PentuPentu

Se tunne, kun melkein pakahtuu onnesta... ♥ 
Vielä viikko ja kirjaimellisestikin kultainen tyttö saapuu kotiimme. :)

Tämä oli jännittävä kesä.
Sain tietää, että Pinja astutetaan (olin sanonut jo vuosia sitten Pinjan omistajalle, että mahdollisesta pennusta olisin kiinnostunut) ja sitten alkoi piinaava odotus. Lopulta ultran aika, kyllä, pentuja on. Sitten jäätävää jännitystä, syntyykö riittävästi tyttöjä. Ja vaikka tiesin, että bläkkäreitäkin olisi tuolta mahdollista syntyä (yksi lempiväreistäni), toivoin kuumeisesti saavani klassisen goldenin.

Ja sellaisen sain! ♥ Ihan piti itkut tirauttaa sen kunniaksi, kun tiedon sain, jolloin tiesin varmaksi, että vaikka kolme koiraa tulee teettämään työtä, niin se tulee ehdottomasti olemaan sen arvoista.

Kiitos kuvista Kirsi Nousiaiselle. :)

Tässä koko pentue, kolme goldenia tyttöä vasemmalla, oikealla golden ja bl&tan pojat. Minun tyttöni tuossa edessa, toinen vasemmalta. 

Tässä PentuPentu miettii maailman menoa. 
Ei, tytölle ei ole vielä kutsumanimeä. Muutaman ehdotuksen välillä vielä pohdin.
Virallisesti hän tulee olemaan Kirman Umnia. ♥














Tässä loikkaa Piian tyttö. ♥














Sellaista tyhmää hymyilyä ja huokailua. Voiko tämä olla tottakaan, minulle tulee afgaanivauva! :)

Ja pentueuforia on ollut (on!) melko mielenkiintoinen mielentila. Kun Oona oli inventoinut roskiksen sisällön, jota aloin melko hektisen työpäivän jälkeen siivoamaan, melkein hyräilin ja hymyillen Oonalle sanoin, että kohtapa saat opettaa kaikki tietosi ja taitosi eteenpäin. :D Luulisi vähän kaduttavan tähän järkkyyn kura-aikaan, että tulee yksi pestävä lisää. Juuei kaduta, odotan ihan kuumeisesti pentua kotiutuvaksi! :D

Sitten vielä kertomus O-tytöistäni eiliseltä aamulta, kopsattuna suoraan FB-päivityksestäni:

Omega, 4v, putosi TAAS aamulla sängystä. Mä olin jo hereillä ja luin kirjaa. Omega vaihtoi asentoa tyhjän päälle, mutta ei saanut tehtyä muuta kuin venytettyä kaulaansa epätoivoisena ja kurkusta kuului sellainen ggggnnnnhhhh. (Se oli peiton mutkassa, eikä saanut jalkojaan avuksi.) Onneksi oli pehmeä laskeutuminen, kun Oona nukkui sängyn vieressä, just sopivasti siinä alla.
Omega ei uskaltanut nyt liikkua yhtään, pidätti varmaan hengitystäänkin silmät lautasen kokoisena, kun se odotti, että nyt irtoo varmaan pää. Oona ei reagoinut yhtään mitenkään, vaan katsoi mua sieltä Omegan alta paljon puhuvalla ilmeellä. "Niin, tällaisen kanssa minä elän." Sitten se puhisten kiskoi jalkansa greyn alta ja siirtyi raskaasti huokaisten nojatuoliin jatkamaan unia.

Niin, ja samaisena aamuna Oona totesi, ettei mahdu sohvalle, jossa olin koneen äärellä ja Omega makasi vieressä pitkin pituuttaan. Se meni takaovelle ja pyysi pihalle. Nousin ja avasin oven, jolloin afgaani ryntäsi sohvalle paikalle, josta just nousin. 
Istutaan lattialla sitten. :)
(Koirat antavat kyllä mukisematta tilaa pyydettäessä, mutta ei aina tarvitse. Ei varsinkaan noin loisteliaan suorituksen jälkeen, vei minua kyllä ihan 6-0.)