Luonnossa liikkuminen on yksi meidän rakkaista "harrastuksista". Mieli lepää ja leppoisa vaeltelu (merkityillä reiteillä!) tuo tarpeellisen tauon joskus hektiseenkin arkeen. Monesti kierretään tuttuja polkuja, joskus taas esim. luontoon.fi -sivustolta etsin mukavia ja sopivia reittejä jos ajellaan kauempana. Oona on tottunut retkeilijä. Vanhemmiten Oonasta on tullut hiukan laiska, joten irtipito on vuosi vuodelta helpompaa. Nykyäänhän Oona ei poikkea polulta kuin pienen pakon edessä tai hepulin vallitessa. :) Nytkin sienestysreissuilla Oona on asettunut polulle makaamaan ja odottamaan, että Omegan kanssa tullaan metsästä ja jatketaan matkaa.
Omega nauttii retkeilystä täysillä, välillä jolkottelee kevyesti polkuja, välillä kiitää hullun lailla metsikössä. Pikkuhiljaa grey on alkanut saada järkeä vauhdinkäyttöön: aina ei tarvitse juosta täysiä, vaan nyt Omega malttaa jo hieman sovittaa vauhtinsa maaston vaativuuteen. Greyksi Omega lienee varsin ketterä, mutta afgaanin taituruus hipoo täydellisyyttä, johon grey ei voi kyetä. Siksi olen edelleen varsin varovainen, minkälaiseen maastoon Omegan kanssa mennään: muutama kiva reitti on listalla "joskus", jyrkkien ja korkeiden kalliopudotusten vuoksi. Lisäksi pitkospuut ovat näköjään Omegalle kompastuskivi. Yleensä Omega juoksee suomaastoa pitkospuiden vieressä, mutta kallioisella pätkällä meillä oli edessä ongelma: kun ei pääse louhikkoa pitkin, ei voi kiertää, mutta pitkospuillekaan ei voi astua.
"Ei! Nyt et yritäkään mennä sieltä!"
Onneksi oli velipoika matkassa ja pitkospuut mentiin tällä tyylillä:
Käyhän se noinkin, Omega antaa kyllä kantaa mukisematta, mutta... Jos joskus pääsen Karhunkierrosta tekemään, täytyy pohtia kerta jos toisenkin, lähteekö Omega mukaan. Tai sitten pitää aloittaa lihaskuntoharjoittelu: rinkka selkään ja koira syliin.
Ihana kuva pienestä metsäneläimestä:
Toinen rakas metsälammen reunassa huilaamassa. Meidän retkillä ei vauhti huimaa ja taukoja pidetään aina kun siltä tuntuu.
Luonto on lumoava monella tapaa, yksityiskohdat ovat välillä varsin kiehtovia.
(klik klik)
Kuka muu näkee tässä leijonan? :D
Näitä oli tässä puussa useampi. Jonkinlainen kasvain?
Omega nauttii retkeilystä täysillä, välillä jolkottelee kevyesti polkuja, välillä kiitää hullun lailla metsikössä. Pikkuhiljaa grey on alkanut saada järkeä vauhdinkäyttöön: aina ei tarvitse juosta täysiä, vaan nyt Omega malttaa jo hieman sovittaa vauhtinsa maaston vaativuuteen. Greyksi Omega lienee varsin ketterä, mutta afgaanin taituruus hipoo täydellisyyttä, johon grey ei voi kyetä. Siksi olen edelleen varsin varovainen, minkälaiseen maastoon Omegan kanssa mennään: muutama kiva reitti on listalla "joskus", jyrkkien ja korkeiden kalliopudotusten vuoksi. Lisäksi pitkospuut ovat näköjään Omegalle kompastuskivi. Yleensä Omega juoksee suomaastoa pitkospuiden vieressä, mutta kallioisella pätkällä meillä oli edessä ongelma: kun ei pääse louhikkoa pitkin, ei voi kiertää, mutta pitkospuillekaan ei voi astua.
"Ei! Nyt et yritäkään mennä sieltä!"
Onneksi oli velipoika matkassa ja pitkospuut mentiin tällä tyylillä:
Käyhän se noinkin, Omega antaa kyllä kantaa mukisematta, mutta... Jos joskus pääsen Karhunkierrosta tekemään, täytyy pohtia kerta jos toisenkin, lähteekö Omega mukaan. Tai sitten pitää aloittaa lihaskuntoharjoittelu: rinkka selkään ja koira syliin.
Ihana kuva pienestä metsäneläimestä:
Toinen rakas metsälammen reunassa huilaamassa. Meidän retkillä ei vauhti huimaa ja taukoja pidetään aina kun siltä tuntuu.
Luonto on lumoava monella tapaa, yksityiskohdat ovat välillä varsin kiehtovia.
(klik klik)
Kuka muu näkee tässä leijonan? :D
Näitä oli tässä puussa useampi. Jonkinlainen kasvain?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti