Lomailijat

Me ollaan niin lomalla!
Veri veti taas merta kohti, ja Porissa vietettiin jokunen päivä. Ohjelmaan kuului tottakai kuuluisan koirarannan testaaminen.

Alkuillasta rannassa oli paljon koiria, ja pidinkin tyttöjä yksitellen irti. Aamuisin saatiinkin sitten olla ihan keskenämme. Muuten mahtava ja upea ja hieno paikka, mutta vähän harmittavan lähellä tietä. Aitojahan ei ollut minkäänlaisia. Etenkin nuorison rallatessa välillä ruohomättäiden taakse, sai heti huudella perään, kun ei nähnyt jatkuiko matka suoraan kohti tietä vai kikkailevatko siellä dyynien välissä vain.
Täss kuvassa näkyvien linjojen vieressä menee tie, ei ole vinttikoiralle kuin muutaman sekunnin päässä. 















Tässä mummokoira bongaa kolme lentävää hanhea... ja lähtee niiden perään!
Tietenkin kohti tietä. Taas jouduin avata ääntä.






























Mutta olihan se vain hieno paikka, vai joko sanoin? :D Ihan käsittämätöntä luksusta verrattuna Jyväskylän kuppaisiin "koirapuistoihin". 

 












Oona oli ihan innoissaan myös. Välillä hengaili rantavedessä, mutta välillä tassut lähtivät viemään ihan vimmatusti. :)

Tää on ihan mun lemppari,

ei lujaa, mutta täysiä! 

Yksi nolostuminen koettiin, kun tuolla koirarannalla oli myös eräs perhe lapsineen päivää viettämässä. Pieneltä tytöltä lähti tuulen mukaan puhallettava rantapallo, jota perheen isä lähti juoksemaan kiinni. Omega huomasi tämän ja laittoi kisan pystyyn: Juoksi isän ohi, pukkasi palloon lisää vauhtia ja pyöritti sen mereen asti. Sitten iloisena vielä muutamat grey-spurtit näytöstyyliin isän ympäri ja lopulta koira palasi mun luokse iloisena, kun isä kahlasi mereen palloa hakemaan. 

No okei, nauratti vähän myös. Onneksi Unna oli kiinni, koska se olisi saattanut purra pallon rikki...

Jotta myös minä pääsin totetuttamaan itseäni, vierailimme lintutorneilla ja kävelimme n-määrän pitkin polkuja ja pitkospuita.  Koirat kulkivat joka paikassa mukana, tottakai. Pääosin itseksemme saimme kulkea, joten suurimpaan osaan torneista koirat kiipesivät mukaan. Aika kivasti alkavat Omegaltakin sujua kapoiset avoportaat ylös ja alas. Ja tornissa osaavat rauhoittua alas lepäämään. Noh, Unna välillä katselee maisemia ja Oona saattoi välillä märistä, kun repussa eväät pilaantuvat, jos niitä ei pian syödä pois.

Leirintäalue oli meille just sopiva: pieni, vähän syrjässä, meren rannassa ja rauhallinen paikka. (No oli rauhallista, mä olin varmasti paikan nuorin! :D )

Ranta oli pelkkää kalliota, jota pitkin oli ihana kulkea. 

 

Auringon laskiessa käytiin ottamassa yksi kuvasarja myös. Ja sain kuulla, miten mulla on hienot ja hyvin koulutetut koirat, kun noin hienoti jäivät käskystä poseeraamaan. :D
Ah, kerrankin annettiin fiksu kuva ulospäin! :D














Mökki oli mukava ja tilava. Mutta Omegan mielestä yöllä aivan liian kylmä, koska ensimmäisenä yönä grey yritti tunkea mun makuupussiin. Pää ja etutassut olivat jo makuupussissa, heräsin siihen, kun jäi hartioistaan kiinni, mutta yritti vain punnertaa sukkeluksiin. Kun kysyin, mitä ihmettä se touhuaa, Omega jähmettyi niille sijoilleen.
"Ehkä se Mamma ei huomaa mitään ja nukahtaa uudelleen, jos olen ihan liikkumatta. Minä en halua pois täältä lämpöisestä!"
Onneksi olin ollut fiksu ja ennakoiva, joten Omega sai ihan oman peiton päällensä ja nukkui omassa sängyssään onnellisena aamuun asti.
On se vähän erikoinen lapsi. :D

Torstaina huomasin, miten Unnan kuonon päällä ollut pieni patti alkoi yhtäkkiä paisua. Selvästi alkoi haitata koiraa myös, se hieroi nenäänsä tuon tuosta. Onneksi saatiin vielä perjantaille lääkäri Jyväskylään, joten perjantaina jouduttiin startata matkaan heti aamusta. 















Unna rauhoitettiin ja lopputuloksena syvältä puristettiin ulos iso määrä märkäistä eritettä. Ei oikein tietoa, mistä tuo juttu on peräisin. Keväällä oli sama homma, silloin mentiin pelkällä AB-kuurilla, ja patti hävisi. Nytkään ei löydetty tikkua, piikkiä tms. mikä siellä tuota tulehdusta aiheuttaisi. Nyt sovittiin, jos tämä huuhtelu ja AB ei auta, avataan seuraavan kerran isommin. Huoh. Pidetään peukkuja, että tää olisi nyt tässä.

Ohi menee nyt yksi näyttely ja ne perhanan SMM-kisat, joita on oikeasti odotettu kuin kuuta nousevaa. Mutta ei voi mitään. Nyt oikeasti tärkeintä, että kultainen paranee pian ja ongelma katoaisi. 

Niin, kultaisen vointihan oli heti parempi, kun saatiin paine pois. Tänään mm. käytiin uimassa ja Unna opetteli hyppäämään laiturilta veteen. Oli selvästi jännittävää, mutta voi hitsit, miten hauskaa! :)