Unna treenaa!

Ohhoh, onpas edellisistä päivityksistä aikaa!
Taitaa olla, että kun kaikki jutut on jakanut facessa, sen kirjoittaminen tänne unohtuu...

Palaan joskus tässä kuvien ja tarinoiden kanssa huhtikuulta, mutta nyt on tärkeää kertoa, miten hienosti Unna on treenannut! :D

Kotonahan on leikitelty karvalla ja tassuvieheellä, nyt oli vuorossa ensimmäiset maastoharjoitukset! Olipa jotenkin ihan mahtava fiilis odotella maastoharkkavuoroa vuosien tauon jälkeen. :)

 

Vähän jänskätti, miten Unna reagoi tuolla vieheeseen, kun oli niin kovin paljon muutakin ihmeteltävää. Mönkkärikin oli vähän jännittävä, kun se siihen eteen kaarsi (ja jätti pupun meidän eteen). Mutta kun viehe nykäistiin liikkeelle, niin sinne läks! Vauhdilla ja päättäväisesti. Unna sai juosta kolme rissanväliä, jolloin "tajusi" juoksevansa jonkun perässä ja joutui suorittaa jokusen mutkankin. 

Mainio veto Unskiltani! 

Koska rataakin on tarkoitus joskus kokeilla, koppiharjoittelusta aloitetaan. 
Ensimmäinen veto avoimen kopin läpi, pieni pyrähdys vieheen perään ja vetäjä otti koiran kiinni.
Toinen veto avoimen kopin läpi, pieni pyrähdys vieheen perään ja... Unski tökkäsi viehettä ("sainpas sut!") ja sitten kiihdytys karkuun. Ja trallallaa! Siinä pellot pölisi ja naapurusto kuuli, että Unna tänne! Muutaman minuutin iloittelun jälkeen löysät oli otettu pois ja koira tuli luokse onnellisena puhallellen, että jatketaanko. :D

Kolmas veto, nyt etuveräjä kiinni ja matkaa vähän lisää. Vetäjän lisäksi kaksi ihmistä sieppaamassa koira kiinni heti vieheellä. XD

Neljännellä ja viimeisellä vedolla koira koppiin, veräjä alhaalla, takaluukku kiinni... ja sieltä se ponnisti liikkeelle kuin vanha tekijä. :´) (Kyllä, mä olen sellainen vollottaja, että onnistun liikuttumaan tuollaisestakin.) Ei kertakaikkiaan mitään aiempaa tutustumista asiaan ja vaikka koppi pitää auetessaan rominaa, ei haitannut meidän Unskia. 
Toki jälleen oli kiinniottajat valmiina vieheellä. :D

Tuota vieheelle jäämistä vahvistettiin tauon jälkeen vielä parilla pikkuvedolla, jolloin muovisuikaleiden mukana oli Unnan oma karvalelu. Jo alkoi viehe kiinnostaa, eikä ollut enää mikään tarve lähteä ympäristöä tsekkaamaan. 


Muutama päivä sitten tutustuttiin kerhon omaan vetosuoraan ja sielläpä on nyt kunnollinen paikka ottaa Omegalle vetoja. Omega oli ihan tohkeissaan, kun tajusi mitä on talvilevon jälkeen tultu tekemään. :) Se ei riehu, eikä rieku, mutta jestas sitä koiran värinää ja tärinää. Silmä palaa ja suu vaahtoaa. :D Aina vaan jaksaa naurattaa tuon maailman leppoisimman olennon muuttuminen tuollaiseksi monsteriksi. 

Omegalta hienot kolme vetoa, täysiä tietenkin. :) Ei mainittavaa seuraavanakaan päivänä, joten rauhallisin mielin, mutta helvetisti jännittäen kohti tulevaa kautta! 
(Btw, KSVKK:n kevätkokouksesta saimme terveisiä, että Omega on Vuoden -13 ratajuoksija GRL:n kisoista. :D)

Unnakin toki sai muutaman lyhyen vedon (oli rallattanut jo niin paljon, että vain pientä herättelyä) ja myös Oona Noonalii sai juosta pupun perässä parikymmentä metriä. Kyllä oli mummokoira tohkeissaan, voi tavatonta! :) Ikävä kyllä paikat vain eivät meinaa kestää ilman kipuilua, joten pakko se on uskoa, että ei edes pieniä vetoja Oonalle, ei se säästele yhtään! Onneksi aina voi leikkiä pupulla vetoleikkejä ja riepottelua.

Ihan älyttömän ihanaa, että talvikausi on ohi, ja pääsee tositoimiin! :)
Omegalle ei ole tälle kaudelle suuria suunnitelmia ja odotuksia, eka startti on parin viikon kuluttua. Ei tule ehkä niin paljoa kisoja, mitä viime vuonna, mutta katsotaan nyt. Joka tapauksessa on ihana päästä itse asiaan. :)

Keväisiä kuvia

Sitten taas mycket paljon kuvia. Kovin on keväistä ja aurinkoista, sanomatta selvää, että ulkona on viihdytty erityisen hyvin. 


Tänään Unna tosin järjesti ylimääräistä ulkoilua heti aamuun, kun kotipuolessa ollessamme ei halunnutkaan aamupissojen jälkeen porukan mukana sisälle. Ei, hän halusi vielä lähteä pelloille tutkimusmatkalle. Ei auttaneet mitkään temput, sinne meni. Mamma sihisten ja pihisten perässä. Unnan massu oli täynnä aamiaista, joten miksi totella tai kuunnella yhtään mitään, vapaus oli just nyt se paras juttu. Unnalla ei ollut mihinkään kiire, vaan rauhassa se nuuski myyrän koloja, otti tuulessa kieppuvia lehtiä kiinni ja ihasteli aamuauringon säteitä. Silti piti huolen, että pysytteli minusta vähintään metrin päässä. Aaargh!
Tunnin haahuilun jälkeen se tuli naama naurussa ja häntää lieputtaen mun luokse, että NYT me voidaan mennä kotiin. En torunut tai moittinut, mutta purin hammasta, enkä myöskään kyllä kehunut luoksetulosta... Jep, pihaan nousee vuosien tauon jälkeen taas aita. 

Mutta sitä se on, afgaanin kanssa elo. :) 
Tässä kuvapaloja viimeisen viikon osalta. 

Omegan ja Unnan leikkisää hammastelua. Näyttää hurjalta, mutta on molempien mielestä hurjan hauskaa.  














Näillä kahdella menevät jutut ihan yksiin ja minusta on mukavaa, kun Omegallekin tulee nyt vähän liikettä.















Unski pinnistää hampaat irvessä Maikken perään. :D













Aina välillä Oonakin innostuu. :)



























Piirileikkiä. :D
 











Unna yrittää pysäyttää Ison Mustan. Suuhun jäi tuppo mustaa karvaa, Oona jatkoi menoaan ja Unskille tuli kiire perään. Hevosleikkiä parhaimmillaan.












Mun afgaanit. ♥













Pellot ovat tällä hetkellä varsin buenossa kunnossa, Omega arvostaa.














Kun Omega höpsähtää aakeesta laakeesta, afganistanilaisilla veri vie vähän haastavampaan ympäristöön. Unna rakastaa metsää, hepulivarma paikka.














Yli kivien ja kantojen...

...ja läpi pensaiden, jos oikein kiire tulee.













 Kultainen metsäneläin. ♥
 











Unnan ensimmäinen kevätpörriäinen. :D Voi ihmetystä, voi kummastusta. :D

Keväisessä aamuauringossa hengailua. Mitä mahtaa pieni afgaani ajatella. 

Ja vielä Noonaliista posekuvasarjaa. On se vain niin ♥

Tuuli kävi silmiin. :D

Viivi - The Grand Old Lady is gone

Raskas päivä.
Viivi Pampuliini saateltiin matkaan Nellin luokse.

En olisi ikinä alkuviikosta uskonut, että tämä olisi tänään edessä. Viikonloppuna Viivi kävi kamujen kanssa ulkoilemassa tarhassa (melkein viisi minuuttia!) ja sitten hilpatti sisälle patterin ääreen lämmittelemään. Pumpulipuikon kanssa se kävi suuren taistelun, samoin hiuslenkki sai kyytiä eräs ilta. Täysin normaalia eloa. Toki Viivin arkeen on kuulunut viimeisen vuoden aikana lisääntyvästi lepoakin, mutta sekin kuuluu mummokissan elämään. Vasta viime viikollakin se reippaana pomppasi kamujen kanssa piirustusjuttujeni päälle melkein heti työni aloitettuani. 

 

Ja tässä viimeiseksi jäänyt kuva Viivistä parin päivän takaa. En vaan voi uskoa, miten nopeasti kaikki kävi.

Toissapäivänä huomasin, että kaikki ei ole hyvin. Ei mitään suurta ja dramaattista, Viivi ei vain nyt näytä syövän hyvin ja on vähän väsynyneen oloinen. Ruoka ei kelvannut, mutta kerma ja kermaviili olivat ihan hyvää. Eilen soitin eläinlääkäriin ajan, jonka sain tälle päivälle. Kun tänään tulin töistä, Viivi tuli vastaan hoippuen! Se ei pysynyt jaloillaan, vähän väliä kävi pitkälleen huilaamaan. 

Eläinlääkäri palpoi vatsan ja totesi heti, että oikealla puolella munuaisessa on suuri, röpelöinen massa. Olin itsekin tuntenut jotain mahassa, mutta ajattelin sen olevan ulostemassaa ja elättelin toiveita "vain ummetuksesta"...

Ell sanoi, että toki voidaan ottaa verikokeet ja varmistaa siten diagnoosi, mutta mitään ei olisi kuitenkaan tehtävissä.

Ei. Viiviä ei kiusattaisi viimeisillä hetkillä, vaan päästettiin pois kivuista ja surkeasta olosta. Vuoden sisään menivät molemmat, Nelli ja Viivi, melkein suorilta jaloilta.

 

Viivi olisi täyttänyt kesällä 16 vuotta. Se on pitkä aika yhdessä. 

Fiksu ja hieno Viivi, perheen matriarkka. Viivi on menestyksekkäästi kouluttanut kaikki nykyiset koirani talon tavoille ja pienessä kissassa asui leijonan kokoinen ego. Ei Viivin tarttenut ikinä sähistä, murista tai nostaa niskakarvoja. Riitti, että istui keskellä lattiaa niin itsevarmana, että edes Oona ei ole ikinä kyseenalaistanut, saako siitä silloin kulkea ohi. :D Jos katse ei riittänyt pysäyttämään, Viivi kohotti hieman etutassuaan ja muistutti, että voi ihan koska tahansa ottaa myös kynnet käyttöön. Mutta siihen ei parin pentuajan koulutushetken jälkeen ole ikinä ollut tarvetta.

Jos Viivillä oli huono päivä, sen yleensä näki ja kuuli. Kissa kulki korvat vähän luimussa ja häntä viuhtoen. Hyppäsi työpöydälle ja tassuilla heitteli/työnsi lattialle kaiken, mikä lähti liikkeelle. :D     

Viivi on aina rakastanut kaikkea pehmoista ja lämmintä. Tyynyjä ei ole koskaan liikaa, kesällä se otti usein päiväunet kuumalla kivetyksellä, jossa en kärsinyt paljain jaloin astella. 















...mutta laatikot! Ne olivat Viivin juttu vieläkin enemmän, mitä keskivertokissalla yleensä. Välillä oli ahdasta, mutta sopu sijaa antaa.

Mikä on parempaa kuin laatikko?
Kaksi laatikkoa! :D 

.

Milloinkahan tuon risan kenkälaatikon raaskii hävittää tuosta työpöydältä, Viivin ehdottoman lempparipaikan. En voi vielä käsittää, että ikinä enää sinne ei pieni oranssi kissa hyppää ja kiepsahda kerälle kehräämään, laitoja kynsillä räpsyttämään.

Onneksi Veronicalla on kaverina nyt tuo Nappula, yksin jäätyään olisi saattanut stressata moisesta. Tulivat juuri Nappiksen kanssa ulkotarhasta ja nyt Verski kikkailee kissapuussa. Se on aina ollut vähän kömpelö kissaksi, niin nytkin. Lipsuu ja tipahtelee, mutta häntä viuhtoo villinä ja mummokissa ei anna periksi. Elämä jatkuu, vaikka yksi Pieni Suuri Kissa on poissa.

Helmikuun helmet

 Vähän päivitykset laahaa perässä, mutta tässäpä tätä:

Unski sai terveen paperit ja luutuminen jalassa oli onnistunut oikein hyvin. Tietysti talven pakkasjakso osui juuri sille viikolle, kun viimein oli lupa juosta irti. Isosisko-Omegalta villapaita lainaan ja tekemään ulos pieniä pyrähdyksiä pitkin päivää. Parhautta!

Gregu-keilausta. :D
Oikeammin Omega pyöritti taas vauhdista hyrrää ja oli oikeasti aika makean näköistä katsottavaa, kun koiran kieppuivat menemään. Onhan mulla videokamerakin, mutta ei vain jotenkin muista aina sen olemassaoloa...
















Ovathan nämä kaksi aika mainio parivaljakko. :D Omega joutuu välillä jo ihan kiihdyttä alta, kun Unnalla vauhti kasvaa viikko viikolta. Taitaa muuten olla jo Oonaa nopeampi.















Oona osallistuu ralleihin vaihtelevasti. Tässä kuorrutetaan pentua pakkaslumella.  

 Ja ihan perinteistä afgaanirallia ja peppuhepulia.


























  

Kyllä on iltaisin nyt väsynyt pentu. :)
Oltiin kotipuolessa käymässä ja sisälämpötila oli saapumisiltana +8C. Kuvanottohetkellä oli jo ihan +14. :) Kelpasi Unnallekin peitto päälle.













 

Mun jengi. ♥












  

 


Omegakin alkaa ymmärtää oravajahdin päälle. Kun se haistaa maasta jäljet, se ei enää lähde skannaamaan maastoa, vaan nostaa katseen latvuksiin. Fiksu tyttö. :)
Edit: siis todellakin! Kun O-tytöt bongaavat jäniksen jäljet, ne alkavat tutkia maastoa. Kun ne haistavat oravanjäljet (ilman näköhavaintoja), ne alkavat katsella puita. En ole ennen kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta onhan se erinomaisen hienoa ajattelua!  















Unna säntäilee tietysti tohkeissaan mukana, mutta ei vielä ihan tajua homman syvintä ideaa. Pääasia, että on hauskaa. :D
Oonasta en tietenkään kaamoksessa saanut kuvaa, koska se säntäili puun juurelta toiselle. Se on totista touhua se. :)














Samaan aikaan, kun suuret metsästäjät jäljittivät oravaa, huomasin noin kolmen sadan metrin päässä rinteellä nämä kaverit:















Hetken aikaa ne katselivat meitä uteliaana, mutta sitten jatkoivat kaikessa rauhassa laiduntamista. Ja kohtapa siihen laiskasti käveli vielä kolmaskin. :)

Kaiken varulta ohjasin koirat sitten ihan toiseen suuntaan.


Kävimme myös sukulaistapaamisessa. Mukana oli Unnan kaksi siskoa ja veli, Pinja-äiti, kaksi tätiä, eno, mummu... Plus muutama muu aikuinen afgaani ja alkumatkasta pari skottiakin.

Alkuun Unnaa jänskätti, eihän se ole ollut näin isossa porukassa ennen mukana. Mutta pian se reipastui ja olihan sitä menoa vain ilo katsella. :)
Tässä kuvassa Unna vasemmalla. Paikanpäällä ei goldeneista erottanut vauhdissa, kuka on kuka, joten sitä vain laski, että kaikki kakarat ovat matkassa.

Naminsyöttöhetki. Ei yhden yhtä ärinää tai tilannetta. Unna on erilainen nuori ja syö lunta. :D

Om nom nom. Hevosenkakkalöytö keskeytti rallit. 

Äiti ja lapsensa.















Sitten vielä lyhyt raportti Unnan ensimmäisestä eväsretkestä. :) Patikoitiin kaikkinensa kolmetuntinen. Uskomatonta, että näille reiteille pääsee helmikuussa! Kyllä, mä olen tykännyt tästä talvesta mielettömästi. :) 

Unnalla sujuivat jäiset pitkospuutkin mallikkaasti, vaikka enemmän tuntui kuitenkin olevan offroad-tyyppiä. :D 

Niin, miksei mene pitkospuut, kun likka kiipesi luontotornin jyrkkiä portaitakin. Yritin komentaa takaisin alas, mutta kun Unna päättää jotain, niin milloinkas se on käskyjä kuunnellut. :) Onneksi tässä hetkessä Unnasta löytyi ihan uusi puoli: harkitsevan tarkasti se asetteli jalkojaan rappusille ja meno oli oikein hallittua ylös ja alas. 

Ensi viikolla Unnalla alkaa leikkikoulu. :D Siitä seurannee raporttia myöhemmin.

Niin, ja Omegalle tehtiin kilpparikokeet, terve on. :)

Sekalaista kuvasarjaa vol. tosi mones

 Ulkona vallitsee järkyttävä pakkasilma, ei ole meikäläistä varten. 

Ja joka sanoo, että se on pukeutumiskysymys, tulen ja syötän noi mun huopikkaat!

Kyllä siellä Micheliniksi pukeutumalla pärjää, mutta koirien kanssa on kierrettävä korttelilenkkiä. Syynä ei ole niiden kylmänarkuus, vaan irtipidolle on pidettävä pakkasrajaa, ettei tule ongelmia. Grey vetää täysillä paahtaessaan litroja pakkasilmaa sisäänsä joka henkäyksellä, ei terveellistä. Ja mä en jaksa noita remmilenkkejä, ne on ääritylsiä ja puuduttavia.

Noh, Unskihan on sairaslomalla vielä joka tapauksessa. 
Mutta mulle alkais riittämään, eikö se kevät voisi kohta jo tulla? :)

En tykkää kuvata sisällä, koska yleensä tarvitsee salaman avustusta. Hankintalistalla olisi asiallinen salamalaite kameraan, mutta mikä vuosi se tapahtuu, jää nähtäväksi. Siihen asti näitä kiilusilmäkuvia. :P

Tässä on oikein hyvä istua, ilmoittaa Omega.
 


















Koiralauma yhes koos. 
Viikolla sattui sikäli merkkipaalutapahtuma, että mua oli herättämässä tällä kokoonpanolla porukka ensimmäistä kertaa. Siis koko porukka. Mun 80 senttisessä sängyssä oli mun herätessä kolme koiraa ja kissa. Toiset kaksi kissaa hyrisivät hyvää huomenta yöpöydällä istuen. :D 
Ei ihme, että joskus herätessä on ranka kipee.

 












Saas nähdä, miten kauan Omega sallii nämä päällänsä nujuamiset. Oonakin sallii nämä jutut vielä, mutta esim. Omegan kohdalla sanoi päättäväisen kieltonsa, kun Ome alkoi olla aikuinen. Vai johtuiko siitä, että greyllä on varsin terävät kyynärpäät ja paine tassun alla on jäätävä, kun se minunkin päälleni joskus vahingossa tallaa?
Mutta siihen asti... 
 

















"Buu-klubben, lal-lal-laa."
Unski tykkää tuon ohjelman tunnarista yli kaiken ja aina istuu telkkarin äärelle, jos ohjelma alkaa. Keikistelee päätään ja on ylisöpö. :D
(Ja hyvänen aika se on sievä tässä muutenkin! Noi silmät! ♥)

 












Sitten niitä ulkoilukuvia!
Jos jotain hyvää näissä pakkasissa, niin aurinko! 

"Ei, en katso kameraan, vaikka pyydät. Nuuskuttelen nyt vain tätä heinää viisi minuuttia."

 
















"Ei, en katso kameraan, vaikka pyydät. Tuijotan kaukaisuuteen viisi minuuttia." XD
Oonan kuvaaminen on välillä raastavaa. :D Siinä kun Omega vaihtaa asentoa joka sekunti, kuin America´s Next Top Model, Oona on samanlainen kuvattava kuin emäntänsäkin. 













Teknisesti järkyttävä kuva, mutta kuvaa sitä riemua, kun viimein vapaus koittaa ja pääsee hyrrää pyörittämään! :D Jotenkin tuntui, että Omega riemastui vielä enemmän, kun oli viitta ja kaikee (mantteli, joka lepatti) ja kyllä oli tyylikästä menoa viimesen päälle. :D

Unski Punski joutui vielä kulkea remmissä. Jalka on kestänyt hyvin kulkea jo vähän pidempääkin matkaa. Mutta olihan se tylsää katsella, kun O-tytöt riekkuivat ja pieni joutui vain sivusta seurata.
"Pieni." Enää se ei mahdu kävelemään suorin jaloin Omegan alta, vaan vähän joutuu niiata. :D 

Aamuaurinko alkoi nousta ja olihan se vain kaunista. 
















































































Tästä kuvasta tykkään tosi paljon.















Sairaslomailu on mennyt ihmeen tuskattomasti sikäli, että iltavillejä lukuunottamatta Unna on malttanut olla suht rauhassa. Yllättäin vaikeinta oli se, että Oonaa oli kiellettävä toistuvasti ja joka kerta, että se ei voi nyt mennä palluttelemaan pentua. :D 
...nyt kun lupa on vähän nujuta, niin kyllä on hauskaa, molemmilla. :)

Ja vielä takapihalta kuva. 
Vielä hetki sitten Unna sujahti tuosta portista läpi, siksi kaikenmaailman viritykset siinä edessä. (Kyllä se vieläkin yrittää, mutta ei mahdu enää. Jää vain vähän jumiin koko koira, siksi vieläkin noi esteet...) Kohta lienee sitten koko systeemi nurin, kun Unna tykkää nojailla aitaan ja seurata reteenä maailman menoa. Ja jos merkit paikkansa pitävät, niin kevääseen mennessä menee sitten jo yli... :P