On tätä odotettukin.
Afgaaninomistajalle ei ehkä sitä helpointa aikaa, mutta en valita. Kolmekymmentä astetta lämpöisempää ja lenkillekin pääsee taas lähes mihin vain, eikä tarvitse välillä rämpiä metrisessä lumihangessa. Yyyyh, en halua edes muistella!
Järvenrannassa on usean metrin levyinen sula kaistale ennen jäätä, joten ajattelin olevan turvallista jälleen kulkea rantapolkua, kun koirat eivät tottumuksesta pääse enää juoksemaan (heikoille) jäille, vaan on vesi vastassa.
Wroooong!
Omega bongasi jään pintaa pitkin liitelevän lokin ja sitten läks. En ollut vielä huolissani, kun koira pärskytti vedessä menemään, Oona tekee samoin myös. Mutta kun vesi syveni ja koira vaihtoi hyppimisestä uimiseen, Omega sai huomioni. Kun vastaan tuli jääsohjoa ja viimein jäälautta, jonne koira yritti punnertaa itseään, järvellä raikui OOOMEEEGAAAAAA!!! (Älä ikinä huuda vinttiä pois saaliin perästä. Paitsi silloin kun...)
Sata kauhukuvaa mielessä ja vielä hetki, ja allekirjoittanut olisi lähtenyt kahlaamaan hyiseen veteen myös. Onneksi lokki kaarsi jo takaisinpäin, ja koira seurasi tiukasti katseellaan seuraten perässä. Rannalle päästyään lokki oli kadonnut ja uintireissu virkisti sen verran, että Omega sai todellisen vesihepulin ja säntäili vain menemään edes takas, rinnettä ylös alas.
Mitä teki Oona kaiken tämän aikana?
Hyvin onnellisena makasi rantavedessä kaulaa myöten, nautiskellen otti lipaisuja järvivedestä, puhalteli ja katseli, että siellä se kakara menee.
Oona kävi "uimassa" useaan kertaan saman lenkin aikana. Välillä nuuskutteli rantakaislikkoa ja spurttaili Omegan kanssa kangasmetsässä. Vielä pieni piehtarointi hiekalla ja siinähän mulla oli äärimmäisen kaunis koira!
Ja aatella, että se toinen oli kotiin päästyämme jo ihan kuiva ja vain parit hiekanmuruset pyyhkäisin harjalla pois!
Oonan kiimanjälkeisestä ajasta sen verran, että jos juoksuaika oli tuskaa, niin valeraskausaika päästiin hiukan helpommalla. Karvaa on pudonnut se normaali määrä massusta ja kyljistä. Onhan se laiska ja flegmaattinen, mutta ei niin paljoa mitä yleensä. Pari kertaa mä olen lenkillä ylämäkeen koiraa vetäessäni tainnut sihahtaa, että voitko kävellä itse, mä en jaksa vetää enää! Ja kun Oona tajuaa, että ollaan lähellä kotia tai autoa, askel muuttuu kevyeksi ja koira lähes tanssahtelee.
Ja vain kerran Oona lyyhistyi tielle makaamaan, eikä noussut kävelemään, vaikka vedin remmistä. Ei auttanut taikasanat HERKKU tai KISSSSSSA. Kaula vain venyi ja korina kävi. Ihan pisteeksi koira kierähti selälleen, makasi x-asennossa ja sieltä katseli, että mitäs meinaat tehdä nyt!? VETELÄ koira kainaloon ja menoksi. Tietysti Oona osaa valita paikan niin, että siinä on aina yleisöä, jota tämä episodi huvitti oikein paljon. Naapuri ihasteli, että "voiiiii, eikö se halua kävellä. Ja noin osaa olla. Voiii, hih hih."
Voiii, toden totta. Mutta kyllä se tästä kohta helpottaa.
Luonnetesti olisi parin viikon kuluttua ja toivottavasti koira ehtii normalisoitua siihen mennessä. Harmittaa, että testi tulee juuri tähän aikaan, mutta minkäs teet. Mittaa siinä koiran taistelutahtoa, kun sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. :D Hiukanko jännittää.
Mutta raporttia seurannee.
Afgaaninomistajalle ei ehkä sitä helpointa aikaa, mutta en valita. Kolmekymmentä astetta lämpöisempää ja lenkillekin pääsee taas lähes mihin vain, eikä tarvitse välillä rämpiä metrisessä lumihangessa. Yyyyh, en halua edes muistella!
Järvenrannassa on usean metrin levyinen sula kaistale ennen jäätä, joten ajattelin olevan turvallista jälleen kulkea rantapolkua, kun koirat eivät tottumuksesta pääse enää juoksemaan (heikoille) jäille, vaan on vesi vastassa.
Wroooong!
Omega bongasi jään pintaa pitkin liitelevän lokin ja sitten läks. En ollut vielä huolissani, kun koira pärskytti vedessä menemään, Oona tekee samoin myös. Mutta kun vesi syveni ja koira vaihtoi hyppimisestä uimiseen, Omega sai huomioni. Kun vastaan tuli jääsohjoa ja viimein jäälautta, jonne koira yritti punnertaa itseään, järvellä raikui OOOMEEEGAAAAAA!!! (Älä ikinä huuda vinttiä pois saaliin perästä. Paitsi silloin kun...)
Sata kauhukuvaa mielessä ja vielä hetki, ja allekirjoittanut olisi lähtenyt kahlaamaan hyiseen veteen myös. Onneksi lokki kaarsi jo takaisinpäin, ja koira seurasi tiukasti katseellaan seuraten perässä. Rannalle päästyään lokki oli kadonnut ja uintireissu virkisti sen verran, että Omega sai todellisen vesihepulin ja säntäili vain menemään edes takas, rinnettä ylös alas.
Mitä teki Oona kaiken tämän aikana?
Hyvin onnellisena makasi rantavedessä kaulaa myöten, nautiskellen otti lipaisuja järvivedestä, puhalteli ja katseli, että siellä se kakara menee.
Oona kävi "uimassa" useaan kertaan saman lenkin aikana. Välillä nuuskutteli rantakaislikkoa ja spurttaili Omegan kanssa kangasmetsässä. Vielä pieni piehtarointi hiekalla ja siinähän mulla oli äärimmäisen kaunis koira!
Ja aatella, että se toinen oli kotiin päästyämme jo ihan kuiva ja vain parit hiekanmuruset pyyhkäisin harjalla pois!
Oonan kiimanjälkeisestä ajasta sen verran, että jos juoksuaika oli tuskaa, niin valeraskausaika päästiin hiukan helpommalla. Karvaa on pudonnut se normaali määrä massusta ja kyljistä. Onhan se laiska ja flegmaattinen, mutta ei niin paljoa mitä yleensä. Pari kertaa mä olen lenkillä ylämäkeen koiraa vetäessäni tainnut sihahtaa, että voitko kävellä itse, mä en jaksa vetää enää! Ja kun Oona tajuaa, että ollaan lähellä kotia tai autoa, askel muuttuu kevyeksi ja koira lähes tanssahtelee.
Ja vain kerran Oona lyyhistyi tielle makaamaan, eikä noussut kävelemään, vaikka vedin remmistä. Ei auttanut taikasanat HERKKU tai KISSSSSSA. Kaula vain venyi ja korina kävi. Ihan pisteeksi koira kierähti selälleen, makasi x-asennossa ja sieltä katseli, että mitäs meinaat tehdä nyt!? VETELÄ koira kainaloon ja menoksi. Tietysti Oona osaa valita paikan niin, että siinä on aina yleisöä, jota tämä episodi huvitti oikein paljon. Naapuri ihasteli, että "voiiiii, eikö se halua kävellä. Ja noin osaa olla. Voiii, hih hih."
Voiii, toden totta. Mutta kyllä se tästä kohta helpottaa.
Luonnetesti olisi parin viikon kuluttua ja toivottavasti koira ehtii normalisoitua siihen mennessä. Harmittaa, että testi tulee juuri tähän aikaan, mutta minkäs teet. Mittaa siinä koiran taistelutahtoa, kun sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. :D Hiukanko jännittää.
Mutta raporttia seurannee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti