Aloitimme Oonan kanssa ihan uuden harrastuksen: agilityn. En miettinyt asiaa hetkeäkään, kun kuulin vinttikoirille järjestettävästä alkeiskurssista. Oonalle kerroin, että aloitamme harrastuksen missä saa koko ajan herkkuja, sen täytyy olla kivaa!
Meidän ryhmässä on Oonan lisäksi 5 vinttiä, oikein mukava pieni ryhmä harjoitteluun! Ohjaajana toimii Sanna Jokilahti, afgaaniharrastaja hänkin. Myös agilityssä.
Vuoroa odotellessa Oona saattoi kääntää selkänsä kentälle ja kävi makaamaan. Mutta kun kaivoin taskua ja "herrrrkkujaa...", koira oli heti menossa mukana. :) Harjoittelimme hyppyjä, keppejä, puomia ja tunneleita. Viimeistä lukuunottamatta (jonka Oona teki myös pienen suostuttelun jälkeen) Oona oli ihan loistopakkaus! Jos mä vain ohjasin oikein, niin kyllähän Oona teki! Puomillakin tepasti kuin vanha tekijä (Hoh, miten nämä eroaa metsän pitkospuista, ajatteli varmaan Oona) ja kepit pujotteli myös tottuneesti. Vähän meidän pitää harjoitella siinä, että Noonanen katsoisi myös vähän jalkoihinsa/eteensä, eikä vain sitä Mamman kädessä olevaa namia... :)
Ohjaajalta sellainenkin vinkki, että toko saattaisi mennä Oonan kanssa hienosti.
Niinhän se voisi mennä, olenhan puhunut tästä vuosia! Mistä itselle vain potkua kunnolliseen treenaamiseen? ...löydetäänkö me vielä itsemme tokon alkeistakin?!
Niin, ja sitä verijälkeäkin piti kokeilla. Jääkaapissa on jo naudanverta, josko ensi viikolla kokeiltaisiin pieni pätkä.
Voi mikä multipurpose afgaani!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti