Verijäljellä

Tuttu hirviporukka ei ole vielä saanut tälle syksylle kaatoja, joten jatkamme verijäljen tekoa naudanverellä. Tätä(kin) voisi kyllä harrastaa vähän perusteellisemmin ja useammin, mutku...

Tällä kertaa tein jäljen Omegallekin. Se on jo kuuro riistan jälkiä bongatessaan, joten ei tässä enää katastrofia pääse syntymään. Eihän? 

Omegalle tuli helppo aloittelijan jälki (about sata metriä suoraa, alussa, keskellä ja  lopussa makuut), Oonalle vähän pidempi, joka alkoi metsäautotieltä ja poikkesi makuulta ojan yli metsään, jossa se jatkui kivien ja puiden lomassa reilut sata metriä. Ja jäljillä oli ikää reilu 12 tuntia. Maa oli märkä, mutta tässä välissä ei ollut satanut.

Oona sai tehdä ensin työtä. Ensinnäkään näin se ei kiljuisi malttamattomana autossa ja häiritsisi Omegan keskittymistä, toisekseen Omega ehtisi lähdöstä vähän nähdä, että mitä on tultu tekemään. (Mä uskon vahvasti mallioppimiseen tässäkin.)

Oona alkoi puhista, kun laitoin sille valjaat päälle. Hyvä merkki. :) Hieman malttamattomana se seilasi nenä maassa jo lähdölle mentäessä, hyvä merkki sekin: neitikoira tiesi tasan tarkkaan, mitä seuraa. Kun kohdalla sanoin sille "Ets!" (Kyllä, yksi kirjain on typistynyt käytössä pois...), se edelleen vähän häsläsi ja ryntäili, kunnes TÖKS! Heti huomasi, koska haju osui nenään. Hienosti se haisteli lähdön, ja sitten määrätietoisesti eteenpäin. Kulman se otti hyvin, nuuski tarkasti. Otti muutaman askeleen eteenpäin, totesi ettei se sinne jatku. Sitten vasemmalle metsikköön... Ei, sielläkään ei ole oikea suunta. Lopulta koira sai hajusta kiinni ja lähti oikeaan suuntaan  seuraamaan jälkeä. Ilman minun opastusta, huom! Annoin sen ihan itse toimia kulmalla ja Oona osaa siis kyllä! :) (Täysi varmuus tähän tulee tietysti sitten, kun jäljen tekee joku muu, enkä tietämättäni anna vinkkejä koiralle.)

Eteenpäin, sanoo Noonalii!

Metsäosuudenkin se meni hyvällä tahdilla: ei ryntäämällä, mutta reipasta askellusta. (Koira, joka sienimetsällä protestoi jäämällä polulle makaamaan, kun poiketaan kankaalle!) Kaadolla se pysähtyi ja löysi kiven takaa palkan myös.
Hienoa Oona! :)

Sitten päivän iloisin osallistuja. :D 
Omegan kanssa käveltiin peltoa eteenpäin ja pikkuneiti oli riemuissaan ja odotti, koska päästään rallaamaan! Vähän epäilytti, mitähän tästä tulee... :)
Mutta kun lähdössä osoitin maata ja sanoin "Ets!", niin jo muuttui mieliala! Häntä laskeutui ja grey nuuhki hyvin huolellisesti lähtömakuuta. Rohkaisin ja kehuin, aloittelevat saattavat kuulemma pelätä veren hajua ja epäröidä. Mutta ei meidän Maikke. Se lähti päättäväisesti etenemään nenä maassa. 

Kerran se pysähtyi ja katseli ympärilleen, onko saalis näköetäisyydellä. Ei ollut, joten itsenäisesti se jatkoi matkaansa nenä maassa. Yhdessä vaiheessa Omega teki U-käännöksen ja tuli minun luokseni, mutta kehoitin sitä vain jatkamaan. Ensimmäisen makuun se merkkasi hyvin ja siitä eteenpäin meni jäljen hienosti loppuun.  

Tarkka nenäanalyysi alkumakuulla

Seuraavan kerran Omegalle saakin antaa enemmän liinaa

Näkyykö saalista?

 

Ei näkynyt ei, takaisin jäljen pariin.

 













Itselle oppina seuraavaan kertaan: Sitä liinaa on opeteltava antamaan reippaasti! Oona meni nyt about 4-5 metrin päässä, Omegalle tarkoituksella pidin ensialkuun vähän lyhempää narua. Molemmat koirat osaavat itsenäisen varmasti edetä, joten ei minua siinä tarvita. :)

Ainii, arvatkaa, mitä Omega teki, kun jälki oli ajettu ja tietä pitkin käveltiin takaisin autolle? Juoksi välittömästi auton ohi toiseen suuntaan ja seurasi itsekseen Oonalle tekemäni jäljen! Otti kulman ja ryntäsi metsään. Hetki meni ja sitten kuului töminä, kun grey ryntäsi takaisin meidän luokse autolle. "No NYT voidaan lähteä!"
Veljeni sanoikin, että tuota nuorimmaista voisi oikeasti ajatella MEJÄ-kokeeseen. :D