Temppukoulu

Neitikoira on edelleen niin kovin tylsistynyt, jota jatkunee vielä jokusen viikon. Vinttikoiran treenaamiseen kuuluu oleellisena osana vapaanapito ja vaihtelevassa maastossa kulkeminen. Oona ei ole vain nyt sisäistänyt sitä, että silloin pitäisi JUOSTA, eikä lompsia huokaillen tylsistyneenä eteenpäin. Tsemppiyrityksistä saan Neitikoiralta The Katseen. ("Vähänkö oot hei nolo...")

Ei sittennii. Kyllä se tuosta kohta piristyy, ei auta kuin odotella. Massu- ja kylkikarvoja on pudonnut jo kovasti ja nisät ovat paljaana. Kaikki alkaa olla siis valmista mielikuvitusvauvojen tuloa varten. ...tai tähän mennessä Oona ei ole vielä hoitanut mitään sukkaparia tai vinkulelua, vaan valeraskaus päättyy karvojen pudottamiseen, mutta katsotaan nyt.

Jotta Neitikoira on saanut jotain aktivointia ja ajateltavaa, olemme aloittaneet temppukoulun. Kyllä, minä koulutan koiraani.
Kyllä, opetan koiralleni juttuja, mistä ei ole mitään hyötyä.
Tulipahan tämäkin päivä nähtyä siis. :D

Näistä "oikeista" asioista on opeteltu paikallaan istumista, makaamista ja seisomista. Seuraaminenkin onnistuu niin ja näin (koira seuraa tiiviisti namia), mutta parempi tuokin kontakti kuin ei mitään.

Hömppäpuolelta on toistaiseksi on opeteltu kaksi juttua.

Runt.
En ole ihan varma, onko tuo oikeaa ruotsia, mutta onhan osa meidän muistakin käskyistä sinnepäin, joten kunhan minä ja Oona tiedetään, mitä se tarkoittaa, niin sehän riittää.
Eilen sitä alettiin toden teolla harjoittelemaan ja tänään Neitikoira teki pyörähdyksen kentällä niin nopeasti, että sai takajalat solmuun ja kaatui, ihan kyljelleen asti, että kaikki 4 jalkaa viuhahti ilmaan. Ai jessus, ei olisi missään nimessä saanut nauraa, mutta mä repesin ihan täysin, en vain voinut mitään. Onneksi Neitikoira ei suuttunut, vaan pari pyörähdystä tehtiin vielä onnistuneesti ja innolla.

Mutta kyllä se siis oikeasti todella yrittää ja on innolla mukana! (Namien tsemppamana, tietysti.) Mukava kouluttaa koiraa, josta näkee heti, tykkääkö se touhusta vai ei. Samoin liian toiston huomaa siitä, kun koira alkaa seurailla taivaan tapahtumia ja kuuloaisti katoaa. On/off, sitä se on Neitikoiran elämä.

Meidän temppukoulun toinen temppu on asia, mitä en meinannut ikinä enää koirilleni opettaa:
Oona osaa nyt antaa tassua.
Mutta Oona itse aloitti. Mä söin jätskiä ja Oona tarjosi tassun mun syliin, minkä mä palkkasin lusikallisella jädeä, kun oli niin söpösti tehty. Sitten seurasi volinaa, tönimistä, istumista, makaamista, kunnes koira taas antoi tassun syliin ja sai jätskiä. Jo seuraavalla kerralla se ensimmäisenä tarjosi tassua, jolloin mä ajattelin, jotta menkööt nyt sitten ja lopulta koira taisi syödä jätskiä enemmän kuin minä.

Tassu tulee korkeassa kaaressa ja pari kertaa Oona on rouhaissut jo kunnolla, kun on kerjännyt jotain. Tänään hyppäsi keittiössä kahdelle jalalle ja hakkasi tassulla selkään, kun yritin olla huomioimatta. :D Hyvä minä. Tuossa on taas yksi yhteinen ominaisuus lisää ensimmäisen afgaanini, Martan, kanssa. :)

Mitäs muuta fiksua ja tarpeellista me keksittäis? Joko mä vihdoin yrittäisin kouluttaa Oonan käyttämään valonkatkaisijaa? Se olisi oikeasti hyödyllistä. Mutta miten nopeasti koira oppisi siihen, että Mamman saa ylös soffalta lukemasta, kun nappaa valot pois?

Täähän on mukavaa.