Kolme vuotta unnamaisuuksia

Siitä on ihan pian päivälleen kolme vuotta, kun Unna taloon asteli. Merkkipäivän kunniaksi järjestettiin taas perinteeksi muodostunut kuvaus. 

Ihan alunperin oli ajatus vain ottaa vuotiskuva verrokiksi siitä, minkälainen vauva se oli ollut vuosi sitten. (Eka kuva on kuvattu matkalta, kun Unnaa oltiin hakemassa.) 
Mutta siitä se ajatus lähti. :D

Voi tavaton, että ovat olleet nämä vuodet täynnä vauhtia ja tapahtumia! :D Kyllähän sen tietää afgaanin ottaessaan, että tilanteita tulee, mutta kuitenkin pääsi vähän yllättämään... Kaikella rakkaudella!
On se mahtis likka. :) 
(ja note-to-myself: Unnalla alkoi juoksut about viikko sitten.)

Vauhdista puheenollen...

Noin kolme sekuntia myöhemmin Unnan kiitorata kulki pensaan ali ja se tempaisi valojen johdon mukaan. Ei edes pientä nykäystä vauhdissa, kun osa valoista lähti koiran mukaan ja pensas pimeni.
Noh, onneksi ehdin saada mummokoirasta edes tuollaisen kuvan. 

Ei kun uusia valoja ostamaan ja toivomaan, että pysyvät ehjänä kauemmin, kuin kaksi viikkoa... :D

Kotona remontti jatkuu. H i t a a s t i, mutta varmasti.
Apulaisia riittää. Etenkin Unna ottaa vain haasteena kaiken maailman viritykset, joiden on tarkoitus pitää koirat pois edestä.

Omega oli onnellinen, kun löysi maailman pehmoisimman ja lämpöisimmän paikan. Mulkoili minua hyvin paheksuvasti, kun loput villat vietiin varastoon. :D

Välillä se puuhasteli omiaan ja kävi hakemassa kaikkea pikkukamaa mukaansa ja hilpatti iloisena aarteidensa kanssa makkariin. 

Eräs päivä pysähdyin pohtimaan, että koskahan siitä on tullut normaalia minulle, että ilmekään värähtämättä siirrän pois peiton mutkasta koivuhalon, tyynyn alta mattoveitsen tai käyn ravistelemassa ulos lakanan, kun siihen on murusteltu kissan napurapussi? 

Kymmenettä vuotta tässä pohdin, pitäisikö makkarista tehdä eläinvapaa vyöhyke. :D Ei pidä tehdä äkkinäisiä päätöksiä. 

(Ja näillä pakkasilla on parhautta, kun on tuollaiset lämmönlähteet molemmin puolin ja osaksi jalkojen päälläkin.)