Viikko sitten oli 20 astetta kylmempää, eipä ihme etten osaa päättää onko nyt kevät vai ei. Tänään oli. :D
Lähdettiin jäälle nauttimaan auringosta ja ihanasta ulkoilukelistä, mutta olihan siellä muutama muukin. Ja koirat esittivät parasta osaamistaan. Hiukanko meinasi hävettää ja ketuttaakin jo, ei mitään korvia kumpaisellakaan.
Alkumatka oli seesteistä ja ihanaa, sitten vastakkaisella rannalla näkyi koira, joka syöksyili pallon perässä. Omega (Omega!) otti spurtin ja lähti juoksemaan järven poikki potentiaalisen ystävän luokse, Oona kannoillaan. Onneksi hanki upotti välillä ja puolessa välin koira jäi pohtimaan, josko nyt sitten kuitenkaan. Järvi raikui "OONAAAA JA OMEGAAA!" ja lopulta koirat lähtivät juoksemaan takaisin. Sitten siinä matkalla tulikin hepuli ja koirat rallattivat minun ohitseni toista rantaa kohti ja kävelypolulta juoksivat viereiselle ladulle. Aijai, kun oli levee baana päästellä ja hepuli sen kun jatkui! Ne juoksivat hiihtäjän kiinni ja siinä vierellä sitten jolkottivat onnellisena. Hävetys ja nolotus oli melkoinen, kun juoksin heidät kiinni ja sain koirat lopulta kytkettyä.
Lopulta oli taas aakeeta laakeeta, eikä ihmisiä lähellä. Päästin koirat irti ja taas oli ihanaa, rauhallista ja aurinkoista. Kunnes ensin jähmettyi Oona ja heti perässä Omega. Ja jumalaton spurtti eteenpäin. Satojen metrien päässä järvellä lennätettiin paria leijaa, jotka kieppuivat ja välillä liisivät lähes jäätä myöten. Ei auttanut mikään, sinne painelivat. Lähempänä leijat ottivatkin korkeutta ja koirat pysähtyivät miettimään, että olipa tylsä juttu. Samalla vastakkaista rantaa kiisi tulemaan moottorikelkka. Ja taas oli vinttikoirilla kiire. Onneksi matka oli nyt minua kohti. Moottorikelkka hävisi niemen taakse ja Oona lyhistyi mun jalkoihin, Omega jatkoi vielä vähän matkaa.
Lopulta kaikki hyvin, koirat kiinni ja kotia kohti. Mie vannotin, että ikinä ei enää noin tehdä, tai ei ikinä juosta irti ja muitakin eri vapauksia karsitaan rajulla kädellä. Eikös se ole nykyaikaista koirankasvatusta?
Mutta tässä pätee se legendaksi noussut lausahdus: "Ei nämä koskaan ennen..."
Loppuun kuvia, joita ehdin napsia ennen säntäilyä ja sinkoilua.
Ihana, kaivattu aurinko!
Noona miettii, mitä tekisi.
Jiiihaaa!
"Mamma kuvaathan sä varmasti mua!?"
Omega ja Omegan kieli. :D
Oonalla oli oikeasti lystiä, se rallatteli pitkät pätkät ihan kuin nuorena likkana.
Ja vauhtia oli oikeasti välillä paljon! Yleensä Oonan juoksentelu on ollut tuollaista pää ylhäällä rallattelua, mutta nyt mentiin välillä tosissaan. Mä olen katsonut vinttikoirien juoksemista reilu 15 vuotta ja aina vain jaksan ihastua uudelleen. :)
Sanomatta selvää, että kyllä siellä vauhtia piti Omekin.
Tässä kuvassa se näyttää aika kivalta. ;)
(Oikeastihan se on ihan rimpula...)
Tässä puolestaan kuva, joka on ihan mun lemppareitani. Tässä vain on jotain, en osaa sanoa sen kummemmin. Harmittaa vietävästi, ettei kamera ehtinyt tarkentaa kuonoon.
Omega löysi puolikkaan pallon ja leikki sillä pitkän aikaa.
"Mikä tuolle tuli?"
Lähdettiin jäälle nauttimaan auringosta ja ihanasta ulkoilukelistä, mutta olihan siellä muutama muukin. Ja koirat esittivät parasta osaamistaan. Hiukanko meinasi hävettää ja ketuttaakin jo, ei mitään korvia kumpaisellakaan.
Alkumatka oli seesteistä ja ihanaa, sitten vastakkaisella rannalla näkyi koira, joka syöksyili pallon perässä. Omega (Omega!) otti spurtin ja lähti juoksemaan järven poikki potentiaalisen ystävän luokse, Oona kannoillaan. Onneksi hanki upotti välillä ja puolessa välin koira jäi pohtimaan, josko nyt sitten kuitenkaan. Järvi raikui "OONAAAA JA OMEGAAA!" ja lopulta koirat lähtivät juoksemaan takaisin. Sitten siinä matkalla tulikin hepuli ja koirat rallattivat minun ohitseni toista rantaa kohti ja kävelypolulta juoksivat viereiselle ladulle. Aijai, kun oli levee baana päästellä ja hepuli sen kun jatkui! Ne juoksivat hiihtäjän kiinni ja siinä vierellä sitten jolkottivat onnellisena. Hävetys ja nolotus oli melkoinen, kun juoksin heidät kiinni ja sain koirat lopulta kytkettyä.
Lopulta oli taas aakeeta laakeeta, eikä ihmisiä lähellä. Päästin koirat irti ja taas oli ihanaa, rauhallista ja aurinkoista. Kunnes ensin jähmettyi Oona ja heti perässä Omega. Ja jumalaton spurtti eteenpäin. Satojen metrien päässä järvellä lennätettiin paria leijaa, jotka kieppuivat ja välillä liisivät lähes jäätä myöten. Ei auttanut mikään, sinne painelivat. Lähempänä leijat ottivatkin korkeutta ja koirat pysähtyivät miettimään, että olipa tylsä juttu. Samalla vastakkaista rantaa kiisi tulemaan moottorikelkka. Ja taas oli vinttikoirilla kiire. Onneksi matka oli nyt minua kohti. Moottorikelkka hävisi niemen taakse ja Oona lyhistyi mun jalkoihin, Omega jatkoi vielä vähän matkaa.
Lopulta kaikki hyvin, koirat kiinni ja kotia kohti. Mie vannotin, että ikinä ei enää noin tehdä, tai ei ikinä juosta irti ja muitakin eri vapauksia karsitaan rajulla kädellä. Eikös se ole nykyaikaista koirankasvatusta?
Mutta tässä pätee se legendaksi noussut lausahdus: "Ei nämä koskaan ennen..."
Loppuun kuvia, joita ehdin napsia ennen säntäilyä ja sinkoilua.
Ihana, kaivattu aurinko!
Noona miettii, mitä tekisi.
Jiiihaaa!
"Mamma kuvaathan sä varmasti mua!?"
Omega ja Omegan kieli. :D
Oonalla oli oikeasti lystiä, se rallatteli pitkät pätkät ihan kuin nuorena likkana.
Ja vauhtia oli oikeasti välillä paljon! Yleensä Oonan juoksentelu on ollut tuollaista pää ylhäällä rallattelua, mutta nyt mentiin välillä tosissaan. Mä olen katsonut vinttikoirien juoksemista reilu 15 vuotta ja aina vain jaksan ihastua uudelleen. :)
Sanomatta selvää, että kyllä siellä vauhtia piti Omekin.
Tässä kuvassa se näyttää aika kivalta. ;)
(Oikeastihan se on ihan rimpula...)
Tässä puolestaan kuva, joka on ihan mun lemppareitani. Tässä vain on jotain, en osaa sanoa sen kummemmin. Harmittaa vietävästi, ettei kamera ehtinyt tarkentaa kuonoon.
Omega löysi puolikkaan pallon ja leikki sillä pitkän aikaa.
"Mikä tuolle tuli?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti