Täysiiiiii!

Omegan kanssa on aloitettu pikkuhiljaa vapaanaoloa ja liikunnan lisäämistä. Ensimmäisen viikon ajan sai olla vain itsekseen irti (ei Oonaa mukaan rallaamaan) ja täysin omaehtoista: ei yllyttämistä, ei keppien heittelyä. Parina päivänä Omega on nyt ollut Oonan kanssa irti ja tänään lopulta mentiin jo greyvauhtia, kun treffattiin Hukan kanssa.

Varovaisen optimistisesti sanoisin, että jalka alkaa olla kunnossa. Vielä emme uskaltaudu radalle, vaan jatkamme kuntoutusta kotona, mutta josko vielä syksyllä...
Mutta kyllä mulla on ollut tyytyväinen ja super onnellinen grey!  Kuukausi remmilenkkeilyä takana, nyt koitti taas vapaus!
Kuva kertokoon kaiken... :D

Fysioterapeutilta saimme erinomaisia ohjeita kotiin mm. venytysliikkeisiin. Lisäksi hänen opastamana aloitimme etunojapunnerrukset! 
Kyllä! :)
Koiraa ohjataan namin avulla alaspäin, massun alta tuetaan, ettei koko koira mene maahan, etuosa vain. Siitä sitten hallitusti myös ylös.

Omega hoksasi homman jujun aika helpostikin. Tosin se tekee liikkeen hieman teknisesti väärin, mutta lähden tuosta hiomaan liikettä. Nyt se kuitenkin laskee rintalastan ihan maahan asti, eikä mun tarvitse pidellä kädellä mahan alta. Oikein hienoa niiausta! :D

Oona oppi liikkeen toisella, toisella toistolla. Ihan uskomaton pakkaus. Mutta siinähän se afgaanimaisuus nousi pintaan, kun toistoja tehtiin useampi ja alkoi ehkä tuntua habassa: Siinä vaiheessa Oona alkoi tarjota tassua, maahanmenoa, istumista, minun tönimistä ja mörähtelyä. :D ...kunnes herrrrkkunamien edessä taipui jälleen punnertamaan. 

Loppuun vielä muutamat kuvat eiliseltä hiekkakuoppahubailulta. Vettä satoi ja lämmintä oli +10, mutta ei haitannut ketään meistä. :)

Oonasta tuli muutama kelpo otos, tällä kertaa sekin juoksi innokkaana pitkät pätkät. En voinut taas olla ihailematta, miten se on niin sulavaa ja hienoa menoa. Letit vain heiluivat menemään, kun Noonalii taisteli menemään greyn perässä.    

  

Kyllä. Heinänsiementä on rintamus just noin täynnä, kuin miltä näyttää...

Tässä vielä pari tilannekuvaa, mistä näkee, että nyt mennään lujaa. Oona osaa halutessaan juosta erittäin tehokkaasti ja matalana. Niinkuin afgaanin kuuluukin, IMO. Ihan yhtä tiheästi Oona ei enää tikkaa, mitä nuorena tyttönä, mutta varsin kivan näköistä meno on silti edelleen. Ei muuten ollut edes hidaste tuo pajupuska, kun juoksulinja meni läpi.

...ja sitten kun alkaa hapot painaa tai muuten vain hidastetaan, nousee pää ja laukka alkaa olla enemmän pomppivaa ja hitaampaa.