Talvisia kuvia

Sitten muutamat kuvat. On ollut mahtavat kelit ulkoilla, parasta talvessa. Kantohanget ja auringonpaiste, ah! Kuvia on parin viikon ajalta, en vain ole saanut aikaiseksi ladattua niitä tänne. Mutta vassokuu:

"Katso Mamma, ei jalkoja!"

Piiri pieni pyörii,

lapset siinä hyörii...

Unnan tutkimuksia... (on se koira siellä)

...ja koordinaatioharjoituksia.

Joku tässä kevätkelissä on, mikä saa afgaanit hassuiksi. Ihan hirmuista piehtarointia vähän väliä. Ja nimenomaan puhtalla lumella, ei mädäntyneen raadon päällä!

Ja sanomattakin selvää, että tassut vievät. Lujaa, täysii, jiihaa!

Ja välillä ihan kieli poskella. :D

Yhteiskuva auringossa ei nyt ihan onnistunut, kuten olin ajatellut.

Vaan välillä ollaan kuin maailman täydellisin veistos. 

En osannut päättää, mikä näistä on paras, joten laitoin kaikki.
Mamman rakas Maikke, Mökke, Mokka, Maikolssonnen. Rakas lapsi jne.

Yhyy, minne se minun junnu on kadonnut, tässähän seisoo aikuinen afgaani!
(Nojoo, käytös on yhä vain kuin kakaran. :D)

Oona Noonalii söpöilee. 

Sitten kotona ollaan kuin Ellun kanat.

Ja melkein näännytään kupin äärelle, kun se Mamma on niin hidas antamaan sitä ruokaa.

 Ps.
-kisakoppa, check
-kilpamanttelit, check
-kilpakirja, check.
Nyt voidaan alkaa odottamaan kiimaa, ettei ainakaan alkukesästä vahingossakaan tarvitse edes haaveilla kisauran aloittamisesta. 

Selkävamma-arkea

Kolmen koiran kanssa on omat haasteensa aina välillä, mutta nyt kun kärvistelen selkäkipuisena ja välillä lähes liikuntakyvyttömänä, alkavat olla vitsit vähissä. Noidannuoli on vaivannut nyt viikon ja käytännössä töpötän ajoittain 20cm:n askeleella kovasti puuskuttaen ja taukoja pitäen. Välillä ei taivu edes siten, että saisi sukkia jalkaan. Riemukasta!
Käyttäkääpä mielikuvitusta ja kuvitelkaa tilanne, kun äsken nähtiin pissatuslenkillä rusakko!

Nyt olen vienyt koiria yksitellen ulos juurikin rusakkovaaran vuoksi, niitä on täällä joka puolella. Vaan olihan pitäminen. Onneksi ehdin nähdä pitkäkorvan ennen Unnaa ja sain koiraa pannasta kiinni. Koska eilen esim. Unna pomppasi puoliteholla tuulessa kieppuvan lehden perään, jolloin en enää saanut pidettyä remmistä! Onnea matkassa, että Unna jäi tsipultamaan lehteä miljoonaksi palaseksi, ja ehdin astua remmin päälle. Jonka jälkeen voihkien jouduin käydä hangelle pitkälleni. 
Ja maine kasvaa.

Tuollaisessa tilanteessa Oona vetää painopisteen alas ja alkaa lähes hämähäkkimäisesti ryömiä eteenpäin, on muuten vaikea pidätellä tuolloin! Omega puolestaan sinkoilee vähän sinne ja tänne, mutta suorilla jaloin, jolloin se ei juurikaan saa voimaa. Ja nyt huomasin, että Unna vetää ensin suoraan eteenpäin, sitten yllättäin peruuttaa hihnanmitan ja rykäisee täysillä hypyn eteenpäin. 

Sopivasti on rapaiset kelit, mutta koirien tassuja ei nyt paljoa suihkutella. Eikä kyllä imuroida lattioitakaan. Jos sitten jo loppuviikosta?
Siihen asti pötkötellään porukalla tässä soffalla. Kissat hurisevat tuossa selkänojalla, Omega makaa jaloissa ja afgaanit limittäin, lomittain tuossa matolla sohvan vieressä. :)

Mä osaan, mä osaan!

Hitsit, miten fiksu flikka meillä on!

Mä olen tsempannut ja oikeasti pyrkinyt pitämään vähintään pari kertaa päivässä lyhyet treenit. Todellakin lyhyet, vain muutamia minuutteja. Jos niitä ei MUKA ehdi, niin  saa katsoa peiliin. Lisäksi Unna joutuu nyt ottaa katsekontaktin ruokansa eteen, ennenkuin pääsee kylppäriin tiskaamaan kissojen ruuat jne. Ja ulkona tietysti lenkin lomassa pieniä katsekontakti- ja istumisharjoituksia. Pitää jarrutella itseäni, etten vaadi koiralta tässä vaiheessa liikoja...

Unna oppi katsekontaktin ekana harkkapäivänä ensimmäisissä harjoituksissa. Aloitin hieman toisella tapaa, mitä treeneissä oli opetettu (kädet sivulla, namit molemmissa nyrkeissä), koska tuolloin Unna keskittyi tuuppimaan ja tuijottamaan käsiä. Kun vein kädet selän taakse, niin tadaa! Nyt pitää jo usean sekunnin kontaktin ja nyt kädet voivat olla oikeastaan missä vain. 

Ja sitten se maahanmeno
Ensin oli vaikeeta, kovin vaikeeta. Unna ei tajunnut yhtään, mitä siinä oli tarkoitus tehdä. Ei tarjonnut oikeastaan yhtään niiaamista, mistä olisi voinut lähteä palkitsemaan. Eräästä koirankoulutusoppaasta osui silmään sitten vinkki, jossa koira innostetaan hyppimään ja sitten koiran ollessa ilmassa namikäsi viedään maahan.
Taddadadaaa!
Kaksi pomppua ja Unna koki ahaa-elämyksen. Koira alkoi tarjota maahanmenoa.

Kaikista parasta on ollut viime päivien treeneissä Unnan into. Kun aluksi se oli hyvin hämillään ja Woooot did U say??, nyt se tekee ihan intopiukkana: "Mä hei tiedän ton, mä tiedän ton!" Rrrrrrakas!

Kohta startataan hallille, toko-treeneihin! (Ja joka kerta naurattaa, kun kuulostaa niin paljon ammattimaisemmalta, mitä se oikeasti on. :D )

Tokon alkeissa

No niin, tämäkin päivä on siis nähty. Unnan kanssa aloitettiin tokon alkeet. 

Sellainen "oikea" koirankoulutus on toki kiinnostanut aina, mutta eipä ole tullut lähdettyä. Edellisestä koirakoulusta onkin vierähtänyt aikaa, ensimmäisen afgaanini Martan kanssa käytiin peruskurssi reilu 20 vuotta sitten. Ovat muuten metodit muuttuneet!

Paikalla oli puolivuotiaita pentukoiria ja meidän Unna. 
Ja siitähän lähdetään, että Unna osaa istua 6 kertaa kymmenestä. Unna, vapaan kasvatuksen lapsi! Vaan jostainhan se on aloitettava. 

Ensimmäisenä oli tietysti rakas inhokkini, katsekontakti. Juuh, Unnaa ei kiinnostanut yhtään, vaan se teki kaikkea muuta. Mutta sen nyt arvasinkin, etenkin alkutunnista. 

Tokana harjoituksena oli luoksetulo. Oli siinä ja tässä, ettei mopo lähtenyt keulimaan. Tiedättehän sen hetken, kun koiran perä painuu alas ja ilme muuttuu villiksi. Mutta hallissa loppui mitta ja pitikin sopivasti pysähtyä. Silti koppasin vähän ilmasta kiinni, ettei Unna ehdi saada muita ajatuksia.

Sitten harjoiteltiin koiran kääntymistä sivulta taakse sekä oikealta, että vasemmalta. Ohjaaja varoitti hankalasta liikkeestä, mutta Unna oli siinä yllättävän hyvä. Kunhan osasin ohjata oikein. Muutaman sentin muutos käden liikeradassa ja koira meni kuin ajatus. 

Sitten paikallaoloharjoituksia. Unna otti yllättävän hyvin käskyjä vastaan, kävi istumaan kerta toisensa jälkeen. Askeleen, pari mulla on vara ottaa poispäin, joten ihan hyvä alku.

Ja lopuksi kaikista hauskin juttu. Paikallaoloharjoitukset jatkuivat, mutta ohjaaja käski laittamaan koirat makuulle.
"Tota... me ei osata sitä vielä." XD
Pienet nassikat toki olivat asennossa alta aikayksikön ja ottivat katsekontaktia. 

Nyt aloitamme treenauksen ja hitsit vieköön me näytetään kaikille! :)
(Ehkä. :D)