Fiksu ja filmaattinen

Jälleen keväisen aurinkoinen päivä ja ajatuksena oli lähteä jäälle kameran kanssa. Saisi niin ihania talvisia vauhtikuvia. Milloinkahan mä uskon, että ensinnäkään mun laitteistolla mustasta koirasta hangella ei vain saa niitä onnistuneita kuvia. Ja jos tarkennukset osuisi edes sinnepäin, niin Neitikoira on... Öh. Katsokaa itse. (Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana.)











































Mutta sitähän se on, kun kaikkensa antaa. :)










Tietysti tuo karva aiheuttaa kuvissa omat tulkintaongelmansa:


Lisäksi mua kovasti jaksaa hämmästyttää, miten Oona voi saada hiukset silmilleen silloinkin, kun otsatukka on ponkkarilla?!




































Muutama kivakin kuva saatiin, joissa Neitikoira ei näytä laitoksesta karanneelta.
Ihan kiva: 192 kuvaa, joista kolme muka-onnistunutta, sillä teknisesti ne ovat varsin surkeita... Mutta näihin pitää olla tyytyväinen.


























































Neitikoiran kunniaksi pitää sanoa, että _jokaiseen_ luoksetulokutsuun se reagoi välittömästi, vaikka näkökentässä oli jos jonkinlaista hiihtäjää (:D) ja vieraita koiriakin hieman kauempana. Jarrutusmatkat Neitikoira on kokemuksella mitoittanut siten, että vauhti loppuu Mamman eteen sentin-kahden päähän. Kerran tässä aikaisemmin liukas ajokeli tosin yllätti ja koira tömähti (nelijalkajarrutuksesta huolimatta) puolitäysiä päin ja menihän siinä hetki, että henki taas kulki puolin ja toisin ja pääsin etsimään kameraa lumesta. Mutta siis yleensä voin zoomailla kameralla ja luottaa, että kyllä se pysähtyy.

Edillä oli jälleen hyvä päivä ja kyllä sydäntä lämmitti katsoa, kun pitkästä aikaa Edi vastasi Oonan leikkiinkutsuun ja rallatti välillä itsekseenkin pieniä matkoja menemään. Moottorikelkan jälkeä pitkin toki, umpihankea Paapaa vältti nuorena poikanakin! :D