Unnan suuri seikkailu alkoi!

Siinä se nyt on, meidän Unna!















On muuten ihan koko perheen voimin etsitty nimi: Oona nukkui jaloissa, Omega vieressä sohvalla. Viivi ja Verski hyrisivät sohvan kaiteella ja Nappula kainalossa. :D Mitäpä me isolla talolla, jos oleillaan kuitenkin samalla neliöllä kaikki? :)

Olin listannut liudan nimiä, kun netin syövereistä tuli nimi Unna vastaan. Ja se oli siinä. Ihan on sattumaa, että nimen olisi voinut johtaa myös virallisesta nimestä Umnia. Joka muuten on arabiaa ja tarkoittaa toivottua, lahjaa. Voisiko olla enemmän osuva nimi! 

Oona on vähän järkyttynyt. Se on nyt usean kerran loukkaantuneena ihan kääntänyt selän ja on kuin pentua ei olisikaan. Unna menee perässä ja yrittää mielistellä.

Omega puolestaan on hyvin hämmentynyt. Se ei oikein tiedä, miten suhtautua. Välillä on menossa haastamaan leikkiin, mutta toisaalta pakoilee tieltä. 

Mutta Unna on ollut talossa tätä kirjoittaessa vasta muutaman hassun tunnin. Huomenna käydään ulkoilemassa koko porukka ja eiköhän se yhteiselo ala sujumaan. :)

Kotimatkan (4 tuntia) Unna nukkui mun sylissä. Ensimmäisen tunnin vähän oli levoton, kun ei löytynyt oikeanlaista asentoa ja maisemakin vilisti silmissä. Sitten nukkua tuhisi loppuajan. Söi oikein hyvällä ruokahalulla ensimmäisen ruokansa melkein heti kotiuduttuamme ja alkoi välittömästi leikkiä leluilla. Ihan kuin olisi ikänsä asunut täällä. Ihanan reipas afgaaninalku! 

Ja sitten vielä Omegan sängystäputoamiset Part 2.
Eilen aamuna olin jälleen hereillä ennen koiria ja huomasin, kun grey meinasi taas kääntyä tyhjän päälle. Tajusi sen itsekin ja ohhoh, mikä kiljuminen raikasi: "Aiaiajaaajjaijajaiiiii"
Omega sai kuitenkin nytkäytettyä itsensä sängyn puolelle ja oli yhtä aikaa varsin hämmentynyt ja nolokin. Olisi voinut sattua. :D

PentuPentu

Se tunne, kun melkein pakahtuu onnesta... ♥ 
Vielä viikko ja kirjaimellisestikin kultainen tyttö saapuu kotiimme. :)

Tämä oli jännittävä kesä.
Sain tietää, että Pinja astutetaan (olin sanonut jo vuosia sitten Pinjan omistajalle, että mahdollisesta pennusta olisin kiinnostunut) ja sitten alkoi piinaava odotus. Lopulta ultran aika, kyllä, pentuja on. Sitten jäätävää jännitystä, syntyykö riittävästi tyttöjä. Ja vaikka tiesin, että bläkkäreitäkin olisi tuolta mahdollista syntyä (yksi lempiväreistäni), toivoin kuumeisesti saavani klassisen goldenin.

Ja sellaisen sain! ♥ Ihan piti itkut tirauttaa sen kunniaksi, kun tiedon sain, jolloin tiesin varmaksi, että vaikka kolme koiraa tulee teettämään työtä, niin se tulee ehdottomasti olemaan sen arvoista.

Kiitos kuvista Kirsi Nousiaiselle. :)

Tässä koko pentue, kolme goldenia tyttöä vasemmalla, oikealla golden ja bl&tan pojat. Minun tyttöni tuossa edessa, toinen vasemmalta. 

Tässä PentuPentu miettii maailman menoa. 
Ei, tytölle ei ole vielä kutsumanimeä. Muutaman ehdotuksen välillä vielä pohdin.
Virallisesti hän tulee olemaan Kirman Umnia. ♥














Tässä loikkaa Piian tyttö. ♥














Sellaista tyhmää hymyilyä ja huokailua. Voiko tämä olla tottakaan, minulle tulee afgaanivauva! :)

Ja pentueuforia on ollut (on!) melko mielenkiintoinen mielentila. Kun Oona oli inventoinut roskiksen sisällön, jota aloin melko hektisen työpäivän jälkeen siivoamaan, melkein hyräilin ja hymyillen Oonalle sanoin, että kohtapa saat opettaa kaikki tietosi ja taitosi eteenpäin. :D Luulisi vähän kaduttavan tähän järkkyyn kura-aikaan, että tulee yksi pestävä lisää. Juuei kaduta, odotan ihan kuumeisesti pentua kotiutuvaksi! :D

Sitten vielä kertomus O-tytöistäni eiliseltä aamulta, kopsattuna suoraan FB-päivityksestäni:

Omega, 4v, putosi TAAS aamulla sängystä. Mä olin jo hereillä ja luin kirjaa. Omega vaihtoi asentoa tyhjän päälle, mutta ei saanut tehtyä muuta kuin venytettyä kaulaansa epätoivoisena ja kurkusta kuului sellainen ggggnnnnhhhh. (Se oli peiton mutkassa, eikä saanut jalkojaan avuksi.) Onneksi oli pehmeä laskeutuminen, kun Oona nukkui sängyn vieressä, just sopivasti siinä alla.
Omega ei uskaltanut nyt liikkua yhtään, pidätti varmaan hengitystäänkin silmät lautasen kokoisena, kun se odotti, että nyt irtoo varmaan pää. Oona ei reagoinut yhtään mitenkään, vaan katsoi mua sieltä Omegan alta paljon puhuvalla ilmeellä. "Niin, tällaisen kanssa minä elän." Sitten se puhisten kiskoi jalkansa greyn alta ja siirtyi raskaasti huokaisten nojatuoliin jatkamaan unia.

Niin, ja samaisena aamuna Oona totesi, ettei mahdu sohvalle, jossa olin koneen äärellä ja Omega makasi vieressä pitkin pituuttaan. Se meni takaovelle ja pyysi pihalle. Nousin ja avasin oven, jolloin afgaani ryntäsi sohvalle paikalle, josta just nousin. 
Istutaan lattialla sitten. :)
(Koirat antavat kyllä mukisematta tilaa pyydettäessä, mutta ei aina tarvitse. Ei varsinkaan noin loisteliaan suorituksen jälkeen, vei minua kyllä ihan 6-0.)

Pyhä-Häkissä

Sain vihdoin aikaiseksi käydä Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Olemme monet kerrat (kymmeniä, kymmeniä kertoja!) ajaneet melkein vierestä ohi, mutta ollaan oltu silloin matkalla kotipuoleen vierailulle ja yleensähän kissat matkaavat kyydillä myös. Silloin ei voi pitää useamman tunnin taukoja. Tällä kertaa kisuilla oli hoitaja ja me lähdimme tutustumaan kohteeseen. 

 

Heti lähdössä tuli kiva mieli hyvinkin pienestä asiasta:

 

Portista tultuamme vastassa oli pumppukaivo ja siinä pieni kuppi, jossa luki: Koiran kuppi. Oikeinko Suomen maasta löytyi paikka, johon koiran kanssa on jopa tervetullut?! Oli ihan kuvanottamisen paikka. :)

Jo alkumetreillä ihastuin paikkaan: vanhaa metsää ympärillä, paljon upeita keloja, naavaa, ... Lisäksi meille sattui ihanan aurinkoinen päivä.  

 

Oona hyppäsi namin motivoimana mielellään poseeraamaan.

Luontoon.fi -sivustolla Pyhä-Häkin nähtävyyksiin mainittiin Iso Puu ja Uusi Iso Puu. Nauratti, että kaikkea sitä. Mutta jestas, se olikin vaikuttava näky. Tämä puu on aloittanut kasvunsa 1600-luvun puolivälissä. Mutta mä olenkin vähän sellainen puunhalaaja, joka saa voimaa metsästä, ei ihme, että veti nöyräksi. :)
Oona tykkäsi myös: se teputti lavaa pitkin pari kertaa puun ympäri. :D




















...ja Maikke sai hepuleita, kun oli ihanan kimmoisa ja pehmoinen kangasmaasto, sekä paljon puita, joiden yli loikkia. 

Maisema vaihteli tuon reilun kuuden kilometrin matkalla ihan kivasti. Ei suuresti nousua ja laskua, mutta oikein kaunista seutua.    

Muuten vain söpöinen kuva Noonaliista. Pitihän se tuollakin välillä tarkkailla, asuuko täälläkin lolavia. 
 











Eh...
Toisaalta nämä pikkupikkurappuset rungon yli olivat ihan hauskat. Toivottavasti ne on rakennettukin vitsinä. 

 











Menee vähän samaan sarjaan kaatuneiden runkojen kanssa, joista on sahattu pois polun levyinen osa, ettei vaan joudu liikaa nostella jalkoja. Kyse on kuitenkin korpimetsästä. Hienoa, että pidetään huolta poluista, mutta missä se raja menee, miten helppokulkuista maaston tulee olla? (Toki poikkeuksena liikuntarajotteisille tarkoitetut reitit.)
Well, ehkä ihan turhaa valittamista. Upeaa, että näitä paikkoja on olemassa!

Aina ei jakseta olla aktiivisia. Tässä kuva sunnuntailta kun vain löhöttiin, katsottiin DVD-boxia läpi ja pötköteltiin. Omegakaan ei jaksanut nousta syömään Dentastixiään vaan mukelsi sen makuultaan. :D