Kesälomailua

Ei se elämä yhtä kilpaurheilua ole, vaan normiarkea eletään suunnilleen 360 päivää vuodessa. Kesäloma oli ja meni aivan liian nopeasti. Maaseudun rauhassa vietettiin pari viikkoa, olipahan vain ehanata! Parin kilometrin päässä kotitalosta löytyy iso suo suolampineen. Liian harvoin käydään kyllä siellä, asiaan pitää tehdä muutos. Omega rakastaa sitä paikkaa. RAKASTAA! Höpsähtää joka kerta pehmoisesta ja märästä suomaastosta ihan kokonaan. :) Seuraavassa tunnelmapaloja eräältä reissulta, jossa saaliina oli myös reilu litra lakkoja, nam!

https://picasaweb.google.com/elettaria80/20130707?authkey=Gv1sRgCIHK8_v0lo_RyQE 


Lisäksi sekalaista kuvakollaasia heinäkuulta. 

Omegasta peruskivakuva...

 











...ja Omegasta perushulluuskuva. :D

 











Oona väijyy västäräkkiä. :D
Johtuuko se linnun lentotyylistä, tai mistä lie, mutta näiden perässä spurttailee Oonakin mielellään, vaikka muuten linnut eivät yleensä aiheuta mitään reaktiota. Ihan kiva näin, västäräkillä nyt ei ole ongelmaa ehtiä pois lähestyvän vinttikoiran alta. 










 


Kiva nähdä vieläkin hetkiä, jolloin Oonaa hassuttaa, niinkuin nuorempana. Tässä otetaan kiinni tuulessa kieppuvaa lehteä, vierivää kivenmurua tai jotain muuta yhtä jännää. 

Koskikaran kierroksella keväällä. Ihana paikka, tuolla vieraillaan usein. 

Tänään bongasin taas eräässä yhteydessä maininnan, miten Suomessakaan jotkut afgaanit eivät pääse kokemaan sitä peruselämää, mikä minun mielestäni kuuluu jokaisen koiran perusoikeuksiin. Mutta kun se turkki ja kamalaa kun jos vaikka risuja tarttuu ja karva katkeaa. Sekään ei saa olla syynä, että ei siitä turkista niin väliä, mutta kun ei jaksa sitä siistimistä.
Aaargh! Näen punaista aina asian tiimoilta. Tietysti liikuntaa voi saada muullakin tavalla, mutta onko se koiran elämää... Saatan inhimillistää, mutta meidän arkeen kuuluu metsälenkkeily risuineen päivineen. Tokihan tässäkin olisin voinut vetää koiran putrakon ohi, mutta kun tiedän, miten tärkeä riitti tuo kastautuminen eräälle mustalle on... :)
"EHANAA rapavelliä, ootas Mamma mä vaihdan vielä toiselle kyljelle..."

Noonalii kotitiellä.















...ja Noonalii tylsyyteen kuolemassa. :D
On muuten tarkka vahti, vaikka näennäisesti makaileekin tukka silmillä. Välittömästi käy vahtihaukku, jos vaikka traktori menee ohi. Greyllä ei ole mitään mielenkiintoa pihan vartioimiseen ja Oonan hälytyksen käydessä se vain juoksee seurana mukaan korvat pystyssä, jotta ketäs me tänään päästään suukottelemaan! :D













Vielä muutama suokuva. Niinkuin sanottua, Omega arvostaa! Se piehtaroi vain lumessa ja suomättäillä. :)
 





































Näitähän riittää... Nam!














Horisontti vinossa, mutta ihana kuva silti. Tupasvillainen suo, ihanan näköistä.














Suohiiwiö!














Ylivaloittunut kuva, mutta niin ihana. 
Oona Noonalii on niin itsensä näköinen tässä, pieni kulta. 
Niin tärkeä ja rakas, ettei sanoja aina löydy. :)















Ja vielä yksi semimummon vauhdittelukuva. :)

SM-finaali

Ja taas kohti Haukipudasta. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin onneksi oli kesän viimeiset skabat siellä. Välin ajaminen alkoi pikkuhiljaa nyppiä ja tuolla radalla on nyt ollut sen verran epäonnistumista, että pieni tauko tekee allekirjoittaneelle hyvää. (Rata ja henkilökunta superia, mutta kun ei onnistu niin ei.)

Finaalipäivä meni... noh, onneksi oli jossain vaiheessa ohi. :P
Omega alkoi tutista ja täristä ensimmäisen kerran kotona, kun se huomasi mun kädessä kuonokopan ja manttelin. Katse lasittui ja koira seurasi mua lopun aikaa kuin hai laivaa.

Menomatkalla pienikin hiljentäminen ja koira pomppasi ylös korvat pystyssä: Joko ollaan perillä? 

Käännyttiin Virpiniementielle (radalle matkaa vielä jokunen kilometri), jolloin grey aktivoitui, jolloin silmä taas seisoi ja kuola alkoi valua. Ilmeisen hyvin tiesi, että kohta ollaan perillä. Autossa ei meinannut rauhoittua nyt mitenkään ja välillä koko Avensis resonoi, kun greyn lihakset tärisivät. 

Kisapaino on nyt saatu pysymään reilussa 23 kilossa, jotain hyvääkin kuitenkin. 

Esittelyssä suurin osa greyhoundeista kävelee tasaisesti. Paitsi meidän Maikke. Pitää olla koko ajan varuillaan, tai se voi leiskauttaa sieltä vaikka suoraan silmille ja tömäyttää päällään hampaat sisään. Miten voi pieni ja kiltti grey niin seota?

Lähtö taas, jälleen surkea. Se on ollut Omegan vahvuus, mikä hemmetti siinä nyt on. 
Jäi aika reippaasti jo etusuoralla, ekassa kaarteessa meinasi mennä pitkäksi (onko se oikeasti niin hankala muistaa, että suoran päässä käännytään?) ja jäi lisää. Takasuoralla alkoi vähän kiriä ja viimeisessä kaarteessa nousi taistelemaan viidennestä sijasta. Etusuoralla kontaktia kamun kanssa ja hävisi viidennen tilan KOLMELLA sadasosalla. Heittämällä vitoskoiran ohi maalisuoran jälkeisessä kaarteessa ja lähti kirimään muuta porukkaa kiinni. (Treeneissä tulen kokeilemaan 680m:n matkaa, uskoisin että kipaisee sen kohtuu aikaan. Uskoisin...)

Kyllä nimi on ollut niin enne, mutta Omega SM-finaalin kuutonen. B-finaalissa se olisi taistellut voitosta ja sikäli ärsyttää että tämä on hävitty sija.Vääränlainen ajattelutapa, tiedän.

Omega paransi jälleen kymmenyksellä ennätystään ja nousi takaisin luokkaan K3. Itse henk. koht. uskon vakaasti, että sillä olisi mahdollisuuksia vieläkin parempaan, nyt on ollut niin paljon kaikkea epäonnea ja shittiä mukana, ettei tosikaan. Vähän saadaan katsoa peiliin sekä minä että Omega... Mutta tästä jatketaan. Koira on pysynyt terveenä, kunnossa ja ehjänä, vaikka nyt on ollut aika tiukassa tahdissa skaboja. Siinä voin onnitella itsenäni, ehkä jotain on tehty oikeinkin.

Omega SM finaalin esittelyssä

Tiukasti porukan kannoilla

Suomen parhaat nartut