Oravaepisodi

Oona on siis ihan hassuna oraviin. Ja kun siihen yhdistetään varsin hassu Mamma, niin aina välillä sattuu ja tapahtuu. Vaikka minulla on varsin hyvä mielikuvitus, en olisi ikinä osannut arvata seuraavaa tapahtuvaksi:

Lähdin työpäivän jälkeen viemään Oonaa ulos. Nurmikolla näin oravan ja hieman höpsähtänyt kun olen, halusin näyttää Oonallekin oravan, kun Neitikoira oli koko päivän joutunut olla yksin ja näin voisin piristää hieman päivää.

Orava päästi meidät parin metrin päähän, eikä jaksanut häiriintyä, vaan söi välipalaansa. Koira vallan tärisi, mutta oli hiiren hiljaa! Viimein orava käätyi katsomaan meitä kunnolla ja nenä pystyssä haisteli edelleen pureskellen safkaansa. Kun orava oli saanut suunsa tyhjäksi, se kiipesi viereiseen mäntyyn. Päästin Oonan siihen puun alle katselemaan, vaan mitä tapahtuikaan...

ORAVA PUTOSI PUUSTA SUORAAN KOIRAN PÄÄHÄN!!!

Oona sattui juuri sillä sekunnilla vilkaisemaan parkkipaikalta kuuluvan kolinan suuntaan ja itsekin ehdin vain tajuta, että eräs ruskea siltä leijaili häntä villisti viuhtoen. Ja poks. Koiraa päähän.

Vielä siinä vaiheessa ei naurattanut ketään. Yritin pitää Oonaa pannasta estäen koiraa syömästä oravaa ja yritin samalla vetää koiraa pois päin, kun orava edelleen pyöri siellä jaloissa. Orava hyppäsi takasin puuhun, mutta taaskaan ote ei pitänyt ja kurre teki taas kaaren. Edellisestä viisastuneena afgaani yritti napsauttaa leukojaan ilmassa ihan vain kokeillakseen onneaan, mutta onneksi omistaja oli hiukan enemmän skarppina jo tässä vaiheessa. Vedin kiljuvan koiran kauemmaksi, ja kun koira heittäytyi maahan makaamaan (edelleen osaa ja muistaa tuon "En liiku mihinkään"- jutun), nostin sen kainalooni ja vein väkisin kauemmaksi, että oravaparka sai hengähtää. Orava oli varsin närkästyneen näköinen ja säkätti nyt koivun oksalla meitä katsellen. Edelleenkään sillä ei ollut kiire mihinkään. Cityoravat...

Mutta kun säikähdyksestä oltiin selvitty ja mä varmistuin, ettei oravalle käynyt kuinkaan (koiralla ei karvoja suussa ja orava vain säksätti meille karva siistinä, nyt pysyen oksalla kuitenkin), alkoi tulla naurua. Voi kamalaa. Oikeasti kävi sääliksi se orava, mutta pitikin taas sattua! Se orava oli siellä korkeuksissa oksalla istumassa ja flip vain! Ja koiraa päähän. Kaikki tapahtui kuin animaatiofilmissä. Uskomatonta.

Eipä olisi Oonakaan varmaan ikinä uskonut, että joku päivä lolava päähän kopsahtaa...