Luonnossa haahuilemassa

Vapaapäivälle sattui erinomaisen hieno ja aurinkoinen ilma. Lämpöä tuntui yks kaks olevan vähän liikaakin (+19C), mutta en valita! Pieni tuuli kävi välillä, joten mikäs siinä oli reippaillessa.

Alkumatkasta oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Siinä vaiheessa, kun pitkospuillakin sudittiin märillä tassuilla miljoonaa, kerrattiin, mitä tarkoittaa tilannenopeus. 

Vähän pulssia tasaamassa ja ihailemassa maisemaa.

Omega miettii, mennäkö yli. Unna miettii, mahtuisko ali. 














Oonakaan ei käyttänyt ns. portaita, vaan kepeästi leiskautti yli. Vaan meinasi nyt olla mummokoiralle vähän liian raskas lenkki, loppumatkasta meinasi nuupahtaa ihan. :/ Yhtä puunrunkoa ylittäessään hyppy epäonnistui kurjasti ja Oona-parka jäi ihan jumiin, kun takaosa ei seurannutkaan. Vaan Oonamaiseen tapaan se vain vähän puhisi ja keikautti itsensä yli, ja jatkoi matkaa. 














Harmittavasti kuviin ei saa vangittua maaston korkeuseroja. Mutta korkeella oltiin!

Afgaaneilla ei taas päätä pakottanut keikkua ihan reunalla. Tuosta on pystysuora pudotus kymmeniä metrejä alaspäin. Alhaalla olevat männyt näyttävät taimilta, vaikka ovat ihan isoja puita.

Paikoitellen polku kulki ihan jyrkänteen reunamaa. Huuh! Minusta se oli jännittävää, valitsin askeleeni aika tarkkaan. 

Me käytiin ihan tuolla ylhäällä. :)

Nousu pisti vähän puhaltamaan, mutta alaspäin oli vieläkin vaikeampaa. Allekirjoittaneella ei ole kummoinen kunto, joten kun lähdettiin tulemaan takaisin alas, niin jalkoja meinasi vetää maitohapoille. Plus tietysti lisäksi taiteilu kolmen remmissä olevan koiran kanssa. Plus hyvin kivikkoinen ja kapea polku. Plus kaatuneita puunrunkoja siellä täällä. Siltikin sitä meni vain hymyssä suin: "Vitsit, miten mahtavaa lihas- ja koordinaatiotreeniä meille kaikille!"

Vihdoin alhaalla! Koirat saivat halunsa mukaan nauttia vesikulauksen rannalta, tai vedessä lutraten, tietystikin. 

Yleensä marssijärjestys on tämä. Omega kulkee mun takana, ihan jo siitäkin syystä, että muutoin ei riittäisi remmeissä mitta ja olisivat koko ajan solmussa. (Mä v i h a a n remmilenkkeilyä.... :P )

Oona oli sitä mieltä, ettei lähdetäkään vielä autoa kohti vievälle polulle, koska laavulla sadan metrin päässä paistetaan makkaraa! :D Keskusteltiin tästä tovi, lopulta koira tuli oikealle polulle lihapullan imussa. 

Melkein perillä, vielä viimeinen virkistäytyminen. 

Sports Tracker näytti kahdeksaa kilometriä ja muutaman reippaan nousun. Tokikin etenemistahti oli leppoisa, sillä haahuilu kameran kanssa kuuluu aina ohjelmaan. Vaan olipa rentouttava reissu, jälleen. :)