Ellis eläinlääkärissä

Nelli aka Ellis aka Ellinen aka Ellendahl. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
Muistatteko tämän:
http://moonmaid80.blogspot.com/2009_10_01_archive.html

Puolitoista vuotta päästiin ilman oireita, nyt huomasin vasemmassa kainalossa kaksi pikkuista pattia. Tänään kävimme perustarkastuksessa eläinlääkärillä. Nelli esitti parasta osaamistaan kilareiden saamisessa ja naarmuja taisi saada vähän jokainen. Verikoe saatiin otettua kissan ollessa pakkopaidassa (silloinkin tosin sai viime sekunneilla kiskaistua käpälän neuloineen sinne pussiin!), röntgenkuvauksesta selvittiin juuri ja juuri, ennenkuin Nelli kimpaantui. (Nelli saa raivarit sekunnissa ja rauhoittuu takaisin lähes yhtä nopeasti. Mamman oma kilahteleva kilppari! :D)
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Keuhkokuvat puhtaat, perusverikokeissa (maksa, munuaiset) ei mainittavaa. Munuaisarvot tosin olivat ylärajalla, mutta viitearvojen sisällä vielä.
Leikkausaikaa siis varaamaan, jotta saadaan nämäkin mahdollisimman pian pois.

Nellillähän edellisellä kerralla diagnosoitiin pahanlaatuinen adenokarsinoma. Nyt tosin ell rauhoitteli, että kyse voi olla eri tyyppisistä, jopa hyvänlaatuisista kasvaimista, sillä adenokarsonoomalla ei ole tapana lähteä etenemään takanisistä eteenpäin, päinvastoin. Lisäksi nämä patit eivät sijaitse maitorauhaskudosalueella. Edellisellä kerralla kaikki kasvaimet saatiin poistettua hyvällä marginaalilla, sillä voi olla myös oma positiivinen vaikutuksensa. Olin jo ajatellut, että seuraavia kasvaimia ei enää lähetetä tutkittavaksi, kun pahanlaatuisuus on jo selvillä, mutta tämä sai uusiin ajatuksiin. Helpottavaakin! Ehkä tämä ei ole suoranainen tuomio Nellille. Nyt ollaan siis hyvillä mielin! Nellinen täyttää syksyllä 13 vuotta, toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä. ♥

Muutama potretti

Kevätaurinko paistoi makkariin täydeltä terältä ja sain napsastua koirista "melkein-studio-kuvat". Joku kerta mä viritän taakse jotkut kivat verhot, niin saa oikeasti hienot kuvat aikaiseksi. Omegasta kerrankin sellainen greymainen, vähän totisempi kuva. Vaikka minkäs teet, että elämä on kakaralla yhtä nauramista vain. :)














Oona puolestaan oli jälleen niin Rinsessainen, kuin voi afgaanilady vain olla. ♥
Ja ihan naturellina, tassukarvat rustoluista klähmäisinä. :'D

Oona posettaa

Tavoistani hyvin paljon poiketen Oonasta on otettu nyt useana päivänä asentokuvia, koska afgaaniyhdistyksen juhlakirjaan oli saatava kuva. Täydellinen mieluusti. Itse pidän pönötyskuvia vähän tylsinä, enemmän tykkään kuvata toimintaa. Kaivattiin kipeästi siis päivitettyä versiota.
Niin se vain kameramieskin lopulta (day 3) tajusi, mihin kiinnittää huomiota afgaania kuvatessa. Kun se tekniikka ei riitä, handleria voisi opastaa myös. KIITOS TDX!

Kuvia katsellessa voin todeta (vähän ehkä subjektiivisesti... ;)), jotta on se kaunis.
Mun oma afgaanikaunotar. ♥
Tässä tätä sarjaa, en tämän vähemmäksi saanut kuvia, vaikka kuinka yritin. :D
Juhlakirjan kuvaa ei tässä ole. Se on vähän erilainen, mutta kuvaa Oona-Rinsessaa ihan täydellisesti. Odotetaan julkaisuun saakka. :)
Tämä kuva oli vahvasti ehdolla juhlakirjaan ihan kalkkiviivoille asti.
































Tässä kuvassa Oona on erityisen ryhdikäs, taisi nähdä jotain kauempana. :D
Tuolloin kävi hirmuinen tuuli ja välillä karvat olivat itään, välillä lähteen. Tai sitten pyörteellä.














....ja hetken kuluttua Oona fiilisteli tuulessa...














On se sievä. ♥ Me ei ikinä saada kasvatettua noita korvakarvoja. Ne olivat jo ihan kivassa mitassa, sitten koirat olivat yökylässä papan luona, joka oli ostanut puruluita. :D














Saattaa olla, että joku kerta veljeni pääsee handlaamaan Oonaa näyttelyyn. Ilman nameja meno on mieletöntä, Oona ihan intopiukkana ja tohkeissaan.














...ja välillä on ihan revetä riemusta, kun on niin kivaa enon kanssa! :D













Mamman kanssa mennään vain namien kanssa. Kuvasarjan jokaisessa kuvassa kieli pihalla. :D



















Vielä yksi ihana kuva, kun Noona keskittyy namiin.

Oonan oma lemmikki

Meidän lauma kasvoi yhden kääpiöhamsterin verran. :)
Sulo on hänen nimensä ja on aika reipas pikkumies. Ei välitä kissoista, ei koirista, ei hälinästä ympärillä. (Liekö jotain osuutta sillä, että Sulon synnyinkodissa on afgaaneja ja kissoja myös... ;)) Hetken aikaa uudessa terraariossaan ihmetteli, jotta mikäs paikka se tämä ja missähän kaikki sisarukset. Sitten olikin jo hommaa ruokien piilottamisessa ja pikkumökin sisustamisessa.













Hamstereita (kääpiöitäkin) minulla on ollut ennenkin, mutta ainahan se on pieni jännityksen paikka, mitä muu lauma tykkää uudesta tulokkaasta, etenkin kun edellisistä pikkuasukkaista on vierähtänyt jo useampi vuosi. Omegan reaktio sai aikaan hersyvät naurut. Se jähmettyi katsomaan Suloa silmät suurina ja suu unohtui pari senttiä raolleen. :D Välillä Omega katsoi minua ("Näetkö sinäkin tuon?") ja taas hamsteria, suu edelleen auki. Mie hekotin, että laita se suu kiinni. Mutta kun greyn hämmästys oli valtaisa.

Oona oli yllättäin eniten tosissaan. Silmä paloi, se nousi välillä terraariota vasten ja hampaat kalisivat lasia vasten. Mutta se oli ohimenevää. Sulo tuli lasin vierelle katsomaan, kuka siellä koputtelee ja sai Oonan vähän hämilleen. Ja sitten taas Oona yllätti. Sulosta tuli Oonan Oma Lemmikki ja muilla ei ole asiaa Sulon terraarion lähelle. Omega saa vähän vilkuilla, mutta monesti Oona menee ja tönäisee Omegan pois. Koska Sulo on Oonan oma.

Jos kissat nousevat kahdelle jalalle ihmettelemään tai kärkkyvät hyppypaikkaa terraarion päälle, Oona menee paikalle tuhisten ja hätistää kissat pois. Koska Sulo on Oonan oma.

Välillä Oona itsekseen istuu (hyvin kauniisti ja sievästi) nenä melkein lasissa kiinni ja seuraa Sulon touhuja. Ei enää murtautumisyrityksiä tai turhautumisia. Ei, vaan puhdasta mielenkiintoa pikkuöttiäisen touhuihin. Jos Sulo menee mökin taakse touhuamaan, Oona vaihtaa myös paikkaa ja menee istumaan toiselle sivulle. Ja minä istun ja katson, kun Oona istuu ja katsoo. :D Minun käsitys viihteestä..? XD

Omegan hyrrä

Sain viimein videolle Omegan hyrrää. :)
Tuo on vähän sellaista väsynyttä ja hepulikin iskee välillä, mutta oltiin tulossa jo autolle lenkkeilyn päätteeksi. Välillä hyrrä nimittäin pyörii vain paikallaan ihan vimmattua vauhtia, toivottavasti ehdin joskus tallentamaan sitäkin. :) Kuva on vähän hämärä, pahoittelen.
Ja juu, Oonaa ei voisi vähempää kiinnostaa. :D

Sittenkin kevät! :D

Viikko sitten oli 20 astetta kylmempää, eipä ihme etten osaa päättää onko nyt kevät vai ei. Tänään oli. :D
Lähdettiin jäälle nauttimaan auringosta ja ihanasta ulkoilukelistä, mutta olihan siellä muutama muukin. Ja koirat esittivät parasta osaamistaan. Hiukanko meinasi hävettää ja ketuttaakin jo, ei mitään korvia kumpaisellakaan.

Alkumatka oli seesteistä ja ihanaa, sitten vastakkaisella rannalla näkyi koira, joka syöksyili pallon perässä. Omega (Omega!) otti spurtin ja lähti juoksemaan järven poikki potentiaalisen ystävän luokse, Oona kannoillaan. Onneksi hanki upotti välillä ja puolessa välin koira jäi pohtimaan, josko nyt sitten kuitenkaan. Järvi raikui "OONAAAA JA OMEGAAA!" ja lopulta koirat lähtivät juoksemaan takaisin. Sitten siinä matkalla tulikin hepuli ja koirat rallattivat minun ohitseni toista rantaa kohti ja kävelypolulta juoksivat viereiselle ladulle. Aijai, kun oli levee baana päästellä ja hepuli sen kun jatkui! Ne juoksivat hiihtäjän kiinni ja siinä vierellä sitten jolkottivat onnellisena. Hävetys ja nolotus oli melkoinen, kun juoksin heidät kiinni ja sain koirat lopulta kytkettyä.

Lopulta oli taas aakeeta laakeeta, eikä ihmisiä lähellä. Päästin koirat irti ja taas oli ihanaa, rauhallista ja aurinkoista. Kunnes ensin jähmettyi Oona ja heti perässä Omega. Ja jumalaton spurtti eteenpäin. Satojen metrien päässä järvellä lennätettiin paria leijaa, jotka kieppuivat ja välillä liisivät lähes jäätä myöten. Ei auttanut mikään, sinne painelivat. Lähempänä leijat ottivatkin korkeutta ja koirat pysähtyivät miettimään, että olipa tylsä juttu. Samalla vastakkaista rantaa kiisi tulemaan moottorikelkka. Ja taas oli vinttikoirilla kiire. Onneksi matka oli nyt minua kohti. Moottorikelkka hävisi niemen taakse ja Oona lyhistyi mun jalkoihin, Omega jatkoi vielä vähän matkaa.

Lopulta kaikki hyvin, koirat kiinni ja kotia kohti. Mie vannotin, että ikinä ei enää noin tehdä, tai ei ikinä juosta irti ja muitakin eri vapauksia karsitaan rajulla kädellä. Eikös se ole nykyaikaista koirankasvatusta?
Mutta tässä pätee se legendaksi noussut lausahdus: "Ei nämä koskaan ennen..."

Loppuun kuvia, joita ehdin napsia ennen säntäilyä ja sinkoilua.
Ihana, kaivattu aurinko!


































Noona miettii, mitä tekisi.














Jiiihaaa!















"Mamma kuvaathan sä varmasti mua!?"
Omega ja Omegan kieli. :D














Oonalla oli oikeasti lystiä, se rallatteli pitkät pätkät ihan kuin nuorena likkana.


































Ja vauhtia oli oikeasti välillä paljon! Yleensä Oonan juoksentelu on ollut tuollaista pää ylhäällä rallattelua, mutta nyt mentiin välillä tosissaan. Mä olen katsonut vinttikoirien juoksemista reilu 15 vuotta ja aina vain jaksan ihastua uudelleen. :)














Sanomatta selvää, että kyllä siellä vauhtia piti Omekin.
Tässä kuvassa se näyttää aika kivalta. ;)
(Oikeastihan se on ihan rimpula...)














Tässä puolestaan kuva, joka on ihan mun lemppareitani. Tässä vain on jotain, en osaa sanoa sen kummemmin. Harmittaa vietävästi, ettei kamera ehtinyt tarkentaa kuonoon.













Omega löysi puolikkaan pallon ja leikki sillä pitkän aikaa.














"Mikä tuolle tuli?"