Mutta aloitetaan alusta.
Lähdimme käymään paikallisnähtävyyden luona, ihan tässä lähellä on riippusilta, josta en ollut tietoinen ollenkaan! Samassa yhteydessä on pieni voimala, joka oli kiva paikka kuvailla.
Pohdin pitkän aikaa värimaailmaa, koska tuo eka kuva toimisi mustavalkoisena myös hienosti. Mutta sitten katon sammal "katoaisi". Vaikeaa tämä valokuvaaminen. ;)
Afgaaneja kiehtoi pohina ja veden virtaus. Grey pysytteli tarkasti mun selän takana. :D
Normimenoa. Pinkki ja keltainen remmi pinkeenä afgaanien jyrätessä taas koko leveydeltä, Omega hipsutteli löysällä remmillä vierellä. Rotuominaisuus, IMO! :D
Riippusillalla agaanit olivat elementissään, kun kävi navakka tuuli, Omega-parka oli sitä mieltä, että ota nyt äkkiä se kuva, että voidaan jatkaa matkaa.
Vastakohtaisuudet alkoivat nostaa päätään.
"Unna, katso kameraan, täällä täällä!"
- ....
"Unna, älä vedä sinne koskeen!"
-Oi kylläpä vedän ja vedän teidät kaikki mukana!
Koska remmissä kävelykin tuntui olevan nyt ylivoimaisen vaikeaa, ajattelin säästää (kaikkien) hermoja ja suuntasimme hiekkakuopalle. Hetken aikaa olikin ihan kivaa, koirat rallattivat ihan täysiä, mummokoira myös. Ikävä kyllä oli sateinen ja pimeähkö sää, joten kuvien laatu oli ihan sekundaa. Mutta muutaman kuvan säästin, jotka ovat fiilistä täynnä.
Unnalla alkoi jonkin ajan kuluttua olla vähän turhan laajat linjat ja kun kuulokin oli tosiaan vähän valikoiva, lähdettiin autoa kohti.
Tässä vaiheessa jälkikäteen on helppo ihmetellä, miksi minulla ei käynyt mielessä ottaa Unnaa kiinni siinä vaiheessa, koska tiedänhän minä, ettei Unna anna kovin helposti kiinni jos hän on sitä mieltä, ettei vielä halua lähteä.
Kyllä se perässä tuli, mutta sen verran isolla välillä, etten vain saa sitä kiinni.
Sitten se hoksasi haketta ja mutaa täynnä olevan lammikon. Sitä enemmän se kiihdytti askelia, mitä ponnekkaammin huusin kieltoa. Kun yleensä karjaisu "***kele!!!" pysäyttää jopa Unnan, nyt se sai aikaan kiitolaukan.
"I caaan't hear youuuuuu!"
Vielä ei vissiin nyppinyt tarpeeksi, kun jaksoin kuvata tämän? :D
Huomatkaa koiran iloinen ilme ja tiukka katsekontakti. Huomaanhan minä nyt varmasti!
"Ai tähänkö en saa mennä?"
"Siis tännekö ei ainakaan saa mennä makaamaan?"
"Mitäs meinasit tehdä asialle?"
Mutta-ku-Unna. Se meni aina lätäkön vastakkaiselle reunalle, etten aivan ylettänyt nappaamaan pannasta kiinni. Kun kiersin lätäkön, se läpsytteli taas vastakkaiselle puolelle kuin hidastetussa filmissä. Ja ai saatana, kun sitä nauratti. Koko olemus kertoi, miten se nautti tilanteesta.
Pysähdyin katsomaan koiraa, joka katsoi iloisena takaisin. Sitten sanaakaan sanomatta käännyin ja O-tytöt kannoillani marssin autolle. Unnaa ei huolettanut siinä vaiheessa, vaan se läpsytteli lammikkoa edes takas. Kun laitoin O:t autoon ja starttasin, sain huomion. Kun kaasutin pois, taustapeilistä oli hulvatonta seurata U:n reaktioita. Sen ilme muuttui totisesta sellaiseksi WTF!?!?, ja niin se ampaisi auton perään.
Onneksi hiekkakuoppaa oli jonkin verran, joten ajoin autoa vielä hetken koiran juostessa vierellä. Kun pysäytin auton kysyäkseni, tuleeko neiti kyydille, vai juostaanko vielä, Unna yritti tunkea mun sylin kautta pelkääjän paikalle. :D Aika hyvin koiralta, jonka yleensä joutuu nostaa autoon. Jestas sitä mielistelyn ja suukkojen määrää!
"Oi Mamma mä niin luulin, että sä hylkäsit mut, pus pus pus, voi jehna ku mä säikähdin niin kovin, pus pus, joo lähdetään vaan kotiin pus pus."
Eteisessä kotona kumarruin antamaan halausta ja kertomaan Unnalle, että oot tosi tärkee, vaikka äsken teinkin noin katalasti... Lause jäi kesken, kun nenään tuli tyrmäävä haju: "Siis ootko sä pyöriny jossain paskassa!?"
Unna räpsytteli silmiään, eikä ymmärtänyt lainkaan mistä mä puhuin.
Noh, pesullehan sitä olisi menty joka tapauksessa.
Olkoon tulevat vuotemmekin täynnä afgaanimaisuuksia, kaikesta huolimatta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti