maanantai 24. elokuuta 2009

SM-maastot Jyväskylä

Ja taas viikonloppu koiraurheilun parissa, ja taas ilman omaa koiraa. Missäs vaiheessa tämä harrastus on muuttunut sellaiseksi, että pellolla menee siksakkia allekirjoittanut, eikä koira? :D
Peltolähetin hommissa aika meni jälleen rattoisasti. Kisoja pääsee katsomaan ihan aitiopaikalta ja aina vain sitä oppii uutta juoksusuorituksia katsomalla ja tuomareita kuuntele
malla. Vieheenvetopaikalta juoksusuorituksia katsoessa tajusin myös, miten vaikeaa vieheenveto voi olla, jos toinen koirista on paha ennakoija ja suuri ajattelija omine juoksulinjoineen. Todella haastavaa saada vedettyä viehettä, ettei poukkoilijan vuoksi täysin pilaannu oikeita linjoja juoksevan kisa. Ja kuten eräs vieheenvetäjistä sanoi, ratkaisut täytyy tehdä heti, eikä ole aikaa jäädä miettimään.

Kun viime kisojen jälkeen manailin videokameraa, tällä kertaa totesin, miten paskan kameran omistan. Parempaa paikkaa ei kuvien ottamiselle olisi voinut olla, ja jälki on silti todella surkeaa. Pitääkö minun sittenkin lopettaa hokeminen *kyllä tämä kamera mulle riittää...* vai oikeasti alkaa säästämään siihen järjestelmään ja optiikkaan.

Jyväskylä taisi olla liian kauka
na kaikesta, kun koiria oli Suomenmestaruuskisoihin ilmottautunut todella vähän. Afgaaneissakin järjestettiin yhdistetty kisa, kun lopulta kisaamassa oli 5 urosta ja 8 narttua. Mestaruuden vei pitkästä aikaa uros tasaisen varmoilla suorituksillaan ja kärkikolmikko erottui pisteissä melko selvästi, kaksi ensimmäistä saivat sertin. Kaikkiaan afgaaneille saatiin vain viisi SA:n arvoista suoritusta, lisäksi tuli kolme nollaa ja kaksi diskiä (yhteensä alkuerissä ja finaalissa). Keskeyttäneet eivät hukanneet viehettä vaan yksinkertaisesti lopettivat juoksemisen.

Rata oli 860m pitkä kumpuilevalla pellolla ja kunto tosiaan testattiin. Osa koirista (koko viikonlopun aikana) selkeästi hyytyi loppumatka
sta ja viimeinen alamäkikin tultiin alas melko tönköin jaloin.

Oikein mukava viikonloppu siis takana, ensi vuonna taas uudestaan. Tässä vielä afgaanien kolmen kärki:

SMM -09 Scaramis Relax And Do It













2. Kirman Tahira















3. Yazakhan's Nightingale

Ei kommentteja: