Hirwee kiire!

Keli on kovin syksyinen, ja meitä on hemmoiteltu pilvipoutaisilla ja aurinkoisillakin lomapäivillä. Mikäs siinä siis ulkoillessa ja luonnosta nauttiessa! 
Vihreäsävyisen kesän jälkeen syksyn värimaailma alkaa olla jälleen ihastuttava. :) 

Onneksemme pari peltoa vapautui käyttöömme ja otimme alueen haltuun puimakoneen edetessä seuraaville pelloille.

Kyllä maalla on mukavata!!!

 

 

 Kauriin vasa. Tai ainakin melkein. :)

 

Välillä oli jälleen hirwee, hirwee kiire! 

 

Kun katselee tällaisia kuvia, harmittelen kyllä välillä tuota afgaanin turkkia. Sinne jää piiloon kaikki hienot liikkeet ja on yhtä mustaa karvamyttyä koko eläin. Greyhoundilla kun erottuu jokainen lihas varpaankärkeä myöten. 

 

 Ihanan hämyinen pätkä kotitiellä.

 

Takaisin sorvin ääreen!

Ajelimme tällä kertaa harjoituksiin Hyvinkäälle. Turhaan tahkotaan tuttua Kaupin rataa ympäri, kun olisi muitakin ratoja tutustuttavana. Kaudella on enää parit kisat Hyvinkäällä ja Turussa, me tähtäämme nyt Hyvinkäälle, jos Omegan jalka kestää. 

Hyvinkää on Tampereen kanssa suunnilleen samaa luokkaa, mutta hieman sitten kuitenkin profiililtaan erilainen. Jos takana ei olisi vammautumista ja kuntoutusjaksoa, Omega olisi saanut juosta täyden kierroksen. Nyt mentiin siis vähän kokeillen 280m.

Lähtökoppikin oli nyt erilainen, vrt. Kaupin maapohjaiset ja tasaiset kopit. Onneksi kerhon harkoissa on eteenpäin kallistuva, kumimattoinen koppi, vaikka noinkohan se olisi uutenakaan kokemuksena Omegaa suuremmin häirinnyt. Maikke tiesi aika nopeasti, minne on saavuttu. Viehe ei pidä suurta ääntä, mutta niin se alkoi greyn tutina ja tärinä jo parkkipaikalla, ilme oli varsin totinen. :D

Aluksi ei tosin meinattu löytää paikalle hyvällä, eikä pahalla. Navigaattori teki kaikkensa eksyttääkseen meidät ja hermo oli mennä pariin otteeseen. Onneksi on nykyaikana netti puhelimessa ja sieltä perinteisesti lukemalla ajo-ohjeet paikka lopulta löytyi. Ilmoittautumisessa meille sanottiin, että pääsemme ns. seuraavalle kierrokselle, eli meitä ennen juostaan 20 lähtöä 280m, sen jälkeen reilu 10 kpl 350m ja muutama 480m, kunnes alkaa taas lähdötä 280m kopista. Tämä selvä, näin se menee Tampereellakin. 
Kyllä tuli allekirjoittaneeseen liikettä, kun koiran nro 18 kohdalla kuulutettiin, että vedetäänpäs muuten nyt kaikki 280m putkeen! (Heh, ihmiset kääntyivät katsomaan, kun allekirjoittanut lähti juoksuun, varmaankin aika kuuluvasti kiroillen...)

Onneksi olin kävelyttänyt koiria saavuttuani ja juuri hetkeä aiemmin olin vasta laittanut koirat autoon ja Omegalla oli mantteli päällä. Meidän lähtönumeroa kuulutettiin pariin otteeseen, mutta sori: muutaman minuutin varoajalla en ehdi hakea koiraa autosta ja saada sitä lähtöpaikalle toiselle puolelle rataa. Käveltiin hetken aikaa reippaasti ja mentiin sitten vasta lähtöpaikalle. Siellä toki juoksi jo muita koiria, mutta luulisi heidänkin ymmärtävän, että jos ex tempore ilmoitetaan että juoksuvuoro onkin nyt, eikä parinkymmenen minuutin kuluttua, niin hiukan kiire tulee.
Entä jos olisin ollut kauempana kävelyttämässä koiria? Olisi mennyt kuulutukset ohi. Hieman pisti ärsyttämään, mutta kuten sanottua: Onneksi meni kuten meni. 

Omega meni koppiin sujuvasti, ehkä paras kopitus tähän mennessä. Se jäi etuveräjälle odottamaan varsin äänetöntä viehettä, ei riehunut, ei töninyt veräjää, odotti vain. Jälleen veräjän imussa ulos ja varsin kipakka rykäys takasuoralle. Juoksulinja kulki suoraan (5 kopista) ja kaarteeseen se taittui kivasti. Kasvattaja katsoi maalialueella ja sanoi, että Omega tuli kaarteesta kivasti etusuoralle, ei moittimista. Myös takasuoralle se tuli, ehkä piirun verran paremmin ja lähempänä kiskoa, mitä "kotiradalla". Laukkatahti pysyi tasaisena, ei mitään jarrutteluita kaarteissa.
Viehellä perinteinen rähähdys pupulle ja ylpeänä odottelemaan Mammaa. 
Aika mainio 17.05, meidän epävirallinen ennätys vaikka olikin käsiaika. Erinomainen juoksu sairaslomailun päätteeksi, ei voinut kuin olla tyytyväinen. 

Viehellä se seisoi kaikilla jaloilla, liike oli suunnilleen puhdas. Sanon suunnilleen, koska radalta lähtiessä Omega zoomaili jo taakseen, kun viehe lähti liikkeelle uutta vetoa varten. Samoin radan ulkopuolella autolle mentäessä Omega tähyili radalle ja hyppelehti. 
Hullu koira. :D
Kauempana kävellessämme se malttoi mennä suoraankin, ja silloin ei ollut havaittavissa mitään. Tulomatkalla (reilu 3h) pysähdyimme pariin otteeseen, mutta ei mitään mainittavaa. Tänään aamulla se teki normaalia venyttelysarjaansa herättyään, ei arkomista siinä. 

Seuraan vielä pari päivää, tuumaan asioita reilun viikon ja sitten... sitten päätetään starttaako Omega kisoissa vai ei. :)
Kiirettä ei nyt pidetä, tehdään kaikki varman päälle. Onneksi sisarukset ovat edustaneet radalla erinomaisesti ja Greyhoundien SM-kisoissa team Beevale räjäytti kyllä koko potin:
Rohan -veli urosten Suomen Mestari. Darwin veli finaalin neljäs.
Vera -sisko narttujen Suomen Mestari (päivän nopeimmalla ajalla)
Sanni -sisko narttujen B-finaalin voittaja. (B-finaaliin oli oikeutettu myös Pimu-sisko, joka jäin pois kisoista.)

Upea, upea sisarussarja!

Täysiiiiii!

Omegan kanssa on aloitettu pikkuhiljaa vapaanaoloa ja liikunnan lisäämistä. Ensimmäisen viikon ajan sai olla vain itsekseen irti (ei Oonaa mukaan rallaamaan) ja täysin omaehtoista: ei yllyttämistä, ei keppien heittelyä. Parina päivänä Omega on nyt ollut Oonan kanssa irti ja tänään lopulta mentiin jo greyvauhtia, kun treffattiin Hukan kanssa.

Varovaisen optimistisesti sanoisin, että jalka alkaa olla kunnossa. Vielä emme uskaltaudu radalle, vaan jatkamme kuntoutusta kotona, mutta josko vielä syksyllä...
Mutta kyllä mulla on ollut tyytyväinen ja super onnellinen grey!  Kuukausi remmilenkkeilyä takana, nyt koitti taas vapaus!
Kuva kertokoon kaiken... :D

Fysioterapeutilta saimme erinomaisia ohjeita kotiin mm. venytysliikkeisiin. Lisäksi hänen opastamana aloitimme etunojapunnerrukset! 
Kyllä! :)
Koiraa ohjataan namin avulla alaspäin, massun alta tuetaan, ettei koko koira mene maahan, etuosa vain. Siitä sitten hallitusti myös ylös.

Omega hoksasi homman jujun aika helpostikin. Tosin se tekee liikkeen hieman teknisesti väärin, mutta lähden tuosta hiomaan liikettä. Nyt se kuitenkin laskee rintalastan ihan maahan asti, eikä mun tarvitse pidellä kädellä mahan alta. Oikein hienoa niiausta! :D

Oona oppi liikkeen toisella, toisella toistolla. Ihan uskomaton pakkaus. Mutta siinähän se afgaanimaisuus nousi pintaan, kun toistoja tehtiin useampi ja alkoi ehkä tuntua habassa: Siinä vaiheessa Oona alkoi tarjota tassua, maahanmenoa, istumista, minun tönimistä ja mörähtelyä. :D ...kunnes herrrrkkunamien edessä taipui jälleen punnertamaan. 

Loppuun vielä muutamat kuvat eiliseltä hiekkakuoppahubailulta. Vettä satoi ja lämmintä oli +10, mutta ei haitannut ketään meistä. :)

Oonasta tuli muutama kelpo otos, tällä kertaa sekin juoksi innokkaana pitkät pätkät. En voinut taas olla ihailematta, miten se on niin sulavaa ja hienoa menoa. Letit vain heiluivat menemään, kun Noonalii taisteli menemään greyn perässä.    

  

Kyllä. Heinänsiementä on rintamus just noin täynnä, kuin miltä näyttää...

Tässä vielä pari tilannekuvaa, mistä näkee, että nyt mennään lujaa. Oona osaa halutessaan juosta erittäin tehokkaasti ja matalana. Niinkuin afgaanin kuuluukin, IMO. Ihan yhtä tiheästi Oona ei enää tikkaa, mitä nuorena tyttönä, mutta varsin kivan näköistä meno on silti edelleen. Ei muuten ollut edes hidaste tuo pajupuska, kun juoksulinja meni läpi.

...ja sitten kun alkaa hapot painaa tai muuten vain hidastetaan, nousee pää ja laukka alkaa olla enemmän pomppivaa ja hitaampaa.