

Maastoissa nähtiin kaudella 17 kilpailussa 193 suoritusta. Kisoista 15 oli yhdistettyä, vain kahdessa kisassa urokset ja nartut oli jaettu omiin lähtöihinsä; ensimmäisissä (Talvimaastot) ja viimeisissä (Hailuoto). Vain kahdessa kisassa oli yli 20 afgaania, jopa 7 kisassa oli alle 10 afgaania, mukaanlukien Suomenmestaruusmaastot!

Maastoissa kilpaili 88 afgaania (35 urosta, 53 narttua). Afgaaneja oli 30 eri kasvattajalta, 51 eri pentueesta.

Maastokisoissa afgaaneille jaettiin 27 serttiä, 66 SA:ta ja 5 cacilia. Diskejä annettiin 17 (uroksille 10, nartuille 7), joista kolmelle afgaanille kaksi. 0-suorituksia oli 26, tähän en laskenut esim. 45 pistettä juosseita, mikä on periaatteessa myös nollasuoritus. Alle sadan pisteen suorituksia oli 14. 500 pisteen raja rikottiin 7 kertaa (Papatazin Pulp Fiction 2, Hienohelman Opal 2, Kirman Thara 1, Punapaulan Evita 1, Scaramis Relax And Do It 1).

Maastovalioiksi valmistui kolme afgaania: Kirman Tahira, Punapaulan Evita ja Yazakhan's Tornado Of Souls.

Hailuoto

Kauden päätöskisat Hailuodossa olivat mieleenpainuva kokemus. Upea paikka kisata, upea paikka seurata kisoja!

Matkaa tuli Jyväskylästä about 400 km sivu, johon lasketaan puolen tunnin lauttamatka. Joka oli mennessä varsin extreme kokemus, jonka olisin mieluusti voinut olla kokemattakin: olimme autolautassa toisessa rivissä ja sinne asti löi välillä aaltoja laidan yli, kun hieman myrskysi. Onneksi oli pimeää, enkä nähnyt ympärillä vellovaa merta... Puhallutti ja puhallutti, mutta selvittiin!

Rata-alue oli todellakin lähellä Rantasumpun mökkialuetta: ikkunasta näki lähtönumeron! Itse rata kierteli meren rantaviivan tuntumassa hienolla hiekalla. Joko sanoin, miten upea upea paikka se oli! En voinut olla haaveilematta siitä, että Noonanen joskus juoksisi täällä.

Paikka oli upea upea tietenkin myös kuvata. Onnekseni lauantaina oli pääasiassa aurinkoista, joten muistikortille tallentui kohtalaisesti onnistuneita kuvia. Pientä epätarkkuutta ja suttua, mutta parempaan ei tuolla laitteistolla pysty. Siinä kuvaillessa ja parasta toivoessani tein päätöksen seuraavasta säästökohteesta: se parempi obiska... (Yleensä kun lausun tällaista ääneen, hajoaa pesukone, tietokone tai autosta joku juttu, joka nielee vaivalla säästetyt euroset. Katsotaan, miten käypi...)

Saarella ei ollut niin kylmä, mitä etukäteen pelkäsin. Kunnon kerrospukeutumisella selvisi mainiosti! Toki siellä kävi koko ajan napakka tuuli, mutta suurin ongelma oli, kun hienoa hiekkaa oli silmät täynnä ja kirskui hampaissa. Juuri kun sai termoksesta kaadettua kahvia, tuuli pyöräytti sekaan osan Hailuotoa.

Lauantaina seurasin siis lähinnä afgaanit. Rata sopi afgaaneille erittäin hyvin, keskiarvona taidettiin saada kauden parhaimmat pisteet. 3 afgaania juoksi yli maagiset 500 pistettä ja useampi koira yli 450 pistettä. Hienoa! Uroksia oli 12, narttuja 7, joten jaettujen lähtöjen lisäksi nähtiin se erikoisuus, että uroksia oli kisaamassa noin paljon! Muutama koira juoksi ensikisansa ja mielenkiinnolla jään odottamaan ensi kautta.
...talvimaastoihin ei olekaan enää montaa kuukautta! :D

Ai niin, kuvia löytyy täältä:
http://picasaweb.google.fi/elettaria80/Hailuoto2010#
Kuvissa borzoi Ivan, salukit Noa ja Dali, sekä kaikki afgaanit.

Ratakausi 2010

Ratakilpailut ovat tältä kaudelta ohi ja yhteenveto afgaanien osalta on valmis. Suurin osa tuloksista on otettu Vinttikoiraliiton tuloksista, mutta osa on poimittu eri foorumeilta, joten pieniä virheitä saattaa olla. Edelleen kritisoin sitä, miten nettiaikakautena tuloksia ei saada nopeammin esille!

Kaudella 2010 afgaaneilla oli 21 ratakilpailulähtöä (16/480m, 1/350m, 4/280m), joissa nähtiin 63 juoksusuoritusta. Kaudella kilpaili 21 afgaania 15 eri kasvattajalta, joista uroksia oli 7, narttuja 14. Ensikilpansa tällä kaudella juoksi 5 afgaania (4 urosta, 1 narttu). Diskejä tuli 2 afgaanille.

3 afgaania saavutti 8 kv-aikaa (Kirman Tahira 5, Kirman Thara 2, Yhazin Storm Over Kilimanjaro 1), yksi afgaani valmistui ratavalioksi (Kirman Tahira). Rataennätyksiä tuli 4 (Kirman Tahira 2, Nabila's Jet Set Queen 2). Kauden nopeimman ajan 36,93 juoksi Kirman Tahira.

Tahira on siis hallinnut kautta suvereenisti, muiden tullessa useita sekunteja perässä. Tämä on tuonut oman haasteensa kilpailuttamiseen, koska samassa lähdössä juoksee hyvin eri tasoisia koiria. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa kilpailevista koirista näkee vieheen vain etusuoran verran, seuraavan kerran maalissa. Juoksevatko jäljessä tulevat koirat enää täysiä, kun viehettä ei näy? Jos koiria kisaisi enemmän (kuten esim. whippettejä), voitaisiin lähdöt jakaa nopeusluokittain ja saada näin tasaisempia lähtöjä. Afgaaneissa tämä ei ole mahdollista, kun kisaamassa on vain muutama koira per kilpailu. Mutta näillä mennään, paras koira voittaa, täysin ansaitusti.

Joka tapauksessa tilastot näyttävät pitkästä aikaa hyviltä: vain kaksi diskiä (yllättäin juurikin tehosiskoksille Tahiralle ja Tharalle), ei yhtään keskeytystä. Uroksia on ilmestynyt radalle ilahduttavasti ja hieman yllätyin, kuinka monen eri kasvattajan koiria oli kisaamassa. Hienoa! Muutama afgaani on jäänyt kv-ajasta vain kymmenyksiä, ensikaudelle on siis tavoitetta.

Maastopuolelta jäljellä on enää ensi viikonloppuna juostava Hailuoto. Menen sinne koko viikonlopuksi, merenranta kisapaikkana täytyy olla mahtava! Ja ei, Oona ei ole kisaamassa. :/
Maastoyhteenveto tulee myös jossain vaiheessa, siinä onkin vähän enemmän työstämistä.

Retkeilyä

Luonnossa liikkuminen on yksi meidän rakkaista "harrastuksista". Mieli lepää ja leppoisa vaeltelu (merkityillä reiteillä!) tuo tarpeellisen tauon joskus hektiseenkin arkeen. Monesti kierretään tuttuja polkuja, joskus taas esim. luontoon.fi -sivustolta etsin mukavia ja sopivia reittejä jos ajellaan kauempana. Oona on tottunut retkeilijä. Vanhemmiten Oonasta on tullut hiukan laiska, joten irtipito on vuosi vuodelta helpompaa. Nykyäänhän Oona ei poikkea polulta kuin pienen pakon edessä tai hepulin vallitessa. :) Nytkin sienestysreissuilla Oona on asettunut polulle makaamaan ja odottamaan, että Omegan kanssa tullaan metsästä ja jatketaan matkaa.



















Omega nauttii retkeilystä täysillä, välillä jolkottelee kevyesti polkuja, välillä kiitää hullun lailla metsikössä. Pikkuhiljaa grey on alkanut saada järkeä vauhdinkäyttöön: aina ei tarvitse juosta täysiä, vaan nyt Omega malttaa jo hieman sovittaa vauhtinsa maaston vaativuuteen. Greyksi Omega lienee varsin ketterä, mutta afgaanin taituruus hipoo täydellisyyttä, johon grey ei voi kyetä. Siksi olen edelleen varsin varovainen, minkälaiseen maastoon Omegan kanssa mennään: muutama kiva reitti on listalla "joskus", jyrkkien ja korkeiden kalliopudotusten vuoksi. Lisäksi pitkospuut ovat näköjään Omegalle kompastuskivi. Yleensä Omega juoksee suomaastoa pitkospuiden vieressä, mutta kallioisella pätkällä meillä oli edessä ongelma: kun ei pääse louhikkoa pitkin, ei voi kiertää, mutta pitkospuillekaan ei voi astua.

"Ei! Nyt et yritäkään mennä sieltä!"













Onneksi oli velipoika matkassa ja pitkospuut mentiin tällä tyylillä:



















Käyhän se noinkin, Omega antaa kyllä kantaa mukisematta, mutta... Jos joskus pääsen Karhunkierrosta tekemään, täytyy pohtia kerta jos toisenkin, lähteekö Omega mukaan. Tai sitten pitää aloittaa lihaskuntoharjoittelu: rinkka selkään ja koira syliin.

Ihana kuva pienestä metsäneläimestä:


















Toinen rakas metsälammen reunassa huilaamassa. Meidän retkillä ei vauhti huimaa ja taukoja pidetään aina kun siltä tuntuu.




















Luonto on lumoava monella tapaa, yksityiskohdat ovat välillä varsin kiehtovia.
(klik klik)

Kuka muu näkee tässä leijonan? :D













Näitä oli tässä puussa useampi. Jonkinlainen kasvain?

Oona oiottavana

Pari viikkoa sitten Oona satutti jalkansa. Juoksi Omegan kanssa menemään, yhtäkkiä pitkässä heinikossa täysstoppi ja suoraa huutoa. Kun huuto vain jatkui ja jatkui koiran seisoessa paikalla, tajusin, ettei kyse ole afgaanimaisesta parkaisusta, vaan nyt sattui oikeasti. Minä juoksin koiran luokse (nopeammin kuin Bolt, luulisin) ja huuto vain jatkui, Oona nojasi minuun, roikotti vasenta etujalkaa ja huusi vain. Kun koira hieman rauhoittui, lähdettiin kinkkaamaan autolle, joka oli onneksi parin sadan metrin päässä. Kotona tunnustelin koiran läpi, mutta jalasta ei löytynyt mitään poikkeavaa: ei naarmuja, ei kipupisteitä, ei aristuksia taivutellessa, kynnet ok, varpaat ok. Venytykset antoi tehdä normaalisti.

Seuraavana aamuna Oona veti jopa turvalleen lattialle, kun hyppäsi sängystä normaaliin tapaan eikä etujalalle kärsinytkään varata. Pari päivää kipulääkitystä, viikko lepoa, mutta ongelma ei täysin poistunut. Hitaassa kävelyssä sitä ei huomannut, mutta reippaammassa kävelyssä ja ravissa koira kevensi jalkaa selvästi. Pitemmän lenkin jälkeen ontui taas kaikessa vauhdissa.

Eilen käytin Oonan hierottavana ja tarkistettavana. Takaosassa oli lihasjumeja, lavoissa myös pientä kireyttä. Vasen puoli oli kipeämpi lavan takaa joten sikäli syy löytyi. Onko ontumisella syy-yhteys myös takaosan lihaksiin vai onko se oma juttunsa?

Oona oli jälleen ihan kympin tyttö: makasi rauhassa paikallaan, kipeistä kohdista ilmoitti lipomalla huuliaan ja nostamalla päätään. Kun hieronta tuntui hyvältä, ihan silmät menivät kiinni. Kipeää aluetta lähestyessä silmät aukesivat ja kaiken tämän avulla koiraa oli äärettömän helppo lukea. Hieronnan jälkeen Oona teki normaalin syvän venyttelyliikkeensä ja sitten häntä heiluen autolle.

Tänään oli ilo huomata, miten paljon hieronnasta oli apua: Reippaassa ravissa ontumaa ei juuri havainnut ja tosiaan Oona meni ihan vapaaehtoisesti ja iloisena pitkällä askeleella, eikä laahustanut perässä. Minä olen moittinut koiraa laiskaksi, mutta entä jos kyse on ollut kipeistä lihasjumeista?? Hyvä minä, tosi hienoa...

Mutta tästä opittiin paljon!

Seuraava hierontakerta on viikon - parin kuluttua, siihen asti tehdään normaaleja venyttelyjä ja pintahierontaa sekä pieniä jumppaliikkeitä, joihin sain ohjeistusta.

Omega 1 vuotta!

Rakkaista rakkain rimpula reyhound rinsessaiseni,
Omega 1 vuotta tänään!

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

SMM-10

Leppoisa kisapäivä takana kameran takaa katsottuna. SFK:n järjestämät maastojuoksun SM-kisat pidettiin edellisvuoden tapaan Halilan kumpuilevilla pelloilla. Rata oli reilu 700 metriä pitkä ja vaati koirilta kuntoa nousuineen ja laskuineen. Suurimman osan päivää vallitsi poutapilvinen sää, ideaali kisaamiselle. Välillä peltokummulla zoomaillessa oli jo kylmä ja näpit olivat jäätyä.

Yleisön joukossa oli hämmästelemässä heppakin.










Kisapäivänä nähtiin basenjeja...













Faaraokoiria...













Ja ibizanpodencoja.
Huomaa punaisen koiran ilme. :D (Klik)











Onko se lintu? Onko se teräsmies? Vai onko se cirneco?









'
Sloughit olivat edelleen viehättäviä ja kauniita. Ja juoksivatkin kivasti.











Välillä oli hyvä pysähtyä miettimään tuomariston kanssa, miten se pari juokseekaan.












Salukeissa urosten voittoon juoksi Sharraque Asvinn, Noa. Kesän Euroopanmestaruuskisojen pronssisija kirkastui Suomenmestaruus kultaan! Vakuuttavan näköistä juoksua sekä alkuerässä että finaalissa.











Afgaaneissa juostiin yhdistetty kisa, koiria oli lopulta paikalla kahdeksan. Alkuerien jälkeen kolme parasta oli 12 pisteen sisällä, joten kaikki oli mahdollista. SM-tittelin juoksi lopulta itselleen Papatazin Pulp Fiction, jonka suorituksia oli ilo katsella.













Kaikenkaikkiaan mielestäni onnistuneet kisat. Vetonaru katkeili tosin joitain kertoja palautusten aikana, mutta itse kilpailusuorituksen aikana vain kerran. (?) Kisapäivänä hylättyjä suorituksia tuli muutama, nollasuorituksia vähän enemmän. Näissä tapauksissa koirat eivät hukanneet viehettä, juokseminen ei vain huvittanut tällä kertaa. Muutama koira (eri roduissa) teki erikoisen suorituksen sikäli, että ne juoksivat osan matkaa oikein hyvin. Sitten pysähtyivät miettimään, hengailivat hetken ja sitten päättivät sittenkin juosta maaliin asti.
Vain muutama kompurointi ja kerran yksi koira (päättömästi ennakoidessaan) juoksi vetonaruun, joka oli tosin pysähdyksissä.

Huomenna auton nokka suuntaa kohti Tamperetta ja Kaupin rataa, jossa starttaa Greyhoundien SM-kisojen finaali. Luvassa jotain ihan mieletöntä menoa, jota katsoessa kylmät väreet kulkee kroppaa pitkin ja voin vain haltioituneena katsella, miten koira voi olla niin upea ja nopea.

Sairaslomailua II

Olipahan taas episodi.

Niin se taas greyn nahka sanoi räks. Asian teki monimutkaiseksi se, että koirat olivat hoidossa 160km:n päässä paikassa, jossa ukkosmyrskyn jäljiltä ei ollut kännyköissä kenttää! Onneksi veljeni ymmärsi heti ottaa koiran kiinni, teipata kyljen ja lähti ajelemaan eläinlääkärille. Joka oli lomalla! Ja edelleenkään ei puhelimessa kenttiä. ...joten suunta Äänekoskea kohti. Siinä matkalla puhelin toimi ja tässä vaiheessa mä sain puhelun. Keskusteltiin, sain mailiin kuvia ja sovittiin, että mä alan soitella lääkäriä. Ja aika saatiin usean tunnin päähän, joten ilmoitin veljelleni, että ajelee takaisin ja minä tulen perästä. Veljeni ei olisi enää ehtinyt lähteä viemään koiraa 100 km:n päähän, sillä töihin piti keretä, joten minä pakkasin laukkuni ja vapaapäivän suunnitelmat muuttuivat kerrasta.

Vamma oli onneksi suhteellisen pieni, parin sentin luokkaa ja sijaitsi selän puolella. Hetken jo mietin, kannattaako lähteä tikattavaksi, mutta haavassa oli yksi kohta, mikä näytti pikkuhiljaa antavan periksi ja pelkäsin edellisen uusintaa, eli kun nahka venyy tarpeeksi, tapahtuu repeäminen. Eikä tämä kuuman kostea kelikään tietysti ihan paras vaihtoehto ole avohaavanhoidolle.

Rauhoitus meni hyvin, tietysti illan minulla oli vaisu ja vähän pöllyssä oleva koira. Harmitti suuresti, sillä kun maalla oltiin, niin nyt oli kaikki kiva kiellettyä ja vinttikoirakerholta lainaan hakemani käsiviehekin oli ihan tarpeettomana. Ja että pikkuinen grey oli taas tuomittu remmilenkkeilyyn.

Seuraavana aamuna kun heräsin ja haukoittelin, sain välittömästi kimppuuni sen saman, onnellisen ja ihanasti elämäniloa täynnä olevan greyn, joka jakoi suukkoja vuoroin minulle ja vuoroin kissoille. ♥ Onnettomuudesta ja vammasta ei tietoakaan ja Omega on välillä kovin kummissaan, miksi nyt ei saakaan hypätä sohvalta selkänojan yli lattialle tai miksi lelua ei saisi nakella ilmaan loikkien itse perään.

Onnea tietysti sikäli, että pikkuvammasta on kyse, vaikka toki olisi saanut jäädä tapahtumatta. Mutta parannellaan tämä parhaimpien taitojemme mukaan ja sitten taas paluu normaalielämään.

Maastoharjoituksissa 21.7.

Olipahan harkat vol. tosi mones.

Oonaa pyydettiin juoksupariksi maastoharkkoihin ja paikkana oli hiekkamonttu jossain Laukaan korvessa. Kartasta katsoin oikein sopivan oikoreitin, josta kesälomilta tullessa on hyvä mennä, eikä tarvitse ajaa Jyväskylään saakka ensin mutkaa.
Milloinkahan mä eksyn sen verran kunnolla, että se epämääräinen hiekkatie ei tunnu hyvältä idealta, oikaisee miten paljon hyvänsä?
Ajeltiin, ajeltiin ja vastaan tulee Y-risteys, jossa ei ollut tien nimeä kumpaankaan suuntaan. Joku olisi kääntynyt takaisin, mutta eeeeenhän minä! Entten tentten vaikka vasemmalle. Kilometrikaupalla monttuista hiekkatietä, korpea ja lisää monttua. (Ei karttaa, ei navigaattoria, ei nettiä...) Viimein päästiin asfaltille, hyvin kaponen tie vielä sekin. Mutta nyt hetken ajettuani löytyi edes joku viitta! Ja sitten puhelu veljelle, jotta katsotko missä päin on tällainen tie ja kumpaan suuntaan mun pitää kääntyä. (Pienen hiljaisuuden jälkeen puhelimesta kuului varovainen : "Nii mihin sä olitkaan menossa?" ja "Ai mitennii et tiedä, minkä kunnan alueella olet?" :D)

Mutta viimein perillä! Porukkaa oli mukavasti ja oli ihana nähdä kerhon uusia tulokkaita ja tulevaisuuden lupauksia. :)

Ihanaa, että paikalla oli myös kuvaaja, joka kärsivällisesti otti kuvia pyynnöstä.
Kiitos paljon Salla Kuikalle hienoista kuvista!

Jep, Oonakin juoksi oikein mallikelpoisesti:














...tosin juoksulinjat olivat NIIN oonamaisia, kuin vain mahdollista oli. Lähtö oli hyvä, luja kiihdytys. Sitten koiran pää nousi vähän ja huomasin sen vilkuilevan ison hiekkakasan vasemmalle puolelle, missä lanka pöllytti hiekkaa ilmaan. Sinne siis, vaikka viehe ja Onyx katosivat kasan oikealle puolelle. Vielä muutama reilu ennakointi ja Oona taisi juosta vain kolmasosan koko radan matkasta. Fiksu tyttö: mitä sitä juoksemaan pitkää matkaa vieheen perässä, kun voi mennä odottamaan, että viehe vedetään syliin! Jei...
Mutta hei: Se kuitenkin juoksi sen koko matkan!

Onneksi Onyx ei tuntunut välittävän parinsa omalaatuisista linjauksista.

Koska maastona oli hyvä hiekkapohja, myös Omega pääsi moottorivieheen perään. Sille viehettä tosin vedettiin vain muutaman kymmenen metrin suora. Mutta oli mukava nähdä, millä volyymilla Omega ampui vieheen perään! Ensimmäisiin harjoituksiin verrattuna Omega ei nyt vieheellä kiinnittänyt huomiota yleisöön ja muihin koiriinkaan, pärinä ei haitannut lähtöpaikalla ja kropan hallinta kiihdytyksestä jarrutukseen oli oikein hienoa. Kohta olisi tiedossa koppitreeniä ja Kaupissakin pitäisi ajella kerta jos toinenkin.

Ome jarruttaa:

Kesälomailua

Historian lämpöisin hellejakso osui juuri kesälomani ajalle. Toisaalta aika kiva, toisaalta suurin osa tekemisestä on täytynyt sijoittaa liki yöaikaan. Jopa kissat ovat mieluummin majailleet päiväsaikaan sisällä ja ovat vasta yöllä siirtyneet tarhan puolelle.
Nelli päiväunilla tuulettimen pohistessa. Huomaa äärettömän karvainen nojatuoli... :D












Onneksi asumme keskellä vesistöjä ja koirat ovatkin saaneet uida/kastautua/kahlata lähes jokaisella lenkillä. Etenkin Oona arvostaa. :)













...mutta Omegakin tietää viilentäytymisen tärkeyden.












Ystävien kanssa tämä kaikki on paljon kivempaa! Kuvissa Omega Karo-schäferin ja Wänni-kelpien kanssa pärskyttelemässä hellepäivänä. Oona nöksähti (älä kysy mistä, en ole ihan varma :D) ja makasi rannalla, välillä ihan käänsi selkänsä moiselle riehumiselle.









































Mamman oma ballerina, joka vetten päällä tanssahtelee... :D



















Vettä korvassa, vettä linssissä...














Kotipuolessa käydessämme Omega nautti maalaiselämästä täysillä, eivät helteet paljoa hidastaneet! Tosin Mamma hidasti ja välillä koira oli vain otettava sisälle, että malttoi välillä huilatakin. Mutta kun ne jalat vain veivät! Välillä huomasin, että siellä se grey taas vetää itsekseen pellon sarkaa päästä päähän, juoksuttaa lelua tai tekee koordinaatioharjoituksia juoksemalla siksakkia marjapensaiden välissä. Ihailtavaa ahkeruutta, mutta... :)
Matalan, pikkuruisen ja kuivan ojan ylikin tulee Omegan mielestä hypätä näin:
(klikkaa kuvaa ja näet sen suurempana)














Oona on hyvinkin mielellään lepäillyt, huilannut, ottanut päikkäreitä ja pötkötellyt. :D Kun Neitikoiran kimakkaa käskyä ulko-oven avaamisesta ei kuunneltu, Hän oli ihan itse avannut oven ja marssinut sisälle sohvalle makoilemaan. Eli Oona osaa avata oven molempiin suuntiin, huomasin. ...seuraavaksi metsästimme kaksi avoimesta ovesta karannutta kissaa takaisin turvaan ja totesimme, että pienen tauon jälkeen ulko-ovea täytyy pitää taas lukossa. Edihän niitä aikoinaan availi toistamiseen, ihan vain avaamisen ilosta.

Vaan mikä mahtoi saada Oonaan näin kovasti virtaa, että se hepuloi pitkän aikaa menemään?? Koska todellakin on melko harvinaista, että marssijärjestys on tämä.















Reinon ansiota tämä kaikki. :)
















Uusi tuttavuus Reino sai tyttöjen päät sekaisin, Oonankin! Oona oli niin innoissaan EHANASTA, reippaasta ja kivasta pikkukoirasta, että tosiaan sai hepulin ja rallatti Omega kannoillaan pitkin pihaa. Ja Reino ihmetteli. :D
Harmillista, etten saanut kelvollista kuvaa Oonasta ja Reinosta, mutta se oli sellaista pyörimistä ja Reinosta näkyi välillä vain vähän varpaita, kun se oli Oonan tarkan tutkimisen ja nuuskimisen kohteena.

Tässä vielä ihana kuva:














Helteet taitavat nyt helpottaa, mutta kesä jatkuu. :)