Murtumahan se.

Ontuma jatkui ja nyt alkoi selvästi vähän ärtyä pienen rasituksen jälkeen. Ja eilen tunsin selvää turvotusta metakarpaalialueella, joten tänään kun menimme hakemaan ensimmäisiä rokotuksia, kuvasimme jalan. Onnistui hereillä oikein mainiosti!

Ja murtumahan siellä, 3. metakarpaaliluussa. Murtumalinja oli hyvin kohdallaan, kuvassa näkyi vain ("vain") pieni poikittainen murtuma ja viereiset luut olivat ehjiä. Pakettihoitoa ei siis tarvitse, koska viereiset luut toimivat lastoina. Kipulääkettä tarvittaessa ja ensimmäiset pari viikkoa täysi liikkumiskielto. (A-p-u-a...) Sitten voi alkaa pienesti kulkemaan remmilenkillä ja seurataan, miten jalka kestää. Vapaata riehumista 5 viikon kuluttua. Voi miten suuresti toivon, että saadaan jalka siihen mennessä kuntoon! Ei ole koirapennun elämää sellainen, jos ei pääse juoksemaan! 

Unna onneksi ei itse tunne oloaan kipeäksi. (Joka voi olla hetken kuluttua tietysti ongelmakin, kun virtaa alkaa kertyä...) Touhuaa ja on iloinen oma itsensä. Mutta nyt on painimatsit Oonankin kanssa pannassa ainakin pari seuraavaa viikkoa. Voi kurjuus!

Nyt kaikki peukut pystyyn, että Unski saadaan nopeasti kuntoon!

Unna sitä, Unna tätä

Hieman taas kuulumisia ja kuvia. 

Pikkupikkupentuaika alkaa olla ohi, kasvua on suunnilleen kilo ja viikko. Nyt on jalkojenkasvatusaikaa ja viimeinenkin pennunpyöreys on kadonnut. Vauvahan tuo on toki vieläkin.

Laumaan se on otettu nyt 100%:sti mukaan, etenkin Oonan kanssa on yhteinen sävel löytynyt ja jessus sitä menoa välillä. Meno on muuten hiljaista, ähinää ja ähkäisyjä painimatsin käydessä, ellei oteta huomioon kolinaa, kilinää ja helinää, kun kaikki kevyempi (ja vähän raskaampikin) lähtee sisätiloissa välillä lentoon.

Unna osaa hyvin nimensä, ja kun kutsu käy, niin useimmiten luokse tullaan suorinta reittiä. Tässä jumalattoman puupinon yli! Vähän jo ärtyneenä huusin sitä, että koitas nyt tulla, mihin taas jäit. Sitten alkoi käydä ropina ja tää ilmestyi kasan päälle. Oli pakko mennä ohjaamaan pentua sivusta alas, koska hetken aikaa pieni afgaani mietti, leiskauttaisiko täältä kolmesta metristä tielle, niin ei olisi niin pitkästi käveltävää...   

Vaan kyllä se on taas kotipuolessa piha aidattava, sen verran vievät Camel bootsit välillä turhan kauas. Yksi ilta (yö!) kävin hakemassa sen pelloilta pois, kun oli iskenyt väliaikainen kuurous. Siellä se kuutamon valossa hyppeli kuin kettu menemään. Tuolloin oli lumi maassa ja Unnalle hankikanto. Olihan se varmasti kiva nuuskutella myyränjälkiä ja seikkailla ojissa, mutta kun nukkumaan ajattelin... Oli muuten yllättävän raskasta kahlata lumessa, jota oli minua puoleen pohkeeseen ja kantaa parisataa metriä rimpuileva kymmenkiloinen pentu pihaan. :D 

(Kotitalomme siis sijaitsee "keskellä ei mitään", kaukana isommista teistä ja on tien viimeinen talo, eivät koirat muuten saisi näin vapaasti kuljeskella.)

 

Harmittavasti minulla ei ole oikein järkeviä kuvia Unnasta ja Oonasta, mutta tässä mennään lujaa Omegan kanssa.

Nujuamista ja hammastelua...

 






















 
...ja välillä päikkäreille kamun kanssa asettumista.
 
 

Unskin sievä nassu. Korvakarvatkin alkavat jo hapsottaa.

Perusafgaaniasento. :D











Ja ensimmäiset posekuvat kotona! 
Pentu oli riehunut kolme tuntia ja alkoi etsiä nukkumisasentoa. Ajattelin, että nyt se on vähän väsähtänyt ja voidaan kuvata. Kamera räiskäsi sarjatulta, kun Unna istui välillä sylissä, teki hyppyjä tai selällään potki jaloillaan. Työvoitto! :D 

Se "kantaa" itsensä ihan kivasti vapaana, häntä vähän unohtui, kun piti namia niin tarkasti seurata. Ja kohtahan se iski peppunsa maahan, koska sillä tavalla aina on saanut palkan.
Ollaan harjoiteltu tuota kyllä tosi vähän, sikäli ei voi lainkaan moittia lapsen käytöstä, parhaansa Pieni teki!

Muutama vähän sinnepäin. Toinen ihan liikaa venytetty, toisessa selkä menee köyryyn, epätarkkoja jne jne je. Mutta verrokkikuviksi myöhempiä varten.

Pesin muuten Unnan ensimmäisen kerran ammeessa. Se tykkää vesileikeistä tosi paljon ja niin se ihan itse kävi ammeeseen istumaan, jotta pystyi läiskyttää shampoovettä ja -vaahtoa paremmin etutassuilla. :D Suihkusta tulevaa vettä yritti suuhunsa ja tassuilla hakkasi veden pyörteitä. Hauskaa oli, molemmilla. :D

Puristelin enimmät vedet pyyhkeisiin ja päästin pennun kylppäristä. Jolloin se ampaisi välittömästi kissanhiekkalaatikolle ja SUKELSI sinne hiekkaan. (Paakkuuntuvaa mikrohiekkaa...) Onneksi sain kopin, kun se sieltä ryntäsi seuraavaksi olkkaria kohti. Yhtä savivelliä kintut ja maha täynnä.
Pesin Unnan sitten toisen kerran ammeessa... :D

Ja sitten vielä tarina pienestä tapaturmasta.
Eniten olen nyt pelännyt sen keikkumista sohvakaiteilla ja komentanut alas heti tavattaessa. Mutta kun tuo lapsi veti kahdeksan kilon kahvakuulan varpailleen. 
Otti kahvasta kiinni ja lähti vetämään, jolloin kuula kippasi nurin ja kahva löi tassun päälle. Jumalaton parku ja hetken ajattelin, että nyt meni varvas poikki. Nyt se vähän keventää tassuaan, mutta kun varaa sille kuitenkin, ei ole turvotuksia eikä selvästi kipeitä kohtia, niin seurailemme. 

Oppiko pikkuneiti tästä jotain?
Ei, pari päivää myöhemmin se oli taas äristen kahvassa kiinni, että liikutkos siitä perhana...

Ja taas vähän kuvia

Ärsyttävän hämyisiä päiviä (kuvata), mutta minkäs teet. On kuitenkin ollut mainiot ilmat ulkoilla, nyt on luvattu pakkasia ja se vähän haittaa menoa. Huomenna pitää ommella mantteli.

Haastavaa nykyään tämä uloslähtö. Kun olen saanut ensimmäisen kengän jalkaan, toinen kenkä pitää käydä hakemassa Unnalta, vääntää pois suusta ja yrittää saada jalkaan, vaikka pentu tekee kaikkensa estääkseen. Kun viimein olen saanut nauhat solmittua, huomaan, että toisesta ne on jo auottu. :D

Yhyy, pentupantaa piti jo suurentaa seuraavaan reikään.

Nyt kortille alkaa tulla jo ihan asennekuvia. Juoksutekniikka on tietysti edelleen kömpelö, mutta kehittyy koko ajan. Tässä väistetään heinänkortta toinen silmä kiinni. :D

 











Tömps. 
Välillä mennään rumasti nurin ja sukelletaan lumeen.  













Omegan perässä täysii!













On kyllä niin afgaanimaiset otteet, että välillä ihan naurattaa. Kun greypennulla jalat vie aakeelle laakeelle, niin kyllä tämä tykkää jo nyt kikkailla puiden välissä, kivillä ja kannoilla. Kun tulee vastaan sankempi pusikko, niin vauhtia lisää ja silmät kiinni! :D














Onneksi pennun jalat kasvaa mittaa suunnilleen samaa vauhtia, kuin luntakin tulee. Silti lumi pöllysi ja saimme tänään irroitella Unnasta ensimmäiset lumipaakit pois! Ihan tuli golf-pallon kokoiset paakut takajalkoihin (persvilloihin). Alkaa pikkuhiljaa turkkikin tehdä tuloaan.

Unski kyselee mäen päällä, eikö me tultais samaa reittiä myös. 
Hyvin on itsenäinen pentu, nyt oli taskussa uunissa haudutettua kanaa ja luoksetuloa palkattiin joka kerta juhlallisesti.














Maisema oli kyllä kaunis, vaikka ei tämä talvi ihan lempparivuodenaika olekaan.



















 Oona katselee, että hohhoijaa taas tuota greyn menoa. :D














Mun jengi. :)

Unnalta sitten löytyy kokoa korvista ja tassuista! :D 
Ei ihme, ettei välillä kuule, kun on noin isot lärpättimet korvilla. ;)  

Unna edestä, Unna takaa...

Vihdoin kuulumisia!

Reilu viikko on nyt vierähtänyt ja onhan tässä ollut menoa ja meininkiä. Hyvässä mielessä.
Pikkuhiljaa osataan remmissä kävellä suunnilleen samaan suuntaan kaikki, mutta onhan ne remmit välillä solmussa. Ja aatella, että kun Unna-tyttönen, 9vkoa, osaa odottaa kauniisti ruokaa istuen! Se tulee siltä ihan luonnostaan, josta olen nyt alkanut palkkaamaan. Nimensä osaa, mutta erittäin valikoiden. On hyvin itsenäistä sorttia, joten luoksetuloa pitää palkata, toistaa, palkata ja palkata. Ulkona irtoaa helposti laumasta, kun jotain mielenkiintoista näkyy.  

Pari kertaa Unna on vetänyt sängystä kaikki alas petaria myöten. Jos Unna ei pääse sängylle, niin sänky tulee Unnan luokse. :D Onneksi pissat osuvat 80%:sti paperille, eikä esim. omalle pedille. Tai mun lattialle vedetyille petivaatteille. :D

Mutta antaa kuvien kertoa, Canon on räiskännyt jonniin verran... :D

Heti sai kyllä huomata, että afgaanimaiseen tapaan tahtoa löytyy ja jääräpäisyyttä myös. Sohvalle ei päästä vielä hyppäämällä, mutta kiipeämällä Unna onnistuu joskus. Jos muksahtaa lattialle sen kahdeksannenkin yrityksen jälkeen, se alkaa äristen purra sohvan nurkkaa: "Tyhmä sohva, tyhmä tyhmä sohva!"
 


















Kissoihin on tutustuttu toistaiseksi ihan sievästi. Ekana iltana Viivi tuli ihan samalle piimäkupillekin. Nyt Unna on välillä yrittänyt antaa vauhtia, mutta toistaiseksi on tultu itkun kanssa takaisin, kun on saanut piikkikintaasta. Välillä tekee kuitenkin niin mieli mennä morjestamaan, jolloin Unna pyyhkii tassullaan jo valmiiksi nenää. "Kohta kirpaisee, aijai, kun kohta kirpaisee, lähestyn silti!"

 












Omegan kanssa sopivat samalle sohvalle jo toisena päivänä. 
 











 












Omega on ollut vähän hämmentynyt pennun tulosta. Hirvittävän kiinnostunut, mutta toisaalta loikki naskaleita karkuun ensimmäiset päivät. ...kunnes sitten.... :) 


 


















Ulkona Omega meinaa hieman kuumua liikaa ja ottaa vähän liian lujaa pentua kiinni, mutta aika hyvin tottelee mun ärjähdyksiä. Ja myös kuuntelee sitten kuitenkin Unnaakin: jos se parahtaa (joskus jo valmiiksi), niin grey loikkaa yli ja jatkaa matkaansa. Jolloin Unna kiitää perään. 

Herttinen, miten on vaivatonta pennun kanssa, kun on oma takapiha! Edes tuollainen pikkuruinen. Kun pentu pyörähtelee pissahätää, niin nakkaat ovesta. Kun alkaa aamu-iltapäivä-alkuilta-iltavillit, niin nakkaat ovesta. 

Luulin, että aitaus on pennunpitävä, mutta niin se eräs aamu pikkuafgaani löysi pienen kolosen josta avautui suuri ja mielenkiintoinen maailma! Olin päästänyt Unnan aamulla takapihalle ja aloin vasta sitten itse pukeutua ajatuksena liittyä seuraan. Samalla sekunnilla näin pennun kirmaavan aidan toisella puolella, joten ei kun kengät jalkaan ja perään. ....alusvaatteisillani. Kello oli vasta kuusi aamulla, joten toivakseni tätä showta ei kovin moni nähnyt. Melko piristävää, oli kuitenkin -8 pakkasta!

Mutta voi sitä vauhdin hurmaa! 
Vaan kohtapa alkaa olla loikka sellainen, ettei enää ehdi edes kiihdyttää, kun tulee aita vastaan. Mutta suurimmat hepulit taltuttanee. 
 












Oona sanoi kolmantena päivänä ulkoillessamme Unnalle, että sä oot tosi jees, leikitään! 
 

Unna vähän säikähti, kun yleensä äreähkö Semimummo tohkeissaan örähteli ja loikki ympärillä.
Mutta niin oonamaista, niin kovin oonamaista! On/Off, välimuotoja ei ole. :D
Ja sitten toissapäivänä pentu oli ihan yhtäkkiä tosi kiva sisätiloissakin. Oona esitti parhaat rallinsa, pentu perässä. Eteiskäytävästä makkariin, makkarista olkkarin sohvan kautta eteiskäytävään. Nyt Unna oli heti messissä ja yhteinen sävel löytyi välittömästi. :)
(Omegan kanssa tuota rallia ei harrasteta, koska se on Oonan mielestä paheksuttavaa. :D)















Muuten vain hassu kuva, kun Unna kuuntelee tarkasti. :D

Aika harvoin se on paikallaan hereillään, joten yksi posekuvakin. :D

On se sievä. :)
(Joko olen kertonut, miten kertakaikkiaan yllätin itsenikin tuon pentupannan kanssa? On niin pinkki ja on strassia siellä ja täällä. :D )

Isosiskojen kanssa :) 
Viikko sitten Oonalle oli ihan samantekevää, missä pentu menee, ignoorasi tämän täysin. Nyt lenkillä se selvästi katseellaan seuraa nyt, paitsi minua ja Omegaa, myös Unnaa. Pentu on siis otettu virallisesti laumanjäseneksi. :)

"Heyyy, wait for meeeee!"

Vielä muutamat rallatuskuvat tältä päivältä. Aurinko paistoi, mutta pilvien takana, joten vähän oli hämyistä ottaa kuvia. Mutta se on pieni niin vähän aikaa, joten laatua ei nyt tuijoteta.

Unnan suuri seikkailu alkoi!

Siinä se nyt on, meidän Unna!















On muuten ihan koko perheen voimin etsitty nimi: Oona nukkui jaloissa, Omega vieressä sohvalla. Viivi ja Verski hyrisivät sohvan kaiteella ja Nappula kainalossa. :D Mitäpä me isolla talolla, jos oleillaan kuitenkin samalla neliöllä kaikki? :)

Olin listannut liudan nimiä, kun netin syövereistä tuli nimi Unna vastaan. Ja se oli siinä. Ihan on sattumaa, että nimen olisi voinut johtaa myös virallisesta nimestä Umnia. Joka muuten on arabiaa ja tarkoittaa toivottua, lahjaa. Voisiko olla enemmän osuva nimi! 

Oona on vähän järkyttynyt. Se on nyt usean kerran loukkaantuneena ihan kääntänyt selän ja on kuin pentua ei olisikaan. Unna menee perässä ja yrittää mielistellä.

Omega puolestaan on hyvin hämmentynyt. Se ei oikein tiedä, miten suhtautua. Välillä on menossa haastamaan leikkiin, mutta toisaalta pakoilee tieltä. 

Mutta Unna on ollut talossa tätä kirjoittaessa vasta muutaman hassun tunnin. Huomenna käydään ulkoilemassa koko porukka ja eiköhän se yhteiselo ala sujumaan. :)

Kotimatkan (4 tuntia) Unna nukkui mun sylissä. Ensimmäisen tunnin vähän oli levoton, kun ei löytynyt oikeanlaista asentoa ja maisemakin vilisti silmissä. Sitten nukkua tuhisi loppuajan. Söi oikein hyvällä ruokahalulla ensimmäisen ruokansa melkein heti kotiuduttuamme ja alkoi välittömästi leikkiä leluilla. Ihan kuin olisi ikänsä asunut täällä. Ihanan reipas afgaaninalku! 

Ja sitten vielä Omegan sängystäputoamiset Part 2.
Eilen aamuna olin jälleen hereillä ennen koiria ja huomasin, kun grey meinasi taas kääntyä tyhjän päälle. Tajusi sen itsekin ja ohhoh, mikä kiljuminen raikasi: "Aiaiajaaajjaijajaiiiii"
Omega sai kuitenkin nytkäytettyä itsensä sängyn puolelle ja oli yhtä aikaa varsin hämmentynyt ja nolokin. Olisi voinut sattua. :D

PentuPentu

Se tunne, kun melkein pakahtuu onnesta... ♥ 
Vielä viikko ja kirjaimellisestikin kultainen tyttö saapuu kotiimme. :)

Tämä oli jännittävä kesä.
Sain tietää, että Pinja astutetaan (olin sanonut jo vuosia sitten Pinjan omistajalle, että mahdollisesta pennusta olisin kiinnostunut) ja sitten alkoi piinaava odotus. Lopulta ultran aika, kyllä, pentuja on. Sitten jäätävää jännitystä, syntyykö riittävästi tyttöjä. Ja vaikka tiesin, että bläkkäreitäkin olisi tuolta mahdollista syntyä (yksi lempiväreistäni), toivoin kuumeisesti saavani klassisen goldenin.

Ja sellaisen sain! ♥ Ihan piti itkut tirauttaa sen kunniaksi, kun tiedon sain, jolloin tiesin varmaksi, että vaikka kolme koiraa tulee teettämään työtä, niin se tulee ehdottomasti olemaan sen arvoista.

Kiitos kuvista Kirsi Nousiaiselle. :)

Tässä koko pentue, kolme goldenia tyttöä vasemmalla, oikealla golden ja bl&tan pojat. Minun tyttöni tuossa edessa, toinen vasemmalta. 

Tässä PentuPentu miettii maailman menoa. 
Ei, tytölle ei ole vielä kutsumanimeä. Muutaman ehdotuksen välillä vielä pohdin.
Virallisesti hän tulee olemaan Kirman Umnia. ♥














Tässä loikkaa Piian tyttö. ♥














Sellaista tyhmää hymyilyä ja huokailua. Voiko tämä olla tottakaan, minulle tulee afgaanivauva! :)

Ja pentueuforia on ollut (on!) melko mielenkiintoinen mielentila. Kun Oona oli inventoinut roskiksen sisällön, jota aloin melko hektisen työpäivän jälkeen siivoamaan, melkein hyräilin ja hymyillen Oonalle sanoin, että kohtapa saat opettaa kaikki tietosi ja taitosi eteenpäin. :D Luulisi vähän kaduttavan tähän järkkyyn kura-aikaan, että tulee yksi pestävä lisää. Juuei kaduta, odotan ihan kuumeisesti pentua kotiutuvaksi! :D

Sitten vielä kertomus O-tytöistäni eiliseltä aamulta, kopsattuna suoraan FB-päivityksestäni:

Omega, 4v, putosi TAAS aamulla sängystä. Mä olin jo hereillä ja luin kirjaa. Omega vaihtoi asentoa tyhjän päälle, mutta ei saanut tehtyä muuta kuin venytettyä kaulaansa epätoivoisena ja kurkusta kuului sellainen ggggnnnnhhhh. (Se oli peiton mutkassa, eikä saanut jalkojaan avuksi.) Onneksi oli pehmeä laskeutuminen, kun Oona nukkui sängyn vieressä, just sopivasti siinä alla.
Omega ei uskaltanut nyt liikkua yhtään, pidätti varmaan hengitystäänkin silmät lautasen kokoisena, kun se odotti, että nyt irtoo varmaan pää. Oona ei reagoinut yhtään mitenkään, vaan katsoi mua sieltä Omegan alta paljon puhuvalla ilmeellä. "Niin, tällaisen kanssa minä elän." Sitten se puhisten kiskoi jalkansa greyn alta ja siirtyi raskaasti huokaisten nojatuoliin jatkamaan unia.

Niin, ja samaisena aamuna Oona totesi, ettei mahdu sohvalle, jossa olin koneen äärellä ja Omega makasi vieressä pitkin pituuttaan. Se meni takaovelle ja pyysi pihalle. Nousin ja avasin oven, jolloin afgaani ryntäsi sohvalle paikalle, josta just nousin. 
Istutaan lattialla sitten. :)
(Koirat antavat kyllä mukisematta tilaa pyydettäessä, mutta ei aina tarvitse. Ei varsinkaan noin loisteliaan suorituksen jälkeen, vei minua kyllä ihan 6-0.)

Pyhä-Häkissä

Sain vihdoin aikaiseksi käydä Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Olemme monet kerrat (kymmeniä, kymmeniä kertoja!) ajaneet melkein vierestä ohi, mutta ollaan oltu silloin matkalla kotipuoleen vierailulle ja yleensähän kissat matkaavat kyydillä myös. Silloin ei voi pitää useamman tunnin taukoja. Tällä kertaa kisuilla oli hoitaja ja me lähdimme tutustumaan kohteeseen. 

 

Heti lähdössä tuli kiva mieli hyvinkin pienestä asiasta:

 

Portista tultuamme vastassa oli pumppukaivo ja siinä pieni kuppi, jossa luki: Koiran kuppi. Oikeinko Suomen maasta löytyi paikka, johon koiran kanssa on jopa tervetullut?! Oli ihan kuvanottamisen paikka. :)

Jo alkumetreillä ihastuin paikkaan: vanhaa metsää ympärillä, paljon upeita keloja, naavaa, ... Lisäksi meille sattui ihanan aurinkoinen päivä.  

 

Oona hyppäsi namin motivoimana mielellään poseeraamaan.

Luontoon.fi -sivustolla Pyhä-Häkin nähtävyyksiin mainittiin Iso Puu ja Uusi Iso Puu. Nauratti, että kaikkea sitä. Mutta jestas, se olikin vaikuttava näky. Tämä puu on aloittanut kasvunsa 1600-luvun puolivälissä. Mutta mä olenkin vähän sellainen puunhalaaja, joka saa voimaa metsästä, ei ihme, että veti nöyräksi. :)
Oona tykkäsi myös: se teputti lavaa pitkin pari kertaa puun ympäri. :D




















...ja Maikke sai hepuleita, kun oli ihanan kimmoisa ja pehmoinen kangasmaasto, sekä paljon puita, joiden yli loikkia. 

Maisema vaihteli tuon reilun kuuden kilometrin matkalla ihan kivasti. Ei suuresti nousua ja laskua, mutta oikein kaunista seutua.    

Muuten vain söpöinen kuva Noonaliista. Pitihän se tuollakin välillä tarkkailla, asuuko täälläkin lolavia. 
 











Eh...
Toisaalta nämä pikkupikkurappuset rungon yli olivat ihan hauskat. Toivottavasti ne on rakennettukin vitsinä. 

 











Menee vähän samaan sarjaan kaatuneiden runkojen kanssa, joista on sahattu pois polun levyinen osa, ettei vaan joudu liikaa nostella jalkoja. Kyse on kuitenkin korpimetsästä. Hienoa, että pidetään huolta poluista, mutta missä se raja menee, miten helppokulkuista maaston tulee olla? (Toki poikkeuksena liikuntarajotteisille tarkoitetut reitit.)
Well, ehkä ihan turhaa valittamista. Upeaa, että näitä paikkoja on olemassa!

Aina ei jakseta olla aktiivisia. Tässä kuva sunnuntailta kun vain löhöttiin, katsottiin DVD-boxia läpi ja pötköteltiin. Omegakaan ei jaksanut nousta syömään Dentastixiään vaan mukelsi sen makuultaan. :D