Kolme vuotta unnamaisuuksia

Siitä on ihan pian päivälleen kolme vuotta, kun Unna taloon asteli. Merkkipäivän kunniaksi järjestettiin taas perinteeksi muodostunut kuvaus. 

Ihan alunperin oli ajatus vain ottaa vuotiskuva verrokiksi siitä, minkälainen vauva se oli ollut vuosi sitten. (Eka kuva on kuvattu matkalta, kun Unnaa oltiin hakemassa.) 
Mutta siitä se ajatus lähti. :D

Voi tavaton, että ovat olleet nämä vuodet täynnä vauhtia ja tapahtumia! :D Kyllähän sen tietää afgaanin ottaessaan, että tilanteita tulee, mutta kuitenkin pääsi vähän yllättämään... Kaikella rakkaudella!
On se mahtis likka. :) 
(ja note-to-myself: Unnalla alkoi juoksut about viikko sitten.)

Vauhdista puheenollen...

Noin kolme sekuntia myöhemmin Unnan kiitorata kulki pensaan ali ja se tempaisi valojen johdon mukaan. Ei edes pientä nykäystä vauhdissa, kun osa valoista lähti koiran mukaan ja pensas pimeni.
Noh, onneksi ehdin saada mummokoirasta edes tuollaisen kuvan. 

Ei kun uusia valoja ostamaan ja toivomaan, että pysyvät ehjänä kauemmin, kuin kaksi viikkoa... :D

Kotona remontti jatkuu. H i t a a s t i, mutta varmasti.
Apulaisia riittää. Etenkin Unna ottaa vain haasteena kaiken maailman viritykset, joiden on tarkoitus pitää koirat pois edestä.

Omega oli onnellinen, kun löysi maailman pehmoisimman ja lämpöisimmän paikan. Mulkoili minua hyvin paheksuvasti, kun loput villat vietiin varastoon. :D

Välillä se puuhasteli omiaan ja kävi hakemassa kaikkea pikkukamaa mukaansa ja hilpatti iloisena aarteidensa kanssa makkariin. 

Eräs päivä pysähdyin pohtimaan, että koskahan siitä on tullut normaalia minulle, että ilmekään värähtämättä siirrän pois peiton mutkasta koivuhalon, tyynyn alta mattoveitsen tai käyn ravistelemassa ulos lakanan, kun siihen on murusteltu kissan napurapussi? 

Kymmenettä vuotta tässä pohdin, pitäisikö makkarista tehdä eläinvapaa vyöhyke. :D Ei pidä tehdä äkkinäisiä päätöksiä. 

(Ja näillä pakkasilla on parhautta, kun on tuollaiset lämmönlähteet molemmin puolin ja osaksi jalkojen päälläkin.)

Murheenkryyni häntä, vol. mones

No eipä sitten lähdetty kotinäyttelyyn. Pesin Unnan ja laitoin sen makkariin vilttien, peittojen ja pyyhkeiden sekaan kuivumaan, kuten aina ennenkin. Ensin on aina pienet villit ja ravistelut, ja sinne se sitten asettuu torkuille. Tuntia myöhemmin aloin föönaamaan turkkia ja aloin ihmetellä, mistä kummasta siellä täällä on veriläikkiä.

Noh, Unna oli ravistellessaan lyönyt häntänsä johonkin ja hännänpää oli auki. Verta makkarissa ihan joka puolella, puoltatoista metriä korkealla päätyseinässä nättiä pärskettä. Sen saa pesemällä pois, mutta voi kurjuus tuota kovan onnen häntää! Koska se oli vielä aamullakin verinen ja kosketusarkakin, niin tietysti jäätiin kotiin. Hiukan meinasi harmittaa, mutta pahin ketutus on jo laantunut.

Ai niin, sananen pesuhetkestä. Olen pessyt afgaaneja vuodesta -92. 
Nyt hoitoainevettä koiraan sivellessä mä ihmettelin, miten se vaahtoaa, kun ei pitäisi.
Ahaa... en ollut huuhdellut koirasta shampoovesiä ollenkaan siinä välissä! :D Onneksi oli suht puhdas koira, joten huuhtelin sitten kaikki kerralla.
Ja oikein hyvä tuli! :D

Tässä tosin sitten on pompuloitu ja sidottu sekä korvat, että häntä... 

Mutta onneksi vaiva ei ole vakava ja Unnaa ei häiritse lainkaan. Omegan kanssa on rallannut pihassa viikonlopun aikana tuon tuosta. Sukelsi muuten aika tyylillä, kun jotenkin se tassu luisti alta, kun yritti taittaa greyn perään. :D 

Välillä pysähtyivät vetämään henkeä ja hengailemaan.

...kunnes taas... :D

Tämä on ihan mahtis, kannattaa klikata isommaksi. :D 

Oona puuttuu kuvista, kun mummokoira halusi melko pian takaisin tuvan lämpöön.

Oona parantui erinomaisesti leikkauksesta, jo seuraavana päivänä oli täysin oma itsensä. Ihan on pitänyt toppuutella mummoa menohalujensa kanssa!

Ikävä kyllä patologin tuloksissa oli huonoja uutisia, yksi nisäkasvaimista oli ollut pahalaatuinen, maligni. Kaikki kasvaimet oli poistettu riittävällä marginaalilla, joten nyt ei voi muuta kuin seurata tilannetta. 

Jotain lohtua on siinä, että mummokoira ei tilanteesta tiedä. Kellon voi tarkistaa sen perusteella, milloin Oona alkaa muistuttamaan, että iltaruuan aika lähestyy. On tosiaan ollut varsin pirteä ja iloinen. Rakas mummukka.

Harrastuskausi 2016

Alkaa olla harrastuskausi lopuillaan. Vielä yksi esiintyminen kotinäyttelyssä ja sitten vaivutaan horrokseen harrasteluiden osalta. 

No miten meni?
Erittäin vaihtelevasti. Näyttelyistä voi mainita Kokkolan ryhmiksen, jossa Unna oli hienosti VSP ja pokkasi toisen sertinsä. 

Oli kyllä tekemistä, että sain heräteltyä tytön kehään. Unnan tapaan kaikki oli taas on tai off. Kanssakilpailijakin kysyi kehän jälkeen, että mitä ihmettä tapahtui, sehän on kuin eri koira!
Noh, me metsästettiin kentällä pyörineitä västäräkkejä, mistä Unna innostui ja kehään saavuttiin askel keveenä! :D 

Vaikka viime kauden jälkeen olin haudannut ajatukset juoksukilpailuista, niin vähän me saatiin uutta kipinää, minä ja koira. Kävimme parit harkat huviksemme Tampereen radalla, jossa Unnalla oli ihan eri otteet, kuin viime vuonna. Kuvaavaa on, että lyhyellä matkalla Unna jälleen paransi aikaansa about 25 sekuntiin, vaikka veräjän auetessa oli kopissa väärinpäin. Hirvee ryske, pauke ja pari kiljahdusta, mutta sieltä se kampesi itsensä matkaan ja juoksi kierroksen tasaisen varmalla otteella. Ei mitään himmailuja suoralla, kuten viime vuonna. Treenejä vetäneeltä grey-porukalta tuli kolmesta eri suunnasta kommenttia, että olipa hieno juoksu! (Ei meitä vaan viime vuonna kehuttu. :D )

Tässä Johanna Kuoson ottama ihana kuva, on muuten tunnetta täynnä!
Katsokaa tuota ilmettä!













Siitä se ajatus sitten lähti.
Rataharkkoihin ajelimme eräs ilta Hyvinkäälle, missä saatiin plakkariin soolo jälleen uudella enkalla 24.47 Unnalle ennestään tuntemattomalla radalla. Samalla kerralla juoksi sitten vielä ryhmän, jonka klaarasi kirkkaasti, vaikka lähdössä oli hässäkkää, kun ulkoa startannut koira halusi sisälle, ja sisää startannut koira ulos. Ja Unna-parka siellä välissä. Hieno jarrutus, loikka kamun yli kiskolle ja matka jatkui. Aika 24.65. 
Viimeinen ryhmäkoe ei sitten onnistunut, kun Tampereella todettiin, että rata on ihan velliä johtuen päivän vesisateesta ja treenit peruttiin. 
Noh, ensi kevääseen!

Maastokausi, kaikki kolme kisaa, olivat melko vaihtelevia. Kouvolan maastoista sija 2, vain kaksi pistettä sertistä! Uh!
Ihan en ollut samaa mieltä nyt tuomariston kanssa, koska mielestäni Unna juoksi teknisesti paremman suorituksen, mitä alkuerissä. Mutta arvostelulaji, minkäs teet. Hienot juoksut anyway.

Helsingin kv maastoissa Unna lähti finaaliin kolmannelta sijalta, jälleen hyvin pistein. Finaalissa juoksuseura oli varsin nopeaa, joten Unnalla oli täysi työ lähinnä pysyä perässä. Mutta sieltä se tuli, Unnan ensimmäinen maastoserti! Onneksi sain kuulla pisteet autolle, missä sain rauhassa vollottaa hetken, eikä sitten kaiken kansan edessä palkintojen jaossa. Oli mulle ihan älysuuri juttu. :)
Myös Ushna-sisko pokkasi ekan sertinsä, Zahirille sert ja urosten voitto Cacilin ja HVK:n mestaruuden kera. Aika makeeta!

Kauden päätöskilpailu oli Hailuodossa, jossa olin nyt ekaa kertaa oman koiran kanssa. Onhan se kisapaikkana vain erikoinen ja hieno!
Hailuodon kaikki kuvat on ottanut Kirsi Nousiainen, kiitos paljon! 

Alkuerien jälkeen Unna sijalla 2/12, hienoilla pisteillä 250, vain pisteen päässä johtavasta koirasta.(4. parhaat pisteet kaikki päivän osallistujat mukaanlukien ;) ) Oli muuten ihan mahtava ae-juoksu, vaikka itse sanonkin. Se reagoi vieheen jokaiseen liikkeeseen ja tassut iskivät tulta, kun se kääntyili tiukasti perään. Ja piru vie, että se tikkasi nopeaa laukkaa loppuun asti. 

Finaaleissa, kuten etukäteen vähän pelkäsinkin, Unna siirtyi seuraamaan vieheen sijasta nopeampaa kisakamuaan ja pisteet olivat sitten sen mukaiset... 
Mutta jos siitäkin jotain positiivista, niin finaalissakin meni täysiä ihan loppuun asti. Ei jäänyt vauhtiosuuksilla niin paljoa johtajakoirasta, mitä etukäteen pelkäsin. Ja onhan se kunnia-asia, ettei koiran kunto lopu kesken, edes tuolla upottavalla hiekalla. Häpeäisin silmät päästäni, jos koira hyytyisi kesken matkan...
Niin, eikä se karannut missään vaiheessa mereen läträämään. :D

Vähän harmittaa, ettei Unnasta ollut ihan loppuun asti vastusta, mutta kyllä se nyt on osoittanut, että se osaa juosta ja osaa juosta hyvin. Halutessaan. :P

Mutta Uuki Buugi teki parhaansa! Rakas, hyväntahtoinen hölmö. :) 
Nähtäväksi jää, osallistutaanko enää maastoskaboihin. Ensi vuonna saattanee kisakentillä olla enemmänkin nopeampikinttuisempia kavereita, ja kuten se nyt on nähty, niin ehkä se ei silloin ole ihan Unnan paikka startata... Tuumataan talvi ja katsotaan, fiiliksen mukaan. 

Muita kuulumisia.

Veronica Peronica, meidän Käkätin, täytti 18 vuotta!
Käkätin-lempinimi tulee siitä, kun joskus jutellessaan se ei suinkaan sano miu tai mau, vaan kä-kä-kä-kä. :D
Pidettiin juhlat ja Veronica sai vierailta lahjaksi palloa, lelua, napuroita, herkkua ja vaikka mitä! 

Nukkuu paljon, mutta hereillä ollessaan on virkeä ja ruokahalu on erinomainen.
Lähes kuuro. Nauratti yks päivä, kun makkarin uuni pöläytti vähän savua sisälle ja palovaroitin alkoi piipata. Kaikki muut olivat silmät selällään hirveästä metelistä, mutta Veronica kehräsi sohvalla silmät kiinni. :D 

Oonalla puolestaan todettiin kuukausi sitten nisäkasvaimia. Rtg-kuvat todettiin lopulta puhtaiksi. Otettiin nimittäin kontrollikuvat kuukauden kulutta ensimmäisistä, nämä lähtivät vielä radiologille katsottavaksi. Mutta vanhan koiran muutoksia ovat, ei metastaaseihin viittaavaa. Huh! Operaatio on ensi viikolla. Sterkataan samalla. Kyllä jännittää ja kyllä pelottaa, mutta eiköhän se tästä. 
Oona on varsin pirteä, en osaa sanoa, että ikäisekseen, koska on mun vanhimmaksi elänyt koira nyt. Mutta lenkeillä höpsöttelee edelleen hetken nuorison kanssa ja muutenkin on aina mukana menossa. :)

Temppukoulu

Ai että, kun koko ajan tänne pitää olla kirjoittamassa. :D
En edes yritä kiriä ja kirjoitella takautuvasti, emmää ees muista mitä juttuja on tapahtunut.

Mutta tän päivän temppukoulusta muutama sananen. Yleensä nämä jutut tehdään meillä paukkupakkasten aikaan sisätiloissa, joten kenenkään kanssa ei ole tehty niin mitään ainakaan kuluneen puolen vuoden aikana. Unnan tokoalkeistakin on ikuisuus, eikä olla kyllä yhtään muisteltu juttuja. Mutta kun Ushna-siskon otteista kuulee aika ajoin, niin tulee aina motivaatio itsekin aloitella jotain juttuja. :) 

Etsittiin siis keilapeli esiin! xD
Omega on siinä ihan PRO! Muisti heti homman jujun ja tuli tönimään keiloja nurin minun niitä vasta asetellessa. :D 
Ensi-innostuksen jälkeen Omega malttoi asettua ihan odottamaan. :)




















Siinä kun etenkin Oona syöksyy etujalat levällään ja tekee aina täyskaadon, Omega hipsuttaa keilojen luokse ja sievästi kaataa jokaisen yksitellen nenällään. 














...ja heti jokaisen keilan jälkeen kääntyi iloisena odottamaan palkkaa. :D

Unnalle tämä taisi olla ensimmäinen kerta, jos en väärin muista. Koska se on utelias ja liikkeitä tarjoava, ei ollut mitään ongelmaa opettaa uutta temppua. 

Sitten siirryttiin uuteen juttuun ja piti laittaa kamera pois. 

Kiertäminen.

Unnalle mä joskus tän alkeita yritin, mutta meni ihan sähläämiseksi ja se sitten jäi. Heti ensimmäiseksi huomasin, että kartio jäi liian pieneksi, joten aloitettiin ämpärin kanssa, etteivät koirat vain astelleet yli.

Omega tarjosi tosi vahvasti pelkkää tornin kaatamista. :D 

Maikke on siitä niin erilainen ja niin haastava kouluttaa verrattuna afgaaneihin, kun se ei juurikaan tarjoa liikkeitä. Ei, se odottaa. Ooooodottaaaaaa. Että jos mä antaisin jonkun vihjeen. Niin oli nytkin tehtävä. Se ei liene tämän päivän kouluttamista, että koiralle kerrotaan, mitä sen kuuluu tehdä, mutta Omegan kanssa mä nyt teen siten. Siinä kun afgaanit tarjoavat liikkeitä siinä tahdissa, että saa olla tositosi skarppiana jos meinaa ehtiä palkita oikein, Omega odottaa. oooo-dooot-ttaaa. xD 

Kun olin sitä vienyt pari kertaa namin kanssa pöntön ympäri, greyn ilme oli näkemisen arvoinen! :D Se kuuluisa lamppu syttyi ja paistoi kyllä kirkkaasti! :D Pikkuhiljaa se alkoi tarjota ämpärin kiertämistä ja sain palkattua ruhtinaallisesti. 

Jätettiin asia hautumaan huomiselle.

Sitten Unna.

Siinä ämpäri lensi toiseen suuntaan ja tötterö toiseen, kun Uuki Buugi jyräsi! Ei mitään tolkkua koko hommassa, joten rauhoitettiin tahtia hetkeksi. Istu-tänne-maahan-paikka. Pikkaisen keskittymistä ja suurin töhö pois. 

Kuten sanottua, tämä meidän blondi oppii helposti (hyvässä ja pahassa...), joten ei aikaakaan, kun Unnan saattoi jopa jo lähettää kiertämään ämpärin pienen matkan päästä! (Siis tarkoitan metri max kaksi.) Kiersi hyvin, ei oikonut. Ja ihan huomiolle pantavaa, että koko ajan se otti käskyjä vastaan. Vaikka höselsi ja touhusi, niin jokaisen "täällä", "tänne" se rekisteröi heti. 

Eli ihan hirveen hienosti pitkän tauon jälkeen. Pari päivää tehdään nyt tätä kiertoa muiden perusjuttujen kanssa, sitten aletaan ehkä muistuttelemaan mieleen takapään käyttöä ja muita hienouksia. Aika kivaa!

Loppuun vielä bueno kuva. Molemmat paikkamakuussa. 

"No mitä hienoo tuossakin nyt muka on?!"

No sitä hienoo, että Omega on paljaalla nurtsilla makuulla, itikat kimpussa. Ja Unna pysyi muuten vain asennossa niin kauan, että ehdin ottaa kuvan. :D Näistä lähtökohdista meillä harrastetaan. :D 

ps. Mummokoira ei osallistunut treeneihin, koska sitä ei saanut ulos. Lihapala kun oli jätetty sulamaan altaaseen ja sitä piti vartioida jokainen sekunti. 

Pari kuukautta tiivistetysti

No hups, onpas taas vierähtänyt!
Otetaas siis pikainen kelaus parin kuukauden tapahtumiin.

Unnan häntä sikäli ok, että on parantunut, ei ole kipeä, eikä sitä tarttenut katkaista. Tosin se pitää vielä kerran kuvata rekkarinumeron kanssa, että saadaan Kennelliitosta häntätodistus. Hännässä kun nyt näkyy ja tuntuu selvä kulma, kun eihän se ihan suoraan luutunut. Hitot, kun olisi tajunnut tehdä tämän heti sillä ekalla käynnillä... Ihanan kallista!

Niin, joku kumma allerginen reaktiokin saatiin jouluna aikaiseksi. Saattoi olla ehkä hyasintista? Mene ja tiedä, mutta pari päivää meni jännittäessä, kulkeeko koiran henki vai ei. Kuono turposi kaksinkertaiseksi, toinen silmä muurautui umpeen. 






















Oli muuten aika erikoinen tilanne apteekissa, kun apteekkari ei olisi halunnut myydä kahta pakettia Kyytabletteja mulle! Änkytti, että kun ei tätä koirille suositella. Hiukan kiristi siinä hetkessä hermoja ja kysyinkin lopulta, että saanko minä nyt kaksi pakettia, vai ei.
Joo, taisi sekoittaa nyt käärmeenpuremaan... mutta olipa ammattimainen. not. Ikinä en siihen apteekkiin enää jalallani astu, oli sen verran kaikkinensa nuiva täti.

Noh, siitäkin selvittiin, mutta olihan yksi koettelemusten joulukuu.

Ja sitten alkoivat the pakkaset. Uh, asteita koko ajan -25 tai vähemmän. Pahimmillaan käytii -30 alapuolella. Ulkoilu rajoittui omaan pihaan. Saatoin todeta, että onpa vain mukavata, kun muutaman minuutin riekkumisella koirat saivat ns. löysät pois ja malttoivat taas olla sisätiloissa rauhallisena. Mä niin arvostan näiden vinttien luonteenpiirteitä! :) 

Mitä lähempänä kissa istui patteria, sitä alempana oli tuvan lämpötila. :D




















Kun oli "vain"-16C, käytiin vuoden ensimmäisellä bongausreissulla. Kierreltiin Kirkkoniemessä ja ajeltiin Konnevedelle katsomaan merikotkaa. Tullessa vielä kuvailtiin Kuusaan kuohuja. 
Sillä reissulla kävi (taas) mielessä, mikä on mahtanut olla afgaanien keski-ikä siellä Hindukush-vuorien rinteillä..? Oli meinaan taas sen verran uhkarohkeaa toimintaa Unnalla, joka väen väkisin veti jään reunalle ihmettelemään, mihin se kaikki vesi menee. Kait se sinne olisi pulahtanut, jos en olisi seisonut tanakasti takakenossa remmistä pidellen.

Oonakaan ei välittänyt kohinasta mitään, vaan tottuneesti poseerasi kameralle lihapullapalkalla.

Tämä rakas pieni mustahan täytti 12 vuotta tammikuun alussa. 

Ja sitten tämä nummien kasvattien jälkeläinen oli vähän huolissaan kaikista vaaranpaikoista, ja kyselikin, eikö me voitais jo lähteä. :D 

Taisin ottaa kuvan tästä viime vuonnakin, mutta laitetaan taas. Hienoo oli!

Unna on alkanut seurata telkkarista nyt muutakin, kuin Avaraa luontoa. Jouluna tuli Samu Sirkan joulutervehdys, missä oli Akua, Tikua ja Takua ja vaikka mitä. Mutta sitten kun ruutuun tuli Kaunotar ja Kulkuri, Unnaa alkoi vasta kiinnostaa. Aika erikoista, ettei se siis välittänyt nopeista oravista tai kimeistä äänistä, vaan reagoi vasta koirafiguureihin! 

Tosin eilen katsottiin sujuvasti yhdessä Wallanderia. :D

Unna on myös auttanut minua paljon neulomisjutuissa...

Oli vähän nihkeää irroitella jalkoihin kieputeltua villalankaa pois, mutta kun tuota on muutekin vähän ja sitä tarvitsen, niin en käyttänyt saksia.
Sellainen päivän askarteluhetki.

Mutta osaa se olla nykyään jotenkin aikuinenkin. Sellainen tyyni ja arvokas.

Grace Kelly look alike! :)

Nyt on sitten ihan suojakelit, plussan puolella mennään. 

Sen kunniaksi Nappula pääsi ulkoilemaan! Tarha rakennetaan vasta keväällä, joten ostin valjaat ja tämähän sujui yllättävän helposti!

Koirat yrittivät saada kissaa liikkelle, mutta kummasti pysähtyi jopa Unnan vauhti, kun Nappi vähän nosti etutassuaan. (Saatoin myös huutaa ukkosen jumalan äänellä, jotta E I !)

Ja joo, ei ole ohuempaa remmiä, vaan koiran taluttimen kanssa mentiin. :D

Vaan kyllä oli silmä niin pyöreenä! :D Käytiin tutkimassa ulkosaunaa.

Mä päästin luovuuden valloilleen ja Omega sai kaverin. :D

Tuosta tuli oikeasti kamala sievä! Harmi, että se on varmaan huomiseen mennessä jo sulanut.

Samalla aikaa Unnalla oli kivaa. Hurrrrrjan kivaa. Ihan itsekseen paahtoi menemään ristiin rastiin.

Ja Oona oli niin cool ja sievä, vaikka siitä roikkuikin iso ruusupensaan oksa. :D 

Mutta eipä tänne muuta. Mitään virallista harrastamista ei ole vielä näköpiirissä. Ensi viikko lomaillaan ja nuorison kanssa lähdetään lumikenkäilemään vähän pohjoisempaan. Oona saa jäädä "enon" luokse hemmottelulomalle. Siitä myöhemmin lisää. 

Murtumahan siellä kuitenkin

No niin, raporttia nyt, kun verenpaineet lienevät suunnilleen normaalilla tasolla.
Mutta hännässä on siis reilut murtumat. 

Tuli sitten kuitenkin pienenä järkytyksenä, kun ei Unna ole häntää sen kummemmin varonut: rallatti Omegan kanssa, ravisteli ym. ilman mitään oireita. Okei, kosketukseen reagoi, mutta aina Unna on ollut tarkka hännästään ja tietysti elättelin itse toiveita, ettei siellä mitään aristusta pahempaa ole...

Hännänpää oli vereslihalla ja häntään alkoi tulla turvotusta, joten siihen on nyt ab, lisäksi tietysti kipulääke.

Yritän nyt aluksi saada tuota kuntoon ihan konservatiivisin menetelmin, häntä on siis paketissa. Toivotaan parasta, pelätään pahinta... koska jos tulehdus ei asetu, häntä on kipeä jne, niin amputaatio on seuraava askel. Eläinlääri näillä asioilla "pelotteli", mutta kuten tiesinkin, niin aika paljon vaihtelee heidän mielipiteensä häntämurtuman hoidosta: osa olisi amputoimassa heti. 

Voitte siis varmaan kuvitella, miten jännittävä oli tänään tilanne, kun paketin parin päivän tauon jälkeen avasin tarkastettavaksi. 
Huh! Turvotus laskenut noin kolmannekseen alkuperäisestä! Eikä se tuntunut niin araltakaan. Hännänpää oli hyvin kuivunut, joten uusi paketti päälle ja odotellaan...

Onneksi potilas ei itse välitä paketista tuon taivaallista. Kennelkoppaa pidin alkupäivät, mutta nyt olen antanut olla jopa itsestään ilman koppaa: hännässä nyt on tuollainen pötkö, jaa, tuumasi Unna. 

Uuki-Buugi on ollut apuna kaikenlaisissa askareissa. 
Keittiön kaappeja kasatessa se keskittyi olemaan mahdollisimman paljon edessä. Millään tavalla ei häirinnyt, vaikka paukutin vasaralla parin sentin päässä. Aika kovaa luottoa koiralta, jonka hännän olen juuri katkaissut... eh...

Sitten me rakennettiin himmeliä myös. Yllättävästi himmeli pysyi muodossaan, vaikka apuri oli astunut himmelistä läpi ja käveli mua vastaan. :D 




Mutta tällaista meille. Pientä epäonnea tulee nyt ripotellen, vastahan on saatu Omegan kinttu kuntoon, kun anturaan oli mennyt lasinsiru...
Noh, pieniä vaivoja loppupelissä, mutta silti.