Elliksen operaatio

Huomasin Nellin mahassa kolmisen viikkoa sitten kaksi pientä pattia, ihan nisän vieressä. Kipin kapin lääkärille ja kun keuhkot oli kuvattu puhtaaksi, varattiin leikkausaika.

Leikkaus oli tunnissa ohi, leikattu patti lähetettiin patologille ja jäätiin odottamaan tulosta. Nelli toipui leikkauksesta hienosti. Tulimme kotiin ja kissa oli muutaman tunnin vielä nukuksissa boxissaan. Illalla se hieman etsi paikkaa ja oli levoton. Aamulla kun heräsin, kissa istui tyynyn vieressä vanhaan tapaansa ja kehräten toivotti hyvät huomenet. Häntä pystyssä hilpatti keittiöön odottamaan aamupalaa, eikä haavaa suojaava puku häirinnyt yhtään! Lääkkeen annostelu hieman epäilytti, Nelli kun on aina kuolannut ja oksentanut perus matolääkkeetkin. Mutta nestemäinen kipulääke meni kuin menikin alas asti.












Viime viikolla poistimme tikit ilman minkäänlaista tappelua ja Nelli pääsi eroon puvustaankin, joskaan korsetti ei ole menoa lainkaan häirinnyt. Massukarvoihin oli tullut puvun alla muutama takku, mutta nekin saatiin kammattua auki Nellin päiväunien aikana.
Mitä, kilpparikissatko muka vaikeita? ;)

Vaikka tiesin, että kissojen nisäkasvaimet ovat yleensä pahalaatuisia, eläinlääkärin soitto silti pysäytti. Adenokarsinooma. Voi itku.

Jos tulee yksi-kaksi pattia lisää ja keuhkot ovat edelleen puhtaat, leikkaus kannattaa vielä uusia (etenkin kun huomasin, miten nopeasti kissa siitä parantui!), mutta jos keuhkoihin tulee muutosta tai patteja alkaa ilmestyä tiheään tahtiin, annamme olla...
Tilannetta voisi kontrolloida esim. puolen vuoden kuluttua keuhkojen kontrollikuvilla, mikä luultavasti tehdäänkin, jos tilanne ei muuten muutu miksikään. Omalle mielenrauhalle on hyvä tietää, missä mennään.

Nelli Ellinen voi kuitenkin hyvin, se on pääasia. Nelli täytti 16.10. siskonsa Veronican kanssa 11 vuotta. Viivi täytti saman verran vuosia jo kesäkuussa, keski-ikäisiä frouvia siis ovat.
...and they are still going strong!
Juuri viime viikolla ajattelin, kun yläkerrasta kuului TÖMPÖTI TÖM frouvien leikkiessä ja spurttaillessa, että afgaanit eivät pidä tuollaista meteliä leikkiessään. :D

Tässä vielä suomennettu patologin vastaus lähetetystä koepalasta:

KUVAUS:
Monipisteinen nodulaarinen (ihonalainen kyhmy) maitorauhaskasvaimen hyperplasia, joka on hyvin rajattu. Osittain tiivistynyt/kapseloitunut, paikallisesti infiltroitunut massa, jossa tubulusepiteelin uudiskasvua, kohtuullista tumien kokovaihtelua, tiheää mitoosia ja jonkin verran nekroosia.

DIAGNOOSI:
Tubulaarinen adenokarsinooma ja maitorauhasen hyperplasia.

ENNUSTE:
Varauksellinen. Kissojen maitorauhasten adenokarsinoomat ovat paikallisesti infiltroivia ja lähettävät usein etäispesäkkeitä paikallisiin imusolmukkeisiin ja keuhkoihin.

KOMMENTIT:
Lohko sisälsi useita ihonalaisten kyhmyjen keskuksia ja tämä voi olla yhteydessä hormonaaliseen tai muuhun ulkoiseen ärsykkeeseen. Siinä on yksi iso adenokarsinooma paikallisesti infiltroituneena, mutta massa on poistettu kokonaan. Valtaosa (80-96%) kissojen maitorauhaskasvaimista ovat maligneja, pahanlaatuisia. Hyperplastiset vauriot ovat yleisempiä, mitä adenomat. Invaasio ja koko tuntuvat olevan tärkeimmät ennustetekijät kissojen maligneissa nisäkasvaimissa. Jos leikkaushetkellä kasvaimen halkaisija on alle 2cm halkaisijaltaan, elinikä ennuste on merkittävästi parempi verrattuna yli 3cm halkaisijaltaan olevaan kasvaimeen.
Tarkkaillaan uusien kasvainten kehittymistä.

Oravaepisodi

Oona on siis ihan hassuna oraviin. Ja kun siihen yhdistetään varsin hassu Mamma, niin aina välillä sattuu ja tapahtuu. Vaikka minulla on varsin hyvä mielikuvitus, en olisi ikinä osannut arvata seuraavaa tapahtuvaksi:

Lähdin työpäivän jälkeen viemään Oonaa ulos. Nurmikolla näin oravan ja hieman höpsähtänyt kun olen, halusin näyttää Oonallekin oravan, kun Neitikoira oli koko päivän joutunut olla yksin ja näin voisin piristää hieman päivää.

Orava päästi meidät parin metrin päähän, eikä jaksanut häiriintyä, vaan söi välipalaansa. Koira vallan tärisi, mutta oli hiiren hiljaa! Viimein orava käätyi katsomaan meitä kunnolla ja nenä pystyssä haisteli edelleen pureskellen safkaansa. Kun orava oli saanut suunsa tyhjäksi, se kiipesi viereiseen mäntyyn. Päästin Oonan siihen puun alle katselemaan, vaan mitä tapahtuikaan...

ORAVA PUTOSI PUUSTA SUORAAN KOIRAN PÄÄHÄN!!!

Oona sattui juuri sillä sekunnilla vilkaisemaan parkkipaikalta kuuluvan kolinan suuntaan ja itsekin ehdin vain tajuta, että eräs ruskea siltä leijaili häntä villisti viuhtoen. Ja poks. Koiraa päähän.

Vielä siinä vaiheessa ei naurattanut ketään. Yritin pitää Oonaa pannasta estäen koiraa syömästä oravaa ja yritin samalla vetää koiraa pois päin, kun orava edelleen pyöri siellä jaloissa. Orava hyppäsi takasin puuhun, mutta taaskaan ote ei pitänyt ja kurre teki taas kaaren. Edellisestä viisastuneena afgaani yritti napsauttaa leukojaan ilmassa ihan vain kokeillakseen onneaan, mutta onneksi omistaja oli hiukan enemmän skarppina jo tässä vaiheessa. Vedin kiljuvan koiran kauemmaksi, ja kun koira heittäytyi maahan makaamaan (edelleen osaa ja muistaa tuon "En liiku mihinkään"- jutun), nostin sen kainalooni ja vein väkisin kauemmaksi, että oravaparka sai hengähtää. Orava oli varsin närkästyneen näköinen ja säkätti nyt koivun oksalla meitä katsellen. Edelleenkään sillä ei ollut kiire mihinkään. Cityoravat...

Mutta kun säikähdyksestä oltiin selvitty ja mä varmistuin, ettei oravalle käynyt kuinkaan (koiralla ei karvoja suussa ja orava vain säksätti meille karva siistinä, nyt pysyen oksalla kuitenkin), alkoi tulla naurua. Voi kamalaa. Oikeasti kävi sääliksi se orava, mutta pitikin taas sattua! Se orava oli siellä korkeuksissa oksalla istumassa ja flip vain! Ja koiraa päähän. Kaikki tapahtui kuin animaatiofilmissä. Uskomatonta.

Eipä olisi Oonakaan varmaan ikinä uskonut, että joku päivä lolava päähän kopsahtaa...