Oona on tehnyt nöksähtämisestä ja mököttämisestä taitolajin. Joskus menee puoli tuntiakin, että se makaa mieltä osoittaakseen makkarissa nenä seinässä kiinni, joskus kuuluu lisäksi kamala IU IU IUUU -kiukuttelu, ja saattaa käydä kiljumassa ihan silmiin katsoenkin, kun jokin ei mene Neitikoiran mielen mukaan. (Toki Oona juttelee normaalisti hyvin paljon muutenkin.)
Maanantaina pakkasin kotipuolessa laukkua ja lähdin viemään kamoja eteisestä autolle. Oona oli kovasti lähdössä mukaan (tottakai), mutta nyt sanoin koiralle, että Oona jää tänne muutamaksi päivää hoitoon, ei tule. Häntä putosi alas ("flop"), koira katsoi suoraan silmiin, kääntyi kannoillaan ja ryntäsi yläkertaan. ...josta alkoi kuulua hirvittävä ulvonta. Suoraa huutoa, korkealta ja kovaa.
Allekirjoittanut seisoi eteisessä laukku jaloissa ja sekavin tuntein kuuntelin konserttia. Oona ei suvainnut tulla takaisin alakertaan kutsusta (ei vielä siitä kolmannestakaan), joten menin yläkertaan lepyttelemään draaman kuningatarta. HÄN katsoi suoraan silmiini ja ikäänkuin lävitseni... :D Ei irronnut hännänheilahdusta, eikä minkäänlaista leppymisen merkkiä. Jätäpä siinä sitten lapsukainen hyvillä mielin hoitoon.
Muutamaa päivää myöhemmin Neitikoira oli unohtanut kaunat ja voi millä ilolla Mamma otettiin vastaan! Häntä heilutti koiraa, puuskututti ihan ja oli mutkalle mennä koko afgaani.
Seuraavana aamuna veljeni heitti minut työpaikalle, Oona oli mukana. Asuntoni pihassa veljeni avasi takaoven ottaakseen koiran pois autosta. Mutta Oona oli nöksähtänyt. "Kun kerran Mamma ei ole siellä, niin en tule!" Koira oli istunut takapenkillä muutaman minuutin täysin reagoimatta tuijottaen ihan toiseen suuntaan nenä kiinni ikkunassa. :D (Veljeni varsin odotti, tuleeko koira ihan vain odottamalla...:D)
Voi kultapieni, Mamman oma pilalle hemmoteltu afgaanineiti. ♥ Ei se oo helppoo koirallakaan, ei. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti