Hitsit, miten fiksu flikka meillä on!
Mä olen tsempannut ja oikeasti pyrkinyt pitämään vähintään pari kertaa päivässä lyhyet treenit. Todellakin lyhyet, vain muutamia minuutteja. Jos niitä ei MUKA ehdi, niin saa katsoa peiliin. Lisäksi Unna joutuu nyt ottaa katsekontaktin ruokansa eteen, ennenkuin pääsee kylppäriin tiskaamaan kissojen ruuat jne. Ja ulkona tietysti lenkin lomassa pieniä katsekontakti- ja istumisharjoituksia. Pitää jarrutella itseäni, etten vaadi koiralta tässä vaiheessa liikoja...
Unna oppi katsekontaktin ekana harkkapäivänä ensimmäisissä harjoituksissa. Aloitin hieman toisella tapaa, mitä treeneissä oli opetettu (kädet sivulla, namit molemmissa nyrkeissä), koska tuolloin Unna keskittyi tuuppimaan ja tuijottamaan käsiä. Kun vein kädet selän taakse, niin tadaa! Nyt pitää jo usean sekunnin kontaktin ja nyt kädet voivat olla oikeastaan missä vain.
Ja sitten se maahanmeno
Ensin oli vaikeeta, kovin vaikeeta. Unna ei tajunnut yhtään, mitä siinä oli tarkoitus tehdä. Ei tarjonnut oikeastaan yhtään niiaamista, mistä olisi voinut lähteä palkitsemaan. Eräästä koirankoulutusoppaasta osui silmään sitten vinkki, jossa koira innostetaan hyppimään ja sitten koiran ollessa ilmassa namikäsi viedään maahan.
Taddadadaaa!
Kaksi pomppua ja Unna koki ahaa-elämyksen. Koira alkoi tarjota maahanmenoa.
Kaikista parasta on ollut viime päivien treeneissä Unnan into. Kun aluksi se oli hyvin hämillään ja Woooot did U say??, nyt se tekee ihan intopiukkana: "Mä hei tiedän ton, mä tiedän ton!" Rrrrrrakas!
Kohta startataan hallille, toko-treeneihin! (Ja joka kerta naurattaa, kun kuulostaa niin paljon ammattimaisemmalta, mitä se oikeasti on. :D )
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti