Piti se tämäkin päivä nähdä, afgaani veti ihan huolella lipat.
Olimme kevätretkellä Leivonmäen kansallispuistossa (ihanat reitit, kannattaa käydä!) ja taukopaikalla koirat kävivät järvivedessä kahlaamassa ja makoilemassakin, siitähän seuraa yleensä the hepuli. Eli päätöntä juoksemista, ankaraa kiihdyttämistä ja tiukkoja käännöksiä. Grey edellä, afgaani perässä. Niin nytkin.
Jotenkin Oonalla meni jalat solmuun (tapahtui tosi nopeasti, mutta ihan siinä tasamaalla sotkeutui kinttuihinsa) ja täydestä vauhdista se veti nenälleen. Etujalat menivät suorana kropan alla ja afgaani liukui menemään pää edellä maassa reilu pari metriä ja tömäytti päin mäntyä! Ehdin säikähtää tosi paljon, koska vielä törmäyksessä vauhtia oli ihan hurjasti ja pää ihan retkahti sivuun, kun loppu koiraa tuli perässä.
Noh, Oona on Oona: ei kiljumista, ei parkumista, vaan afgaani selvitti itsensä ylös alta aikayksikön ja lähti samaa vauhtia Omegan perään. Oletin, ettei siis sattunut kovin pahasti ja huokaisin helpotuksesta. Onhan niitä vinttikoiria, joilla on mennyt niska poikki tuollaisessa tilanteessa.
Kun vihdoin koirat malttoivat asettua (sen jälkeen, kun järvessä oli jälleen käyty viilentäytymässä ja tankkaamassa), tsekkasin Oonan läpi. Ei aristuksia, mutta kuonon vieressä, silmän alla oli parista kohtaa iho rikki ja verillä. Muistelen, että saattoi olla ensimmäinen kerta, kun afgaanilla rikkoutui iho ns. normilenkillä. Pari tassupakettia on joskus tehty (koko 20 vuoden "afgaaniurani" aikana), Oonalla on kerran tikattu jalkaa pentuna kun se juoksi kotona ison posliiniruukun läpi.
Tästä voi todeta, että ehkä oli iso vahinko enemmän kuin lähellä. Toki minulla on erittäin hyvä mielikuvitus ja kaikki mahdolliset variaatiot onnettomuudesta pyörivät mielessä. :D Mutta greyn kanssa noihin naarmuihin on kovin tottunut, afgaaneilla sitten täytyy osua jo lujemmin, ennenkuin näkyvää vahinkoa tapahtuu. Mutta tekevälle sattuu. :)
Loppuun vielä muutamat kuvat. Rallattelukuvat ikävä kyllä eivät onnistuneet, kun oli puolipilvistä ja olin kittilinssin kanssa matkassa.
Tässä sellainen perusnäkymä afgaanista metsässä. Välillä on pakko nyppiä enimpiä risuja pois, että koiraparka pääsee liikkumaan kunnolla. Autolla otetaan sitten astetta nuukemmin, loput sitten kotona kun turkki on kuivunut. Ei ole siis katastrofin aineksia, vaikka moni haukkookin henkeään meidät nähdessään. :D
Hirrrwwween, hirrwwween ihanaa, kun on kesä!
Ja lopuksi vielä varsin harvinaislaatuinen kuva meistä yhdessä! Ainahan minä olen siellä kameran takana. Mamma ja O-tytöt. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti