Olipahan kotiintulo, vol tosi mones.
Heti ovella tuli vastaan kukkainen, tarkoitan todella voimakkaan kukkainen tuoksu. Tiesin heti, että pyykkien huuhteluainehan se tuoksui, mutta miksi...
"Oona, miksi täällä tuoksuu tällaiselle?", kysyin jo kynnyksellä.
Oona oli kylppärissä tavoitellut kissojen ruokia ja oli pudottanut huuhteluainepullon lattialle, jonne se oli levinnyt. Tietystikin afgaani oli teputellut edes ja takas, joten odour leijaili voimakkaana jokaisessa huoneessa ja lattia oli paikoin varsin liukas. Tämä reipas kotiapulainen oli myös tiskannut, josta todisteena oli yksi rikkoutunut lautanen lattialla.
Hetken aikaa täytyi purra hammasta ja ohjasin koirat suoraan takapihalle, koska riemukas kotiintuloriitti meinasi nyt olla vähän liikaa.
Nellin tilanteen takia olin myös herkillä, sillä meidän oli määrä lähteä eläinlääkäriin samalla kellonlyömällä, enkä siinä vielä ollut varma, tuleeko Ellis takaisin kotiin. Seisoin olkkarissa keskellä kaaosta ja huomasin O-tyttöjen seisovan vierekkäin takaovella ja napittivat kysyvänä sisälle. Purskahdin itkun läpi nauramaan ja menin päästämään tytöt sisälle. Pyysin kotiapulaiseltani anteeksi: Olihan se ihana tulla kotiin, kun tuoksui hyvälle ja vastasiivotulle. :)
Ja Nellin kanssa tultiin vielä kotiin. Veriarvot suunnilleen samat, matala kalium on tod.näh. aiheuttanut syömättömyyttä. Nelli oli useamman tunnin tipassa, sai lääkitystä pahoinvointiin ja ruokahalustimulanttia. Nyt näyttää vähän huonolta, mutta lääkärin ohjeiden mukaan mennään viikonlopun yli ja katsotaan sitten tilannetta. Jos lääkitys, nesteytys ja pakkoruokinta ei auta, niin Nelliä ei kiusata enempää.
Nyt Nelli Ellis Ellie Ellendahl nukkuu siskonsa kanssa korissa. Omega on vaistonnut, että paras kissakamu ei voi nyt hyvin ja on pessut huolellisesti Nellin korvia aina tilaisuuden tullen. Välillä Nellin karvat sojottavat sinne tänne, kun Omega on hoitanut ja tehnyt vesikampauksia. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti