Olipahan harkat vol. tosi mones.
Oonaa pyydettiin juoksupariksi maastoharkkoihin ja paikkana oli hiekkamonttu jossain Laukaan korvessa. Kartasta katsoin oikein sopivan oikoreitin, josta kesälomilta tullessa on hyvä mennä, eikä tarvitse ajaa Jyväskylään saakka ensin mutkaa.
Milloinkahan mä eksyn sen verran kunnolla, että se epämääräinen hiekkatie ei tunnu hyvältä idealta, oikaisee miten paljon hyvänsä?
Ajeltiin, ajeltiin ja vastaan tulee Y-risteys, jossa ei ollut tien nimeä kumpaankaan suuntaan. Joku olisi kääntynyt takaisin, mutta eeeeenhän minä! Entten tentten vaikka vasemmalle. Kilometrikaupalla monttuista hiekkatietä, korpea ja lisää monttua. (Ei karttaa, ei navigaattoria, ei nettiä...) Viimein päästiin asfaltille, hyvin kaponen tie vielä sekin. Mutta nyt hetken ajettuani löytyi edes joku viitta! Ja sitten puhelu veljelle, jotta katsotko missä päin on tällainen tie ja kumpaan suuntaan mun pitää kääntyä. (Pienen hiljaisuuden jälkeen puhelimesta kuului varovainen : "Nii mihin sä olitkaan menossa?" ja "Ai mitennii et tiedä, minkä kunnan alueella olet?" :D)
Mutta viimein perillä! Porukkaa oli mukavasti ja oli ihana nähdä kerhon uusia tulokkaita ja tulevaisuuden lupauksia. :)
Ihanaa, että paikalla oli myös kuvaaja, joka kärsivällisesti otti kuvia pyynnöstä.
Kiitos paljon Salla Kuikalle hienoista kuvista!
Jep, Oonakin juoksi oikein mallikelpoisesti:
...tosin juoksulinjat olivat NIIN oonamaisia, kuin vain mahdollista oli. Lähtö oli hyvä, luja kiihdytys. Sitten koiran pää nousi vähän ja huomasin sen vilkuilevan ison hiekkakasan vasemmalle puolelle, missä lanka pöllytti hiekkaa ilmaan. Sinne siis, vaikka viehe ja Onyx katosivat kasan oikealle puolelle. Vielä muutama reilu ennakointi ja Oona taisi juosta vain kolmasosan koko radan matkasta. Fiksu tyttö: mitä sitä juoksemaan pitkää matkaa vieheen perässä, kun voi mennä odottamaan, että viehe vedetään syliin! Jei...
Mutta hei: Se kuitenkin juoksi sen koko matkan!
Onneksi Onyx ei tuntunut välittävän parinsa omalaatuisista linjauksista.
Koska maastona oli hyvä hiekkapohja, myös Omega pääsi moottorivieheen perään. Sille viehettä tosin vedettiin vain muutaman kymmenen metrin suora. Mutta oli mukava nähdä, millä volyymilla Omega ampui vieheen perään! Ensimmäisiin harjoituksiin verrattuna Omega ei nyt vieheellä kiinnittänyt huomiota yleisöön ja muihin koiriinkaan, pärinä ei haitannut lähtöpaikalla ja kropan hallinta kiihdytyksestä jarrutukseen oli oikein hienoa. Kohta olisi tiedossa koppitreeniä ja Kaupissakin pitäisi ajella kerta jos toinenkin.
Ome jarruttaa:
Oonaa pyydettiin juoksupariksi maastoharkkoihin ja paikkana oli hiekkamonttu jossain Laukaan korvessa. Kartasta katsoin oikein sopivan oikoreitin, josta kesälomilta tullessa on hyvä mennä, eikä tarvitse ajaa Jyväskylään saakka ensin mutkaa.
Milloinkahan mä eksyn sen verran kunnolla, että se epämääräinen hiekkatie ei tunnu hyvältä idealta, oikaisee miten paljon hyvänsä?
Ajeltiin, ajeltiin ja vastaan tulee Y-risteys, jossa ei ollut tien nimeä kumpaankaan suuntaan. Joku olisi kääntynyt takaisin, mutta eeeeenhän minä! Entten tentten vaikka vasemmalle. Kilometrikaupalla monttuista hiekkatietä, korpea ja lisää monttua. (Ei karttaa, ei navigaattoria, ei nettiä...) Viimein päästiin asfaltille, hyvin kaponen tie vielä sekin. Mutta nyt hetken ajettuani löytyi edes joku viitta! Ja sitten puhelu veljelle, jotta katsotko missä päin on tällainen tie ja kumpaan suuntaan mun pitää kääntyä. (Pienen hiljaisuuden jälkeen puhelimesta kuului varovainen : "Nii mihin sä olitkaan menossa?" ja "Ai mitennii et tiedä, minkä kunnan alueella olet?" :D)
Mutta viimein perillä! Porukkaa oli mukavasti ja oli ihana nähdä kerhon uusia tulokkaita ja tulevaisuuden lupauksia. :)
Ihanaa, että paikalla oli myös kuvaaja, joka kärsivällisesti otti kuvia pyynnöstä.
Kiitos paljon Salla Kuikalle hienoista kuvista!
Jep, Oonakin juoksi oikein mallikelpoisesti:
...tosin juoksulinjat olivat NIIN oonamaisia, kuin vain mahdollista oli. Lähtö oli hyvä, luja kiihdytys. Sitten koiran pää nousi vähän ja huomasin sen vilkuilevan ison hiekkakasan vasemmalle puolelle, missä lanka pöllytti hiekkaa ilmaan. Sinne siis, vaikka viehe ja Onyx katosivat kasan oikealle puolelle. Vielä muutama reilu ennakointi ja Oona taisi juosta vain kolmasosan koko radan matkasta. Fiksu tyttö: mitä sitä juoksemaan pitkää matkaa vieheen perässä, kun voi mennä odottamaan, että viehe vedetään syliin! Jei...
Mutta hei: Se kuitenkin juoksi sen koko matkan!
Onneksi Onyx ei tuntunut välittävän parinsa omalaatuisista linjauksista.
Koska maastona oli hyvä hiekkapohja, myös Omega pääsi moottorivieheen perään. Sille viehettä tosin vedettiin vain muutaman kymmenen metrin suora. Mutta oli mukava nähdä, millä volyymilla Omega ampui vieheen perään! Ensimmäisiin harjoituksiin verrattuna Omega ei nyt vieheellä kiinnittänyt huomiota yleisöön ja muihin koiriinkaan, pärinä ei haitannut lähtöpaikalla ja kropan hallinta kiihdytyksestä jarrutukseen oli oikein hienoa. Kohta olisi tiedossa koppitreeniä ja Kaupissakin pitäisi ajella kerta jos toinenkin.
Ome jarruttaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti