Aamulla istuin sängynlaidalla ja vähän hämmästyneenä totesin Omegalle: "Yöllä on satanut lunta!" Mitä tekee grey? Hyppäsi sängylle mun vierelle ja silmä pyöreänä meni katselemaan ikkunasta. :D Se on paljon fiksumpi, mitä antaa ymmärtää. :D
Olikohan nyt tämän syksyn kolmas (vai neljäs..?) "ensilumi" ja aina tuo grey höpsähtää. Takapihalla se vetää ensin hurjana hyrrää ja sitten seisoo jalat pukkiasennossa hetken aikaa, kun maailma jatkaa pyörimistä. Lenkillä se paahtaa ihan hulluna itsekseen. Välillä makaa lumessa ja viilentää itseään, kunnes taas.
Oona ei (mikä yllätys!! XD) juuri juoksennellut, mutta selvästi naatiskeli talvisesta kelistä. Makoili, maisteli lunta ja ensimmäisen lumienkelinsäkin taiteili.
Lumisade (välillä pientä ja hentoa, välillä kokoa villasukka) antoi omat haasteensa kuvaukseen. Oikeastaan mikään kuva ei onnistunut, mutta jotain lemppareita sieltä kuitenkin löytyi seasta.
Omegan kuvassa asetelma viehättää kovasti, ihan vahinkolaukaus eikä mitenkään rajattu.
Oona nyt on muuten vain kovin söpöisästi vaaleanpunaisen rusettinsa kanssa. :D
Välillä Omega kävi pyytämässä Oonaa mukaan, mutta kuten sanottua; lumen maistelu ja hengailu oli Oonasta paljon kivempaa.
Omegaa asia ei jäänyt häiritsemään. :D
Omega liitää, kiitää.
Riemun määrän voi greyllä mitata kuolana ja vaahtona, mikä on pitkin naamaa ja rinnuksia... :D
Pikku greyhoundini, jota jostain syystä on usein galgoksikin luultu. Miksi ihmeessä...? ;)
Yksi lemppareistani, pikkuneiti paahtaa niin kovin totisena menemään.
Mutta onhan tuo kikkailu otettava tarkasti: vauhtia riittävästi, luminen ruoho alla ja muutaman metrin päässä edessä Mamma polvillaan kameran kanssa. Pari kertaa Omega on (vahingossa) jysäyttänyt päin askelmerkkien puuttumisen tai jonkin muun pikkujutun vuoksi ja onhan se tömäys. Viime viikolta on vieläkin muistona sinertävä polvi ja reisi. Silti luotan kameran läpi katsoessani, että kyllä se väistää, kyllä se väistää, toivottavasti se väistää, väistäähän se..., ÄLÄ JUOKSE PÄÄLLE!
Loppuun vielä kuva, mikä kertonee asiasta tietämättömille, mitä höttölumi tarkoittaa afgaanille. (Ja omistajalle...) Lunta oli maassa siis vain muutama sentti, Oonan jalkoihin sitä kertyi varmasti kilon verran. Oonan vauhti alkaa olla sitä luokkaa, että voisimme kokeilla niitä töppösiä, jotka aikaisempina talvina ovat jääneet jonnekin hankeen. (Siinä selitys käsittämättömistä paikoista löytyneisiin yksittäisiin froteesukkiin ja fleecetöppösiin... :D)
Olikohan nyt tämän syksyn kolmas (vai neljäs..?) "ensilumi" ja aina tuo grey höpsähtää. Takapihalla se vetää ensin hurjana hyrrää ja sitten seisoo jalat pukkiasennossa hetken aikaa, kun maailma jatkaa pyörimistä. Lenkillä se paahtaa ihan hulluna itsekseen. Välillä makaa lumessa ja viilentää itseään, kunnes taas.
Oona ei (mikä yllätys!! XD) juuri juoksennellut, mutta selvästi naatiskeli talvisesta kelistä. Makoili, maisteli lunta ja ensimmäisen lumienkelinsäkin taiteili.
Lumisade (välillä pientä ja hentoa, välillä kokoa villasukka) antoi omat haasteensa kuvaukseen. Oikeastaan mikään kuva ei onnistunut, mutta jotain lemppareita sieltä kuitenkin löytyi seasta.
Omegan kuvassa asetelma viehättää kovasti, ihan vahinkolaukaus eikä mitenkään rajattu.
Oona nyt on muuten vain kovin söpöisästi vaaleanpunaisen rusettinsa kanssa. :D
Välillä Omega kävi pyytämässä Oonaa mukaan, mutta kuten sanottua; lumen maistelu ja hengailu oli Oonasta paljon kivempaa.
Omegaa asia ei jäänyt häiritsemään. :D
Omega liitää, kiitää.
Riemun määrän voi greyllä mitata kuolana ja vaahtona, mikä on pitkin naamaa ja rinnuksia... :D
Pikku greyhoundini, jota jostain syystä on usein galgoksikin luultu. Miksi ihmeessä...? ;)
Yksi lemppareistani, pikkuneiti paahtaa niin kovin totisena menemään.
Mutta onhan tuo kikkailu otettava tarkasti: vauhtia riittävästi, luminen ruoho alla ja muutaman metrin päässä edessä Mamma polvillaan kameran kanssa. Pari kertaa Omega on (vahingossa) jysäyttänyt päin askelmerkkien puuttumisen tai jonkin muun pikkujutun vuoksi ja onhan se tömäys. Viime viikolta on vieläkin muistona sinertävä polvi ja reisi. Silti luotan kameran läpi katsoessani, että kyllä se väistää, kyllä se väistää, toivottavasti se väistää, väistäähän se..., ÄLÄ JUOKSE PÄÄLLE!
Loppuun vielä kuva, mikä kertonee asiasta tietämättömille, mitä höttölumi tarkoittaa afgaanille. (Ja omistajalle...) Lunta oli maassa siis vain muutama sentti, Oonan jalkoihin sitä kertyi varmasti kilon verran. Oonan vauhti alkaa olla sitä luokkaa, että voisimme kokeilla niitä töppösiä, jotka aikaisempina talvina ovat jääneet jonnekin hankeen. (Siinä selitys käsittämättömistä paikoista löytyneisiin yksittäisiin froteesukkiin ja fleecetöppösiin... :D)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti