Kakkakepponen

Olipahan jälleen eräs unohtumaton kotiinpaluu.

Töissä melko hektinen 9 tunnin päivä, allekirjoittanut ihan sippi. Ajattelin, että kunhan lenkille raahaudutaan, niin se riittää tämän päivän ohjelmaksi. Kuinka väärässä pieni ihminen voikaan olla.

Avasin ulko-oven ja hirveä ripulin käry löi silmille. Sitä oli ihan joka paikassa. Eteiskäytävään se kaikki oli osunut, mutta tarina ei kerro, miksi sitä paikkaa oli täytynyt pitää luistinratana. Sitä myöten paskavelliä on kämppä täynnä, sängyt ja kaikki. Ei pelkkää tassukuviota, vaan sellaisia Pollockmaisia viiruja ja räiskeitä myös. Afgaanin turkissakin, tottakai, kun ei ollut kämpässä kohtaa, missä olisi voinut ilman osumia olla. Vasta mä sen viikonloppuna pesin, jei...

Ja tietysti kun avasin oven, niin Omega aloitti perinteisen rallatuksen eteinen-olkkari-eteinen-

olkkari: "Mamma tuli, Mamma tuli jes jes Mamma tuli!" Noh, siinä katastrofissa se ei enää oikeastaan haitannut, seurasin vain mykkänä, kun tassut levittivät kuraa yhä eteenpäin. Oona vähän yritti välttää suurempia läjiä tullessaan myös ovelle tervehtimään. Mikä oli vähän vaikeaa. Oli jotenkin epätodellinen olo siinä seistessä kauppakassit kädessä. Katselin ympärilleni ja oli itku tulla. Kissat huusi suoraa huutoa RUUUOOOKAAAAA!!! Ja Ome jatkoi vielä mammatuliJESJES-hyppelyään. Oona tajusi jo siinä vaiheessa, että Mamma is not very happy right now ja poistui makkariin. Voisin kuvitella, että tuollaisesta voisi saada aivoverenvuodon?

Tekstiilit takapihan hankeen, luuttu käteen ja siivoamaan. Sen jälkeen afgaanin pesua ja kuivausta. Viides kuppi kaffea ja sitten jäälle rentoutumaan. Nautin raikkaasta ulkoilmasta ihan eri tavalla.

Nii joo, Omega-parka se oli ruilulla. Sana vesiruisku olisi kaikista osuvin sana olotilalle. Kaikki loppui niin nopeasti kuin oli alkanutkin, eikä Oona onneksi aloittanut samaa rumbaa päivää myöhemmin, kuten pelkäsin.

Ei tuoksu aina koirat kukkasille, eikä kotikaan!