Oonan, Omegan ja Unnan blogi: Pikkuneidin kuulumisia

Hänellä alkaa olla omaa tahtoa. Omega ei "uskalla" vielä olla täysin ignooraamatta, mutta heti huomaa, kun Omega ei haluaisi: Se nakkelee päätänsä taaksepäin, teputtaa paikallaan ja esim. kissanhiekkalaatikon ääreltä riitelee takaisin kimeällä haukulla ("mutta kun minä haluan!"). Ja tottelee sitten kuitenkin, kun Mamma on uhmakkaasti vain hiljaa ja odottaa. Luoksetulosta saa hirmuiset kehut ja halit, mutta saas nähdä, miten kauan tuo riittää palkinnoksi.

Nyt on allekirjoittaneella täydellinen aika joko onnistua tässä kaikessa tai munata lahjakkaasti. :D Johan tässä onkin ihmetelty, miten vinttikoiralapsi noin hienosti tottelee, tulee luokse jo pelkästä ajatuksesta jne. Nyt alkaa tuntua normaalilta. ;)

Nyt pitäisi kovasti siis pitää irti, kutsua luokse, päästää irti, kutsua luokse, päästää irti, kutsua luokse ja palkita niin maan perhanasti. Ja ehkä olla hemmottelematta liikoja...

Kasvattaja kyllä varoitteli (terkkuja vaan :D), että greystä voi saada perskärpäsen aina huomioimalla, mikä esim. Oonan kanssa on ollut ihan mahdottomuus, eihän sitä joskus näe tunteihin tässä kämpässä. Ja mä niin itsekseni päätin, että tuota en ainakaan mokaa. Omega on nyt ollut minulla reilun viikon ja kuinkas kävi. Pieni inahdus ja mä käännyn katsomaan: "Mitä kulta?"

Juu, tuohon on tultava loppu. Mä muistan, miten tuo oli vaikea ja hankala pala oppia vuosia sitten Edin eroahdistuksen kanssa kamppaillessa, mutta jos mä onnistuin silloinkin, niin kyllä se onnistuu hyvin sopeutuvaisen pennunkin kanssa. Nyt on jo edistytty siihen pisteeseen, että mä käännyn katsomaan ja ehdin henkäistä. :D Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Olimme ensimmäisellä vierailulla veljeni luona nelisen päivää. Parin tunnin automatka meni erittäin hienosti, Omega on mielettömän hieno autossamatkustaja. Tonin kolmesta kissasta se ei tuumannut mitään erikoista, kahden nuorimman (Viola ja Sebastian, ½ vuotta) kanssa oli jo jonkinlaista kanssakäymistä; nuuskuttelua ja peräkkäin kävelyä. :)
Siellä oli iso piha, missä juoksennella ja kyllähän toi parivaljakko O&O juoksikin. Välillä nujuamista, että Oona makasi maassa ja Omega niskassa, välillä jompi kumpi juoksi lelu suussa ja toinen perässä jne.

Edelleen Omega antaa mulle täydet yöunet ja mä luulen, että tuskin se enää aikaistaa aamujaan. Aamu alkaa yleensä siten, että Omega käy ensin suukottelemassa "Minä heräsin nyt!" ja sitten hyppää lattialle hetkeksi leikkimään itsekseen lelulla. Tuon viiden minuutin aikana mä ehdin tottua ajatukseen heräämisestä ja pian kuuluukin piip piip ja sitten lähdetään ulos, kellon käydessä yhdeksää - kymmentä. (Oonan aikana: pentu heräsi ja sekuntia myöhemmin alkoi kuulua hätäinen ÄÄöööÄÄÄöö "Minulla on hirveä hätä!" ja siinä oli puoli minuuttia aikaa suoriutua ylös pennun teputtaessa paikallaan. Ja tuo tapahtui vuoden ikään asti jokainen aamu ennen kuutta. :D)

Loppuun muutama kuva "siskoksista". Oona on ottanut Omegan niin täysin ystäväkseen, etten mä olisi edes uskaltanut kuvitella mitään tällaista. Mä muistan miettineeni, miten Oona mahtaa järkyttyä ja suuttua jos ja kun pentu tulee. Olin niin väärässä; Oonan elämä on taas iloa täynnä. :)

Todella harmillista, että vieläkään ei saatu parempia kuvia, mutta tässä jotain. Vaikka kuvissa näyttää, että käynnissä on välillä hirveä taistelu, tuo kaikki on hiljaista hammastelua ja välillä kuuluu vain pieni "uh", kun törmäilevät toisiinsa. :)