Kiharahäntäinen ja suippo koira talven riemuissa

Pakkasta on nyt ollut enemmän ja vähemmän. Reilun parinkymmenen asteen kylmyydestä miinus yhteen, jossa sataa alijäähtynyttä vettä tehden hangen pinnan kovaksi, mikä on kyllä greyhoundin jalkojen surma... äh, allekirjoittanut ei suuresti arvosta.

Mutta piskit tykkää! Oonan kanssa on keskusteltu asiasta, että kovin kylmällä ei voi hengailla takapihalla tai portailla päivystämässä pitkiä aikoja, olemme asiasta hieman eriä mieltä. 

Kutsuin koiraa takapihalta -24 asteen kylmyydestä sisälle välillä. Tässä hänen reaktionsa:      

Mutta oli niin mukavan rapsakka keli seurailla pysähtynyttä talvimaisemaa?

Joulu meni työn parissa ja nyt on vietetty ansaittua lomaviikkoa maaseudun rauhassa. 

Ihanata! Joka puolella oli saapuessamme koskematon puuterihanki... Vaan ei enää. :D

  

Oonalla on Cartrophen -kuuri takana ja iloisen onnellisena totean, että siitä on ollut selkeästi apua. Kipulääkkeitä ei ole tarttenut edes harkita ja minulla on elämän iloa täynnä oleva afgaani, joka höpsähtelee, hassuttelee ja saa hepuleita. ♥ 
Pitkiä lenkkejä ei ole tehty, vaan on ulkoiltu usean kerran päivässä tässä pihapiirissä tai lähipelloilla.

Omegan kikkailua taas :D

Yritin saada vauhdikaita luoksetulokuvia kutsulla "herrrrkkukarrrkkia!"
Ei ihan onnistunut, kuten olin ajatellut. 

Tässä yritettiin saada löntöstelyvaihde vaihdettua laukkaan. Ei onnistunut. 
"Ei sillä mummulla kyllä äskenkään mitään nameja ollut, ei mennä."

  













 Ystävämme Keppi!
Aina vain mä jaksan kuvailla tätä tapahtumaa, mutta yrittäkää ymmärtää: ensimmäisen kerran mulla on koirat, jotka innostuvat keppileikeistä edes hetkeksi. :D

Greyhound levitoi kepin kanssa...

 Omegasta tuli muistikortille jälleen kuvia jos jonkinlaisella ilmeellä ja asennolla. :D

...vaikka tuli niitä "asiallisiakin", joista näkee, mistä on pienet greytytöt tehty. ♥




















Vielä yksi kuva, kun on kivaa ja lumi vain pöllyää! ♥
Lievittää kyllä tehokkaasti mun talviahdistusta, kun näkee, miten paljon se iloa näille karvakamuille tuo. 














ps.
Kuulin tänään, miten Omega on suippo koira ja Oonalla hauska kihara häntä. :D
Käsittääkseni henkilöillä ei ole aiempaa kokemusta vinttikoirista.

Kolme vuotta sitten

Löysin tiedostojen kätköistä (eli ihan väärästä paikasta) nipun kuvia, joiden olemassaoloa en muistanut ollenkaan. Tässä siis kuvasarjaa joululta 2009. 

"Awwww! ooooojjj! Vooooiiiii!" :) 
Omega on ihan pikkuinen, on ollut minulla about reilun kuukauden. Melkein herättelee pentukuumetta näitä katsellessa... :) Näihin kuviin on muuten saatu vähän mukaan sitä Riiviö-Omegaakin, ei vain niitä herranterttukuvia. :D


 

"Minulla on tosi tylsää."

 

"Miksi tuo valtava kissa tuijottaa minua?
Aikooko se syödä riepuisen greyhoundin lounaaksi?"

"Ai leikkiä haluat? No jee!"

Oonahan otti pikkusiskon silloin heti omakseen. Voi sitä temuamista ja painimista. :)

Osaa Oonakin olla varsin vakuuttava irvistyksineen! :O

"Njääh, et sä tosissas mua komenna", ajattelee Omega ja käy kimppuun. :)

Missään vaiheessa minun ei tarvinnut olla huolissaan, että Oona
sattuttaisi pentua. Ei edes silloin, kun Omega työnsi päätään
Oonan kitaan . :D

 Oumaigaad, she killed Kenny!!!
(Omegan yksi "lempinimistä" on Oumaigaad. Kerran kun naureskeltiin, että ihan sama, huutaako OUMAIGAAD vai OOMEEGAA, kun se on keksinyt juuri jotain enemmän vaarallista. :D)

Pötkötellään ja huilataan välillä.

Hilveät natkalihampaat!

Lisää nujuamista ja hammastelua. :)

Omega Maikke Maikolssonnen, melkein 3,5kk

JIIHAAA!

Lumikuorrutettu greyhoundvauva

"Ai mitennii ette tule tänne??"

Parhautta. ♥

Syksyn arkea

Nyt seuraa vähän sekalaista kertomusta ja kuvia sieltä ja täältä. Alkusyksystä käväistiin Salamajärven kansallispuistossa ja kierrettiin Iso Koirajärvi. Aika perusmaisemaa, eikä suuremmin nousua tai laskua. Mutta kiva ulkoilupäivä ja kodassa oli mukava pitää taukoa.

Oonasta oli mukava tepastaa penkkiä pitkin puolelta toiselle. :D

"Maailman tylsintä odottaa, kun makkaroita paistetaan.
Ne olisivat oikein hyviä kylmänäkin, t. Oona"

Note to myself: Lämpötilan ollessa +5C alkaa olla
greylle liian viileää olla paikallaan ilman manttelia.

Synkkä ja pimeä syys... Tai sitten ei.

Vaaleanpunainen hetki...

 

...ja hetkeä myöhemmin sininen hetki.

Fiksu koira tietää, että heikoille jäille ei mennä.
(Tämä oli pieni lätäkkö hiekkakuopalla,
"oikeiden" vesistöjen läheisyyteen emme uskaltaudu
alkusyksystä.)

Silmät selällään ja suupielet tiukkana: Nyt mennään täysiii!!! :D

Rakas ja ihana korvaeläimeni. ♥

Tytöt löysivät kepin. Omega riehui ja riekkui kepakon kanssa, ja jälleen Oona ryntäsi mukaan, sen täytyy olla kivaa. Nyt ehdin saamaan ihan kuvan, että afgaanilla on todistettavasti joskus ollut keppi suussa. Sekuntia myöhemmin se sylkäisi sen pois ja oli kovin ymmällään, miten tällaisen kanssa voi olla hauskaa?!? Siitähän tulee suuhun roskia!
...Omega ei suuremmin välitä. :)

Kepin kanssa riehumisesta seuraa yleensä The Hepuli. :)

Näistä kahdesta seuraavasta kuvasta näkee, että aina ei kumpikaan aja toistaan. Ei, vaan pääasia on että mennään lujaa, ohitellaan, kiihdytellään ja kikkaillaan! :D

(Ja vahingossakaan näitä hepuleita ei voinut ottaa rinteen toisella puolella, jossa aurinko paistoi täydeltä terältä...)

 

Ensilumi!

Tänä vuonna en aikonut missata sitä riemua, minkä ensilumi saa Omegassa aikaan. :) Ja niinkuin aavistelinkin, hyrrä kieppui ihan hurjana! Enjoy, iloa ja riemua aidoimmillaan. :)

 

How fun!

Oona, meidän verbaalinen ihmeemme. Ei niin pientä asiaa, etteikö siitä saisi jutun juurta. Mökellystä, mokellusta, ininää, öninää, ähkimistä, öhkimistä ja afgaanin jodlaati jadlaatia. Vaikea sanoin kuvailla kaikkea sitä äänikavalkadia, mitä Oona osaa. (Kerran kuvasin videolle, mutta se oma lässyttäminen ja jutun haastaminen otti korviin, eikä sitä kehdannut laittaa esille. :D)

Se osaa tietysti huutaa, että korviin sattuu. Etenkin kun ollaan lähestymässä autolla tuttua paikkaa, jossa ollaan irti. Silloin Oona aloittaa puhinalla ja sitten huutaa korkealta ja kovaa: "Se on Mamma se oikean puoleinen pedaali, nyt äkkiä äkkiä!"

Ja sitten Oona osaa kuiskailla. Esim. jos öisin se haluaa pihalle, Oona tulee ja kuiskaa korvaan "Öfff?"

Ja kaikkea siltä väliltä. Joku sanoisi joutavaksi metelöinniksi, minun mielestäni (ja Oonan tietysti toki!) aivan selvää kommunikointia. Olenkin sanonut, että joku kerta Oona alkaa muodostaa sanoja. 

Tuli tosin minullekin yllätyksenä, että meidän Lady alkaa puhua englantia! Koska niin selvästi, tosin hieman afgaanimaisella aksentilla, se sanoi eilen hiekkakuopalle käännyttyämme: "How fuuun!" :D

Uimakoulussa!

Aamulla pakkasin isoon kassiin kasan pyyhkeitä, mantteleita väliasuilla ja lähdin viemään lapsukaisia uimakouluun. :) Vinttikoirille järjestettiin jälleen oma tutustuminen koirauintiin ja tällä kertaa pääsimme osallistumaan. (Ed. kerralla Omega aloitti kiiman just ennen...)

Kamera oli mukana, mutta muistikortti ei. Monesko kerta...? :D Mutta ei siis kuvia tältä reissulta.

Ensin oli vuorossa Oona. (Ja Omega koki elämänsä järkytyksen, kun se laitettiin häkkiin odottamaan! En tiennyt, että äänikavalkadiin kuuluu sellaisia kiljahduksia. Onneksi se rauhoittui nopeasti ja jäi odottelemaan.)

Koirauinnissa altaassa (kyllä, sisätiloihin on vartavasten koirauintiin tarkoitettu allas) oli ohjaaja, joka varmoin ottein käsitteli ja ohjasi koiraa. Omistajan tehtävä oli kulkea altaan vierellä ja tsempata. 

Pienesti jarrutusta rampilla veteen mennessä. 
"Siis että kokonaan tuonne!?"
Lopulta koira oli vedessä ja tuttu puhaltaminen alkoi. :D Oonaa epäilytti.
Ensimmäinen kierros meni altaaseen ja koko touhuun opetellessa. Lopulta se alkoi kauhoa etujalkojen lisäksi takajaloilla myös. Uiminen oli hassua "sammakkouintia", eli Oona potki sivuille päin. :D Ehkä se tekniikka kehittyy seuraavilla kerroilla? Mutta kuitenkin oli itsenäistä uintia ja käännöksetkin onnistuivat hienosti ilman pärskimisiä.

Neljän kierroksen jälkeen (jokaisen välissä huilitauko rampilla) noustiin altaasta ja varovasti totuteltiin jälleen seisomaan jalkojen päällä. Vielä lämpöiseen suihkuun ja kuivattelemaan.  

Omega meni veteen yllättävän helposti. Olin hieman epäillyt, josko se saa paniikkikohtauksen vähintään, kun kokonaan yritetään veteen. Eihän se kesälläkään mene järveen kuin max. massua myöten, silloinkin vähän vahingossa.

Kun vettä oli ohjaajan vyötärölle asti, eli jalat eivät Omegalla ottaneet maahan, se päätti tehdä passiivista vastarintaa: Veti etujalat ihan suppuun ja aloitti kellunnan. Jos ei olisi ollut uimaliiviä plus ohjaaja ei olisi kannatellut, niin sinnehän se olisi uponnut. Ohjaaja veti koiraa eteenpäin, mutta Omega vain keikahteli puolelta toiselle ja pääkin kävi välillä pinnan alla. :D

Sitten Maikkelle tuli sellainen ahaa-elämys ja se alkoi käyttää jalkojaan. Ensin etujalkoja, toisella kierroksella sitten jo takajalkojakin. Ja sieltä se uimisliike löytyi! Hienoja, päättäväisiä vetoja ilman pärskimistä. Lopulta se ui itsenäisesti (ohjaaja toki siinä vierellä, mutta ei enää kannatellen eikä ohjaten) ja olipahan mainion näköistä menoa!

Altaasta tultiin pois hallitusti ja altaan vierellä, kun oli suihkuteltu lämpöisellä vedellä hetki, Omega alkoi olla iloinen oma itsensä. Oli jännittävvöö, mutta ei liian. :)

Siinä taitaa olla meille talvikauden harrastus, jos edes kerran kuussa pääsisi treenaamaan ihan uusia lihasryhmiä. Suosittelen lämpimästi ainakin kokeilemaan!
 

Verijäljellä

Tuttu hirviporukka ei ole vielä saanut tälle syksylle kaatoja, joten jatkamme verijäljen tekoa naudanverellä. Tätä(kin) voisi kyllä harrastaa vähän perusteellisemmin ja useammin, mutku...

Tällä kertaa tein jäljen Omegallekin. Se on jo kuuro riistan jälkiä bongatessaan, joten ei tässä enää katastrofia pääse syntymään. Eihän? 

Omegalle tuli helppo aloittelijan jälki (about sata metriä suoraa, alussa, keskellä ja  lopussa makuut), Oonalle vähän pidempi, joka alkoi metsäautotieltä ja poikkesi makuulta ojan yli metsään, jossa se jatkui kivien ja puiden lomassa reilut sata metriä. Ja jäljillä oli ikää reilu 12 tuntia. Maa oli märkä, mutta tässä välissä ei ollut satanut.

Oona sai tehdä ensin työtä. Ensinnäkään näin se ei kiljuisi malttamattomana autossa ja häiritsisi Omegan keskittymistä, toisekseen Omega ehtisi lähdöstä vähän nähdä, että mitä on tultu tekemään. (Mä uskon vahvasti mallioppimiseen tässäkin.)

Oona alkoi puhista, kun laitoin sille valjaat päälle. Hyvä merkki. :) Hieman malttamattomana se seilasi nenä maassa jo lähdölle mentäessä, hyvä merkki sekin: neitikoira tiesi tasan tarkkaan, mitä seuraa. Kun kohdalla sanoin sille "Ets!" (Kyllä, yksi kirjain on typistynyt käytössä pois...), se edelleen vähän häsläsi ja ryntäili, kunnes TÖKS! Heti huomasi, koska haju osui nenään. Hienosti se haisteli lähdön, ja sitten määrätietoisesti eteenpäin. Kulman se otti hyvin, nuuski tarkasti. Otti muutaman askeleen eteenpäin, totesi ettei se sinne jatku. Sitten vasemmalle metsikköön... Ei, sielläkään ei ole oikea suunta. Lopulta koira sai hajusta kiinni ja lähti oikeaan suuntaan  seuraamaan jälkeä. Ilman minun opastusta, huom! Annoin sen ihan itse toimia kulmalla ja Oona osaa siis kyllä! :) (Täysi varmuus tähän tulee tietysti sitten, kun jäljen tekee joku muu, enkä tietämättäni anna vinkkejä koiralle.)

Eteenpäin, sanoo Noonalii!

Metsäosuudenkin se meni hyvällä tahdilla: ei ryntäämällä, mutta reipasta askellusta. (Koira, joka sienimetsällä protestoi jäämällä polulle makaamaan, kun poiketaan kankaalle!) Kaadolla se pysähtyi ja löysi kiven takaa palkan myös.
Hienoa Oona! :)

Sitten päivän iloisin osallistuja. :D 
Omegan kanssa käveltiin peltoa eteenpäin ja pikkuneiti oli riemuissaan ja odotti, koska päästään rallaamaan! Vähän epäilytti, mitähän tästä tulee... :)
Mutta kun lähdössä osoitin maata ja sanoin "Ets!", niin jo muuttui mieliala! Häntä laskeutui ja grey nuuhki hyvin huolellisesti lähtömakuuta. Rohkaisin ja kehuin, aloittelevat saattavat kuulemma pelätä veren hajua ja epäröidä. Mutta ei meidän Maikke. Se lähti päättäväisesti etenemään nenä maassa. 

Kerran se pysähtyi ja katseli ympärilleen, onko saalis näköetäisyydellä. Ei ollut, joten itsenäisesti se jatkoi matkaansa nenä maassa. Yhdessä vaiheessa Omega teki U-käännöksen ja tuli minun luokseni, mutta kehoitin sitä vain jatkamaan. Ensimmäisen makuun se merkkasi hyvin ja siitä eteenpäin meni jäljen hienosti loppuun.  

Tarkka nenäanalyysi alkumakuulla

Seuraavan kerran Omegalle saakin antaa enemmän liinaa

Näkyykö saalista?

 

Ei näkynyt ei, takaisin jäljen pariin.

 













Itselle oppina seuraavaan kertaan: Sitä liinaa on opeteltava antamaan reippaasti! Oona meni nyt about 4-5 metrin päässä, Omegalle tarkoituksella pidin ensialkuun vähän lyhempää narua. Molemmat koirat osaavat itsenäisen varmasti edetä, joten ei minua siinä tarvita. :)

Ainii, arvatkaa, mitä Omega teki, kun jälki oli ajettu ja tietä pitkin käveltiin takaisin autolle? Juoksi välittömästi auton ohi toiseen suuntaan ja seurasi itsekseen Oonalle tekemäni jäljen! Otti kulman ja ryntäsi metsään. Hetki meni ja sitten kuului töminä, kun grey ryntäsi takaisin meidän luokse autolle. "No NYT voidaan lähteä!"
Veljeni sanoikin, että tuota nuorimmaista voisi oikeasti ajatella MEJÄ-kokeeseen. :D